Voihan Turbo...

Turbolta löytyi maanantaina patti nisän takaa ja eilen käytettiin sitä eläinlääkärissä tarkastuksessa. Patista otettiin kuvat ja näytteet, jotka lähetettiin tutkittavaksi. Jonkin sortin kasvainhan se oli, mutta pelkästään katsomalla ei kuulemma pystynyt sulkemaan pois sen pahalaatuisuutta. Tulos valmistuu noin viikossa ja sen aikaa saadaan nyt vaan sitten odotella... Toivottavasti ei ole mitään vakavaa, kylläpä huolettaa. Muutamia kipuilun? merkkejä ollaan ehkä huomatta, mutta se tietysti voi olla jo vanhuuttaan jäykistyvien lihasten mukanaan tuomaa. Muuten herra on kyllä syönyt ja liikkunut normaalisti ja mielialakin on ollut iloisen oloinen. Voih... ei sitä loppujen lopuksi edes halua uskoa, että koira on tosiaan vanhus, vaikka siitä niin usein vitsaileekin.

Muuten ollaan oltu kaikki laiskasti pääasiassa sisätiloissa kun ulkona on ollut järkyttävän kuuma. Liikunnan tarjoamiseksi olen käyttänyt Wilhoa ja Wäinöä uimassa. Wilhonkin olen veteen viskannut, vaikka se ei siitä kyllä suuremmin ole välittänyt. Lähinnä vaan katsellut minua, että oliko pakko... Oli! Punkero on taas kerännyt kesärasvaa karvan alle. Wäinö on ollut omaan tapaansa reipas ja käyttäytynytkin todella kauniisti viime aikoina. Pihalla ollaan riehuttu jonkin verran, mutta Wäinö viihtyy siellä pääasiassa vain kun joku ihminen on mukana. Silloin onkin riemu irti ja koira onnesta soikeana! Wilho sen sijaan tykkää vahtia ohikulkevaa liikennettä ihan vaikka yksikseenkin tuntikausia. Olen välillä käynyt pyytämässä sitä sisäänkin, ja tuleehan se, mutta hieman vastahakoisesti ja painuu sitten nukkumaan "omaan huoneeseensa", joten olen nyt sitten antanut sen nauttia ulkoilmasta kun kerta siellä on niin tyytyväinen.

Mutta näissä tunnelmissa tällä kertaa. On se vaan odottavan aika pitkä...

Huomioita

Viime aikoina pikkupentukoirani Wäinö on osoittanut hienoja aikuistumisen merkkejä. Tai sellaiseksi minä ne luen, mitä lie ne käytöshäiriöitä oikeasti :D

Toissapäivänä sattui megaluokan moka itselleni: anoppikokelaan kanssa olimme ostoksille lähdössä ja juuri autoon istuutumassa kun hän sanoo, että: "mitäs pikkukoira tekee ulkona?" Minä siihen, että mikä koira? "No sinun koira", vastaa hän hieman tyrmistyneenä. Minä siihen vielä tyrmistyneempänä, että "Ai minun koira?". Tämän älykkään sananvaihdon jälkeen huomaan, että Wilhohan se siinä pihalla käyskentelee, vaikka sisälle sen olinkin jättänyt! Salamana tulee mieleen, että oven on pakko olla auki ja missä helkkarissa on Wäinö! Juoksin sisälle pikavauhtia ja siellähän se Wäinö; kiltisti keittiössä tuijottamassa ulos, naamalla ilme, joka kertoo kiusauksen mennä ulos olevan kova. Siinä se silti istua tönöttää, vaikka Wilho on mennyt jo edeltä aika päiviä sitten, vaikka ovi on ihan avoin (laitoin sen ilmeisesti huolimattomasti kiinni) ja ulkoa kuuluu ääniä. Voi miten hieno, hieno koira! Olin ihan käsittämättömän ylpeä (ja helpottunut)!

Asiasta toiseen; olen huomannut, että vieraiden vastaanottaminen on helpompaa, eli Wäinö haukkuu huomattavasti vähemmän, jos sen ei tarvitse olla vastaanottamassa vieraita. Käytännössä siis niin, että vieraat saavat tulla sisälle kun Wäinö ei ole talossa ja kun ovat asettuneet istumaan tms., Wäinö tuodaan sisälle. Pari kertaa olen sopivasti ollut lenkillä kun meille on tullut vieraita ja noilla kerroilla haukkuminen on ollut minimaalista. Se johtuu varmaan siitä, että koira ei pääse kiihtymään odottaessaan oven aukaisua. Joka tapauksessa täytynee tehdä tästä pysyvämpi käytäntö.

