Pentukuumetta

Pentukuume on viime aikoina vellonut entistä vahvempana, liekkö sitten mukamas liian helppoa näiden kolmen kanssa elo nykyään. Ja vaikka se on viimeinen asia mitä kannattaa tehdä, olen katsellut pikkubullmastiffien kuvia netistä... Ollaan siis monien vaiheiden jälkeen päädytty siihen, että seuraavaksi meille tulee uusi bullmastiffi, vaikka useaan otteeseen olenkin todennut, ettei rotu ole ns. oma. Minä kun olen enemmän tällainen pikkukoiraihminen, monestakin syystä. Isäntä kuitenkin haluaa rauhallisen, ison koiran ja vaihtoehtojakin ollaan katseltu, mutta mitään molempia säväyttävää ei ole löytynyt. Pitkään mietimme isosveitsinpaimenkoiraa, mutta joku siinäkin oli, ettei se kuitenkaan tuntunut oikealta... Joten pitkällisen pohdinnan jälkeen totesin, että miksi sitten vaihtaa rotua? Bullmastiffi on kuitenkin rauhallinen, turkinhoito on helppoa, se ei vaadi ylettömää määrää liikuntaa tai aktivointia ja tietenkin se on talon isännälle THE rotu. Itseähän ottaisin heti uuden mittelin, mutta se ei kuulemma ihan isosta koirasta käy?! Joku päivä sitten...

Sen verran olen kumminkin innostunut asiasta, että suunnittelen jo näyttelyitä uudelle pennulle sekä orastavaa rally-tokouraa :D Bullmastiffi ei myöskään tarvitse ylettömästi tekemistä, joten kunhan tässä seuraava koira otetaan, jaksan antaa sille sen tarvitseman huomion ja koulutuksen. Kun ennestään on jo yksi suht. aktiivinen ja yksi erittäin aktiivinen koira, on ajateltava myös omia voimavaroja, että uusi tulokas sekä vanhat asukkaat saisivat tarvitsemansa ja ansaitsemansa huomion. Totta puhuen uusi buhund tähän talouteen olisi liikaa ;) Eniten epäilyttää oma osaaminen ison vahvatahtoisen koiran koulutuksessa, osaankohan tarpeeksi, että saan tulokkaasta yhteiskuntakelpoisen yksilön?

Mietinnässä on siis enää sopiva ajankohta. Darra ei tästään enää nuorena ja vanhan koiran hoitaminen on joskus raskasta, kuten Turbon kanssa tuli koettua. Pentu siinä samalla saattaisi olla todella voimia vievää ja raskasta myös vanhukselle. Näitä jaksamisasioita olenkin miettinyt paljon, vaikka todella tekisi mieli ottaa jo uusi pentu. Ykkösasia on kuitenkin se, että pystyn huolehtimaan kaikki talouden koirat niiden ansaitsemalla tavalla.

Onneksi Darra päätti kuluneella viikolla muistuttaa vielä yhdestä syystä miksi pentua EI kannattaisi ihan heti ottaa: Rouva oli huimat neljä tuntia yksin, mutta täyteen tuhoon se riitti aivan mainiosti. Tapansa mukaan se oli käynyt läpi onko pöydille jäänyt mitään ylimääräistä ja olihan sinne: valkosipulia ja banaania, joita oltu ei lähtiessämme huomattu nostaa korkeammalle tasolle. Tullessani kotiin täällä lemusi ihanasti valkosipuli ja banaanit oli oksenneltu peräti kahdelle eri matolle. Ja ihan varmuuden vuoksi se oksensi vielä autoonkin. Nice. Otti taas pitkästä aikaa ihan kunnolla aivoon. Edes lauantai-iltana sen ympäriinsä levittelemät sokerit eivät ketuttaneet näin paljon, ei vaikka nekin oli kuolattu osin tahmeaksi matoksi lattioille, osin levitelty hienona muruina kaikkialle ja osin jätetty jämähtämään laattoihin kiinni niin, että ne oli veitsellä raaputettava pois. Mutta se oli kivaa verrattuna siihen mitä valkosipulilla ja banaanilla saa aikaan.

Että hillitseehän se hieman kuumetta kun miettii mitä kaikkea kivaa Darralla olisi uudelle pennulle opetettavana...

Treeniä Wäinön kanssa = huokaus

Niinhän siinä taas kävi, että Wilho pöllittiin hoitoon, nyyh! Ei olisi millään malttanut antaa sitä yli viikoksi, mutta viekkaudella ja vääryydellä se taas onnistuttiin täältä kaappaamaan. Voi että se tulee olemaan taas suuttunut minulle (ja ihan aiheesta). Wäinö oli sitten keskenään perjantain rallytreeneissä ja eihän ne menneet... Pääsin lähtemään töistä niin myöhään, että meillä tuli aivan mahdoton kiire ehtiä paikalle. Jotenkin en taas tajunnut, että olisi paikanpäällä pitänyt sitten ottaa Wäinö sisätiloihin ennen meidän omaa vuoroa. Koira nimittäin oli niin ladatussa mielentilassa, ettei rataharjoittelusta tullut mitään ja jouduttiin ottamaan ihan perusseuraamista. Kun sitä oltiin vedetty reilut 10 minuuttia, löytyi taas keskittyminen ja lopetinkin meidän vuoron ottamalla Wäinön kanssa hyppyharjoitteita hallin toisessa reunassa. Se menikin ihan mukavasti! Jätin herkun toiselle puolelle estettä ja hyppyytin Wäinön muutaman kerran siitä yli. Vauhtia ei ainakaan puuttunut... En sitä kyllä epäillytkään. Saa nähdä sitten kun päästään agility aloittamaan, että millä hurmoksella se vetää esteet yli. Positiivista kuitenkin oli, että Wäinö todellakin hyppäsi esteen eikä kiertänyt/juossut sen yli ja oli jopa kontaktissa heti esteen jälkeen. Vapaanakin se oli, joten täytyy olla lopputulemaan tyytyväinen, vaikka alku kangertelikin.

