Tokounelmia

Treenit on olleet vähissä tällä viikolla. Wilhon kanssa päätettiin viikko vihon viimeisin lukukoiravalmennuksiin. En voi sanoa, että siellä kovaa menestystä olisi ollut - Wilho riekkasi koko ajan! Huonompaan ollaan menty kuin mistä aloitettiin. Hyviä neuvoja kuitenkin sain ja samalla sain huomata, että ottavat ne muutkin paineita tekemisistään. Lohduttavaa sinällään ja hyvä muistutus, ettei pidä olla liian ankara itselleen. Hyvää voi olla paljon ilman täydellisyyttäkin! Parin viikon päässä häämöttää valmistujaiset :) Sitä ennen meillä on vielä toki ihan oikeita töitä kirjastolla.

Wäinön kanssa käytiin tänään parkkipaikka treeneissä. Huh, menipäs ne... HYVIN! Poika oli minulla suurimman osan aikaa irti autotien läheisyydessä eikä merkkiäkään karkaamisesta ollut. Kokeiltiin peruuttamista, joka on varpaanpoiston jälkeen ollut Wäiskille vähän hassuntuntuinen liike. Hyvin meni sekin, mutta parhaiten meni paikkamakuu, jota otin ihan noin vaan huvikseen kun toimittiin häiriönä kaverin koiralle. Wäinöpä jäi paikalleen makaamaan, vaikka toinen juoksi vierestä kutsuttaessa! Enpä olisi moista uskonut!

Tämä saa minut taas haaveilemaan tokokisoista. Uskallettaisiinkohan me jo? Nyt ollaan menty ihan aimoharppauksin eteenpäin ja alan pikkuhiljaa löytämään sen luoton tuohon koiraan... Ehkä me voitaisiin, ehkä sittenkin...

Huimia treenifiiliksiä

No onpas Wäiski ollut huippu tämän viikon treeneissä! Perjantain treeneissä oli houkutus; hui kauhistus. Pidin alkuun Wäiskin hihnassa, koska olin varma, että sinnehän se ryntää. Koko halli vielä haisi koiran märkäruualle, joten en pitänyt mitenkään mahdollisena, että se pysyisi sieltä poissa. Alkuun otin askeleen houkutusta kohti ja klikkasin kun Wäinö luopui. Sitten otin toisen askelen jne. Kontakti oli hyvä, joten päästin sen vapaaksi. Eikä se mennyt! Jatkoin samaa rataa ja lopulta siirryttiin harjoittelemaan peruutusta vähän kauemmaksi houkutuksesta. Houkutus jäi sinne kumminkin olemaan, mutta Wäiski ei yrittänytkään mennä katsomaan mitä sieltä löytyy vaan keskittyi täysillä tekemiseen.

Lauantaina treenattiin ensin rataa. Päätin pistää kaikki peliin ja pyytää treenikaveria ja hänen rauhallista uroskoiraansa käytösruutuun meidän radan ajaksi. Minua jännitti aivan kamalasti, suorastaan tärisin. Se tarttui Wäinöön tottakai ja se katselikin huolestuneena ympärilleen. Kun mentiin kohti toista koirakkoa se oli jo todella huolissaan (koska minä olin), mutta se pysyi hanskassa ilman sen kummempaa käskytystä. Toki palkkasin koko radan. Tehtiin perään toinenkin rata ja minulle löytyi luotto, että pysyyhän se siinä. Se näkyi heti koirassakin. Ah, ollaan me edistytty! Lopuksi vielä harjoiteltiin putkea ja siitäpä kaikki koirat innostuivatkin, erinomainen lopetus muutenkin hauskoille ja onnistuneille treeneille.

Wilhon kanssa rallateltiin perjantaina myös. Pääpaino oli innostuksessa ja sitä löytyikin ihan kivasti. Leikitin Wilhoa raatolelulla ja se oli aluksi hieman epävarma, että mistä siinä on kyse. Se kuitenkin innostui lopulta ihan huomattavan paljon ja meidän vuoro menikin enemmän tai vähemmän riehumiseksi. Pari kertaa se sen johdosta karkasi houkutukselle, mutta toisaalta; jos me vaan saadaan into hommaan, millään muulla ei ole väliä. Edistystä siis tälläkin rintamalla :)

Että sellaisia treenejä

Wäinön sairasloma on tällä haavaa loppu. Jalka on alkanut parantua kivasti ja lenkkeily ollaan aloitettu toiveikkaina. Vielä pidetään tötteröä päässä, ettei pääse nuolemaan ja olen lisäksi puhdistanut jalan ulkoa tullessa. Sidettä ei olla enää pidetty. Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä, että saataisiin tämä kunnialla päätökseen. Antibioottikuuri loppuu tänään.