Viimein olen myös saanut selville mikä vahviste on Wäinölle niin vahva, etteivät edes toiset koirat voita sitä! Tämäkin tuli vahingon kautta kun lenkkeillessämme pysähdyimme lammen rantaan uimaan ja heittelin Wäinölle keppiä veteen. Takaa sattui sitten tulemaan toisia ulkoilijoita koiransa kanssa, joita en huomannut. heidän koiransa alkoi vielä räyhäämään meidät huomatessaan ja ehdin jo ajatella, että tästähän se soppa syntyy. Kokeilu mielessä heitin kumminkin Wäinölle kepin vähän pidemmälle ja sinnehän se Wäinö porskutteli! Vaikka oli nähnyt ja kuullut vieraan koiran ihan lähistöllä. Pelkkä keppi ei riitä eikä pelkkä uiminen, mutta kun nämä yhdistää koira keskittyykin täysillä tekemiseensä.

Lomaviikkoa vietellessä ollaan poikien kanssa lenkkeilty taas ihan kunnolla, milloin pari tuntia, milloin yli. Kelit ovat siinä mielessä suosineet, että on raaskinut olla ulkona eikä ole tullut koirillekaan liian kuuma. Wäinö on pysynyt kiitettävän lähellä, jonka arvelen johtuvan siitä, että olen heitellyt sille palloa aina välillä lenkillä ollessamme. Nyt se ei samalla tavalla malta lähteä kauemmas, ettei vaan mene tilaisuus sivu suun. Tästä olen ollut erittäin tyytyväinen. Wilho on eilistä poikkeusta (korvat olivat lenkillä hieman hukassa) lukuun ottamatta toiminut normaalilla tavallaan ja nauttinut sekin kun on saanut kunnolla ulkoilla, itsestä nyt puhumattakaan. Aamulla opeteltiin vaihtelun vuoksi molempien kanssa vähän seuraamista, pujottelua sekä agiputkeen juoksemista (jollainen löytyi isännältä varastosta, jee! Kohta meillä on radallinen esteitä. Seuraavaksi hankintaan laitetaan pujottelukepit). Se menikin enemmän kuin mallikkaasti molemmilta pojilta. Wäinö varsinkin tuntui nauttivan, mutta ei Wilhokaan arastellut lainkaan. Nyt sisällä on rauhallista porukkaa, vaikka "treenasimme" vain puoli tuntia per koira :)

Suuremman vesistön puutteessa, myös pienempi käy viilennykseen vallan mainiosti!

Kesälomareissulla kera Wilhon

Suunnistin viikonlopuksi kaverin luo eteläisempään Suomeen ja tottahan toki sinne oli ainakin yksi koira raahattava matkaan. Lähinnä matkaseuraksi, olisihan se nyt muuten ollut yksinäistä istua monta tuntia junassa! Matka ei alkanut kovinkaan lupaavasti kun nukuin pommiin ja ensimmäisestä junasta myöhästyttiin. Alkuun otti kyllä aivoon aikalailla, mutta nokka pystyyn ja seuraavaan vaan... Tässä myöhäisemmässä junassa olikin sitten muitakin koiran kanssa matkustajia jo valmiina; 10-vuotian kääpiösnautseri (joka tosin näyttäytyi vain kun meni emäntänsä kanssa vessaan, muun aikaa se tyynesti nukkui penkin alla) ja suomenlapinkoira uros. Lähtöhötäkässä vesipullo unohtui matkasta, mutta onneksi snautserin omistaja ystävällisesti tarjosi meille omastaan. Oma koiransa kun ei kuulemma juo ollenkaan koko matkojen aikana! Wilho kyllä maisteli ja loppumatkasta laitoin veden sekaan maksamakkaraa, että maistuisi paremmin eikä koira vallan kuivuisi.

Alkumatkan Wilho ihmetteli sylissä, että mitäs tämä nyt sitten taas on. Ohi meneviä junia säikähdettiin molemmat :) Nopeasti se kuitenkin rauhottui ja kävi jalkojeni juureen nukkumaan. Ohi kulkevat ihmiset pysähtyivät vähän väliö silittelemään Wilhoa, joka ei ollut moksiskaan. Syötin sille toki herkkuja palkkioksi erinomaisesta käytöksestä. Jonkun verran ihmetytti kyllä miten koiran luo vaan tultiin ja alettiin silittämään kysymättä minulta lainkaan lupaa ja pahimmassa tapauksessa niin, että koira ei edes huomannut lähestyvää ihmistä! Onneksi oli koira, joka tämän kesti, mutta mielestäni ei olisi mitenkään ihmeellistä jos olisi vaikka säikähtänyt.