Kuten aikaisemmin jo mainitsinkin, olen tässä uudelleen keksinyt lumikenkäilyn ja sitä käytiinkin kokeilemassa taas hyvien ulkoilukelien kunniaksi. Meinasin, että jätän kumminkin Darran kotiin, mutta Rouva oli toista mieltä ja odotti oven edessä, että pääsisi mukaan. Noh, tottahan toki! Lumikengillä pääsikin sitten liikkumaan hangessa suhteellisen vaivattomasti ja Wäinön sekä lapinporokoira Lakun hanki kantoi myös hyvin. Darra sen sijaan upposi ihan kokonaan kinoksiin ja joutui tekemään mielettömän työn eteenpäin pääsemiseksi! Vähän matkaa käveltyämme totesimme, että on pakko hakeutua polulle, ettei vanha Rouva saa sydänkohtausta. Tallasin sitten sitten lumikengillä polun, jotta sen kulkeminen helpottuisi. Siinä tulikin sitten itsellekin kiva urheilusuoritus, ei nimittäin ollut mikään läpihuutojuttu, mutta kyllä se koiraa helpotti huomattavasti. Darra oli kuitenkin silminnähden tyytyväinen kun päästiin polulle ja se löysi taas pitävää maata jalkojensa alle enkä kyllä minäkään enää siinä vaiheessa pahakseni pistänyt!

Wäinö tuurasi Wilhoa myös koiratanssitreeneissä, mutta tällä kertaa tuli kyllä todellakin Wilhoa ikävä! Wäinö oli nimittäin erittäin lautautuneessa tilassa - taas kerran. Mukana oli lisäksi nuori mittelspitzuros, joka ei ollut sitten ollenkaan Wäinön mieleen ja Wäinö ärisikin sille jos en pitänyt kontaktia yllä koko ajan. Pari kertaa jouduin ärähtämään ihan kunnolla, että sain sen pysymään aisoissa ja estämään sen menon toisen luo pörhistelemään. En ollut siis ollenkaan tyytyväinen, mutta tätähän tämä Wäinön kanssa on, joskus tulee takapakkia. Hyvää treenissä oli kumminkin se, että saatiin yksi liikesarja harjoiteltua jo valmiiksi. Muiden osallistujien kanssa oli myös puhetta, että keväämmällä olisi mukava järjestää koiratanssimöllit. Niitä ajatellen voisikin sitten valmistaa ihan ohjelman valmiiksi. Enköhän minä sen molemmille koirille tee, vaikka Wäinön osallistumisesta en vielä olekaan varma. Josko se tästä taas helpottaisi...

Jäällä

On talvi joskus hauskakin - kuten tänä viikonloppuna :) Käytiin koirien kanssa jäällä sekä eilen että tänään. Siitäkös koirat innostuivat kun yht'äkkiä olikin tilaa juosta ja temmeltää miten tykkäsi. Muista kulkijoistakaan ei tarvinnut välittää, koska vaikka säät houkuttelivat porukkaa jäälle aikalailla, tilaa riitti järven selällä mukavasti. Tänään poislähtiessä meinasimme törmätä toiseen koiraporukkaan, mutta siinä vaiheessa lenkkiä Wilhoa tai Darraa ei olisi enää vähempää voinut kiinnostaa ylimääräinen liikkuminen. Wäinöä toki kiinnosti ja kerran se meinasikin lähteä katsastamaan ketä siellä kulkee, mutta tuli takaisin napakalla komennolla - olen erittäin tyytyväinen. Nyt minulla onkin sitten väsynyttä koiraporukkaa, yllättävän raskasta tuo lumihangessa tarpominen. Muistin tänään sentään ottaa lumikengät matkaan ja se helpottikin omaa kulkemista huomattavasti, mutta kyllä siinä kunnon hien sai pintaan silti! Wilho otti jo alkumatkasta sen taktiikan, että kulkee valmiiksi tehtyä latua. Darra siirtyi alkuspurttien jälkeen jonon jatkeeksi, mutta Wäinö juoksi tietenkin täysillä milloin rantaan ja takaisin, milloin edelle tekemään polkua. Loppumatkalla se malttoi kuitenkin myös kulkea vierellä - taakse se ei silti kertaakaan jäänyt.

Wilho tarpoo minun jälkiäni

Turkinhoidollisia toimenpiteitä

"Ketäs siellä menee?"

"Menköönsä, liian kaukana"