Perjantaina otinkin siis Wäiskin rallytreeneihin mukaan pitkästä aikaa. Ajattelin, että ei siitä mitään tule. Tuli kumminkin. Aluksi se juoksenteli ympäri hallia eikä halunnut kuunnella. Yritin kutsua ja palkata tiheämmin vaan ei, minä en kiinnostanut silti. Lopulta meni itsellä kärsivällisyys ja laitoin kädet puuskaan ja ilmoitin koiralle, että ei kyllä kiinnosta minuakaan! Kun kävelin rivakkaan pois, olikin Wäiski todella kiinnostunut, että mitä ihmettä se puuhaa. Seurasi kuin hai laivaa :D Eli niin, älä paapo sitä koiraa vaan anna sen tehdä työt. Tuo bu kyllä osaa kaikki temput, liian älykäs!

Toinen osa treenejä otettiin toisen koiran kanssa samaan aikaan - vapaana. Koira oli tuttu narttu, joten helpolla aloitettiin. Wäinö ei edes yrittänyt mennä koirakon luo! Huimaa! Ohitettiinkin ne monta kertaa ihan käden etäisyydeltä eikä se silti ollut menossa niiden luo. Tämä piristi kyllä ihan mielettömästi, vaikka muuten treenit olivatkin mitä olivat.

Lauantain rallytreeneissä edusti Wilho ja oltiinkin sitten ainoina paikalla. Onneksi saatiin häiriötä paikalle sattuneista satunnaistreenaajista ja Wilho tekikin sen verran napakkaan, että päädyttiin tekemään puoli tuntia eri rallyjuttuja. Häiriö oli hyvää, koska toisilla oli toko/agitreenit meneillään, mutta eipä Wilho niistä paljon piittaillut. Jäi ihan superfiilis kun Wilho seurasi nätisti ja napakasti molemmilla puolilla ja saatiin puolen vaihdot edestä ja takaa onnistumaan kivasti.

Lukukoirassakin ollaan ehditty käymään. Wilholla oli torstaina 2x3 lukijaa, kaikki tyttöjä. Olipa sitten meidän ensimmäinen haluton lukija! Lapsi oli tullut suoraan kerhosta, joten väsytti ja kiukutti ja aluksi ilmoittikin, että hän ei ainakaan lue. Olipa hyvä, että viime harjoituksissa oli sattunut tällainen lukkotilanne, joten minä en tällä kertaa jäätynyt :D Temputin Wilhoa (joka oli ihan kierroksilla) ja se ilmeisesti huvitti tyttöjä niin paljon, että saatiin nopeasti tilanne positiiviseksi. Sitten kyselin kirjasta ja lopulta oltiinkin tilanteessa, että piti ihan toppuutella, ettei seuraavaa kirjaa enää ehditä lukea! Käytin myös vaihtokauppaa:lue sana Wilholle niin saat teettää sillä tempun.

Wilholla kesti tosi kauan rauhoittua ja ensimmäinen vuoro menikin temppuillessa. Onneksi sattui sellainen tilanne, että se oli niin lukijoille kuin koirallekin parasta. Sitten meillä oli pieni tauko ja Wilho rauhoittuikin sen aikana. Toinen ryhmä oli todella ihana, saatiin peräti kolme kirjaa luettua! Wilho oli tyttöjen rapsuteltavana koko ajan. Kuulin vielä palautettakin vahingossa kun tyttöjen äiti kyseli, että ”no, kuunteliko se koira?” ja kuorossa tytöt vastasi, että ”kuunteli! Se kuunteli ihan koko ajan!” Kokonaisuudessaan jäi ihan tosi hyvä mieli!

Parantelua

Wäinön haava on parantunut lupaavasti, mutta ei se minua liian helpolla päästä. Nyt kun se on taas virkeä ja ollaan uskallettu jättää sitä muutamaksi tunniksi yksin, se on keksinyt, että se saa kiskottua siteen jalastaan pois. Jotta se voisi olla ihan varma, ettei ainakaan samaa sidettä sen jalkaan tulla kietomaan, on se varmuuden vuoksi vielä syönyt siteen. Nice. Soitin eläinlääkärille, että mitä tässä pitäisi tehdä: tikkien poistoon olisi kolme päivää ja haava näyttää hyvältä. En millään haluaisi jättää sitä suojatta, mutta huomenna Wäinö on pakko jättää yksin ja vaikka sen vatsa on yleensä rautaa, ei se kyllä loputtomasti voi niitä siteitä syödä.

Eläinlääkäri pohti asiaa ja nyt sitten ollaan ilman sidettä - toki sillä on ollut ja on jatkossakin kuuppa päässä, jottei se pääsisi nuolemaan haavaa. Mutta mene nyt sitten sanomaan etteikö se pystyisi. Se on välillä liian fiksu omaksi parhaakseen. Taas hyvä osoitus siitä, että kun se jotain päättää, se menee läpi vaikka harmaan kiven. Kolme päivää... Näytti jo niin hyvältä. Nyt olen taas huolesta sekaisin.