Alkumatkalla jännitti - emännän syliin siis tarkkailemaan tilannetta!

Muutenkin viikonloppu oli Wilhon osalta menestys - se totteli niin kauniisti kuin koiran vain voi toivoa tottelevan. Ja siinä samalla se nautti sydämensä kyllyydestä huomiosta, jota se sai roppa kaupalla! Iltaisin se vetäytyi ihan nätisti nukkumaan eikä se juuri edes haukkunut kerrostalon äänille. Liekö sitten ollut vanhassa muistissa kerrostaloeläminen? Loppumatkasta Wilho sai vielä käväistä Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa se myös nostatti hymyn monen ohikulkijan huulille. Olihan se kyllä sievä ilmestys touhottaessaan kaikissa valkoisissa (juuri perusteellisesti harjatuissa) karvoissaan ihmisvilinässä :)

Wäinö oli odotellut isännän huomassa kotona, vaikka periaatteessa senkin olisin voinut matkaan ottaa. Se vaan olisi vaatinut huomattavasti enemmän keskittymistä koiraan, ja luulen, ettei se olisikaan Wilhon lailla reissusta nauttinut. Eilen käytiinkin sitten lohdutuslenkillä sen kanssa ihan kaksistaan kun tulin kotiin. Käveltiin lammen rannalle uimaan (siis Wäinö ui) ja sieltä pois, joten poika saikin ihan reilun lenkin. Harjoiteltiin samalla hieman hihnakäytöstä, joka vieläkin on siltä hukassa. Nyt kun räyhääminen on huomattavasti vähentynyt, olen yrittänyt laittaa koulutuspanostukseni Wäinön kohdalla nyt siihen, että se kulkisi vetämättä hihnassa. Alkumatka varsinkin on haasteellinen, koska silloin pojassa on aina virtaa kuin pienessä kylässä. Pitäisi ennen lenkkejä teettää sillä hieman aivojumppaa ja alkumatkasta mieluummin vaikka seurauttaa sitä tms., jotta sen huomio pysyisi minussa kaiken muun ympärillä hyörivän sijaan. Loppulenkistä se kuitenkin kulki oikein nätisti pitkiäkin matkoja ilman, että hihna kiristyi lainkaan.

Wilho 5V.!

Mihin tämä aika menee? Wilho täytti toissapäivänä kokonaiset viisi vuotta ja en voi kun ihmitellä... Tuntuu, että vasta hain sen! Hirmu kiireellä ajoin äiti ja kaveri seuranani työpäivän jälkeen pentua hakemaan. Kaveri, joka istui takapenkillä, valitteli jo pahaa oloa kun kurvailin pientä hiekkatietä vähän liian kovasti, hups. Wilho touhusi yksinään eristyksissä ja oli viimeinen pentu, joka pentueesta lähti omaan kotiinsa. Olin suoraan sanottuna järkyttynyt miten villi se oli! Tuntui, että se ehti joka paikkaan. Ikävästä sillä ei ollut tietoakaan, liekkö oli liian innoissaan kaikesta uudesta, mutta automatka sujui hyvin etupenkillä minun sylissä eikä se kertaakaan esimerkiksi ulissut tms.

Kotona päästin sen nurmikolle vapaaksi ja se vetäisi korvat taakse ja uskomatonta vauhtia juoksi pöllyyttämään kukkapenkin! Ei sitä ehtinyt edes kieltää kun se oli jo toisessa paikassa ja me mietittiin mikä pyörremyrsky meihin oli juuri iskenyt. Mutta sanomattakin selvää, me oltiin täysin myytyjä siitä hetkestä alkaen.

Wilholle ostin synttärilahjaksi "raatolelun" eli sellaisen täytteettömän pehmoeläimen, joka vinkuu. Ne on sen lelu nro. yksi. Melkein se jo sen tuhosikin, ehdin kumminkin pelastamaan, että siitä olisi iloa pidemmäksi aikaa. Lisäksi hankin pojille rengashyppyesteen, jonka virittelin pihalle. Tämä on siis sellainen halpa malli, jota on helppo siirrellä paikasta toiseen. Varsinkin Wäinö oli sangen ihastunut tähän aktiviteettiin eikä edes ohi ajavat autot häirinneet sitä tippaakaan. Mitäs mitäs, pitääkö sen kanssa siis agilityä käydä koittamassa? Myös jalkojen välistä pujottelun opetin sille ja se oli aivan täpinöissään. Koskaan se ei esimerkiksi tokossa ole jaksanut keskittyä niin kympillä. Olisihan se pitänyt tietysti arvata; lisää aktiviteettiin fyysisyyttä ja se on Wäinön hommaa!