Kuulumisia

Nyt on taas tapahtunut paljon ja vauhdilla enkä luonnollisesti ole kuin takaraivossa muistanut blogin olemassa oloa. Piti ihan käydä lukemassa mihin tämän kanssa jäätiin. Kerrataan siis koira kerrallaan tapahtumia:

Wäinö:
Wäinön kanssa saatiinkin soppa aikaan ja hurja takapakki kaikkeen tekemiseen. Josta ollaan sitten jo ehditty tointua ja nousta :D Wäinön kanssa alettiin harjoitella taukokäytöstä vaan se ei oikein ottanut onnistuakseen. Rauhoittumisen sijaan koira keräsi painetta ja se kattilahan kiehuu jossain vaiheessa yli. Jotenkin tiesinkin, että näin tulisi käymään ja annoin sen silti tapahtua - seurauksena se, että juuri ennen Kuopion kisoja, Wäinö otti ja ampaisi rähisemään treenikaverin koiralle. Vitsi mikä fiilis lähteä kisaamaan... Kaiken lisäksi olin kuin maani myynyt, tiesin, että ihan itse olen tämän aiheuttanut vaan en sisäistänyt syytä. Huono kouluttaja, huono koiran omistaja, tunsin, että olen pettänyt pikkubuhundini täysin.

Kisoissa tämä näkyi. Wäinö nimittäin lamaantui! Se oli niin epätyypillistä, että hetken jo harkitsin heittäväni hanskat tiskiin ja toteavani, että minusta ei ole kouluttamaan Wäinöstä rallykoiraa. Onneksi seuraavaksi viikonlopuksi sattui Jirka Vierimaan koulutus, joka oli aivan huippu! Siellä palauteltiin mieliin, että mistä tässä kaikessa on kyse. En ala selostamaan neuvoja sen enempää, totean vain, että kaikki reaktiivisen koiran (ja toki muutkin) omistajat kyseiselle kurssille vaan! Jirka suositteli luettavaksi Control Unleashed - kirjaa, jota tässä olen tavannut ja yrittänyt sisäistää. Parasta oppia niin kirjasta kuin Jirkalta oli se, että koirani SAA olla reaktiivinen, se ei ole huonoa koulutusta vaan ominaisuus. Palaan ehkä koulutukseen ja kirjaan jossain muussa postauksessa, koin niistä olevan minulle niin paljon hyötyä ja iloa.

Wäinö kävi myös pallopaimentamassa Vihmerän kurssilla ja koska noilla kursseilla minulla on hyvä ja turvallinen olo, oli koirakin rento ja keskittynyt, vaikka sen läheisyydessä treenattiin ihan vieraita koiria. Nyt Wäinö on ilmoitettu koiratanssin verkkokurssille ja sitä odotankin kuin kuuta nousevaa. Saattaa olla, että ennen kuin Wäinö nähdään rallyradalla, käväisen sen kanssa koiratanssikisoissa. Harrastusmaailman ulkopuolella Wäinö osoitti herkkyyttään ja muistutti samalla, että kaikesta toiminnanhalustaan ja reaktiivusuudestaan huolimatta tai ehkä niiden takia, minulla on erityisherkkäkoira. Sain migreenikohtauksen vähän aikaa sitten. Wäinö ei syönyt kunnolla edellisenä iltana ja oli muutenkin vaisu, se vain hiippaili huoneesta toiseen. Luulin, että se on masentunut. Seuraavana päivänä kohtaus oli kunnolla päällä ja Wäinö jätti ruokaa syömättä! Sitä ole tapahtunut ikinä ennen... Ja kun kohtaus oli kärsitty ja tainnutettu, oli Wäinö takaisin oma itsensä. Ihmeellistä. Mutta kaikista koiristani Wäinö oli se, joka reagoi voimakkaimmin kipuuni. <3

Ruttu:
Penska aloitti rallyyn tutustumisen. Ensimmäisellä kerralla oli todella kuuma, joten olimme vain vajaan tunnin, harjoitellen lähinnä kontaktia ja vierellä kulkemista. Ruttu on kuumuudelle aika arka, se vaikuttaa siihen ihan eri tavalla kuin poikiin, joten helteellä sen kanssa ei tarvitse varmaan jatkossakaan tehdä mitään. Olin kumminkin tosi tyytyväinen, koska se yritti, motivoitui ja ennen kaikkea oli toisten koirien läheisyydessä rauhallinen. Muutama haukahdus sieltä tuli, mutta ne eivät jääneet päälle ja käskyt saavuttivat sen korvat häiriöstä huolimatta.

Toisella kerralla ei enää edes haukuttu. Silloin teemana oli takapään käyttö laatikkotreenillä ja senhän Ruttu hoksasi todella nopeasti! On se vaan fiksu. Muutama eteentulokin otettiin ja nekin se teki vallan mainiosti. Olin jopa yllättynyt sen hoksaamiskyvystä, en edes tiedä miksi - aina olen sitä nokkelana pentuna pitänyt. Ruttu kokeili myös Nose workia ja sehän olikin sen kanssa hauskaa! Senkin se hoksasi nopeasti ja aloinkin ehdollistamaan sitä eukalyptuksen tuoksuun. Siinä meille ehkä tosiaan tulevaisuuden laji. Lenkillä se teki huiman luoksetulon kun en huomannut lenkkeilijään kahden koiransa kanssa, jotka tulivat suoraan koiran nenän eteen (välimatkaa 50 m). Me seisottiin koiran takana ja mies kutsui sen luo - ja sehän tuli! Haukkui hieman selkänsä taakse, mutta sehän tuli suoraan ja miettimättä luo! Tosin minun luo :D Huima pentu!

Wilho:
Voi tuota minun mielettömän hienoa poikaani! Kisattiin toista kertaa VOIttajassa Pieksämäellä. Paineita olisi tällä kertaa ollut, vaan luettuani Control Unleashed - kirjaa ja käytyäni Juha Minkkisen Psyykkinen valmennus koiraurheilussa - luennolla, päätin ottaa taktiikakseni, että keskityn koiraani enkä laske radalla virhepisteitä. Sehän toimi yli odotusten: pisteet 87 ja luokkavoitto. Sekoilin radalla, mutta palkkioksi siitä, että annoin Wilholle kaikkeni, se totisesti antoi kaikkensa minulle ja paikkaili virheitäni (mm. "SIVU! eiku ei, pysy vaan siinä vieressä!, No, nyt se SIVU!" - eli annoin koiralle väärän käskyn, peruin sen ja sitten annoin sen kohta uudestaan ja se teki juuri niin kuin sen oli tarkoitus. Sen ilme kyllä oli, että kerää ittes :D) Käytösruudussa se paineistui hieman, eli siihen meille harjoittelun paikka. Asennon se toki piti, mutta haluaisin sille vielä rennon itsevarman asenteen siihen.

Meillä onkin nyt sitten kaksi hyväksyttyä tulosta ja ihan vahingossa samalta tuomarilta! En ollut ollenkaan katsonut ketä on tuomaroimassa. Luultavasti seuraavat kisat menevät syksyyn ja kesän aikana aloitamme mestariin tähtäämisen toden teolla. Muutamat mestarin liikkeet ovat vielä ihan hakusessa, niistä kauheimpana tuo kolmen minuutin seisominen käytösruudussa, ja tietenkin haastetta riittää myös peruutuksessa oikealla ja poispäin ohjaajasta. Joka tapauksessa nyt on hyvä mieli siitä, että ollaan saatu hommat rullaamaan ja asenne kohdilleen, kaikki muu tulee kun tulee.

Pentukoululainen

Päästiin Rutun kanssa viimein aloittamaan pentueskari ja kivaa hommaahan se oli. Olin varautunut siihen, että Ruttu on kovinkin arka ensimmäisellä kerralla, mutta mitä vielä! Ympäristö kiinnosti sitä kovasti kyllä, mutta jaksoi se keskittyäkin. Alkuun pennuilla oli leikki hetki, mutta toinen paikalla ollut iso pentu ei oikein Rutusta jaksanut kiinnostua, tai oikeastaan ihan päinvastoin eli murahteli ja haukahteli Rutulle. Ruttu nosti kyllä niskakarvat pystyyn, mutta väisti tilannetta mahdollisimman paljon. Paikalla oli myös kaksi pienempää pentua, mutta niiden kanssa Ruttu vain haisteli, leikkiin en uskaltanut päästää valtavan kokoeron takia - Ruttu maanantaisessa mittauksessa 22 kg!

Yllättävää kyllä Ruttu jaksoi myös keskittyä tekemiseen ja aloittelimmekin naksuttimen ehdollistamista sekä käsikosketusta. Istuminen sujui hienosti myös tässä ympäristössä. Siinä onkin meille viikoksi harjoiteltavaa. Eilen tosin hylättiin kaikki semmoinen ja lähdettiin pentutreffeille toisen bullmastiffin kanssa. Ruttu sai kivat painit aikaan, mutta mukana olleella Wäinöllä keitätti hieman yli... Se yritti astua vierasta pentua koko ajan, joten minun oli pakko pitää se hihnassa. Wilho sen sijaan olisi jopa vieraan kanssa leikkinyt, mutta kun painiva kaksikko jyräsi sen, se antoi kovaäänistä palautetta käytöstavoista - Rutulle :D

Olin siis kaiken kaikkiaan tyytyväinen pentukurssin antiin ja saatiinpa sieltä tulijaisiksikin vaikka mitä, mm. reppu koiratavaroille sekä 15 kg Royal Canin - ruokaa, nameja ja pussi koulutusnameille. Namit syötin lukukoirassa Wilholle, jolla olikin neljä lukijaa. Kaikki lukivat yli aikansa eikä tauoille jäänyt aikaa, mutta Wilho keskittyi erinomaisesti. Lukukoirakausi lähenee loppuaan ja meillä on enää kaksi kertaa jäljellä ennen kesälomaa. Voimme siis keskittyä tuleviin rally-tokokisoihin täysillä. Wilholla on paljon intoa, mutta kestoa ei vielä riittävästi suorittamaan kokonainen voittajarata. Kisat ovat jo parin viikon päästä, joten niihin mennään ilman tavoitteita - siis oikeasti. Toista kertaa en intoa pilaa, sen olen päättänyt eli humputellaan sitten jos näyttää, että mitään ei hommasta ala tulla. Liikkeet on hallussa, oikealla seuraten oikealle kääntymisessä on vielä petrattavaa.

Wäinö on niin ikään ilmoitettu samaisiin kotikisoihin ja siinä sitä vasta vaiheessa ollaankin. Luopumista ollaan harjoiteltu jonkin verran, että selvittäisiin houkutuksesta. Listalla on myös liikkeellelähdön hetki, eli juuri se hetki kun Wäinö karkaa jos karkaa. Suunnitelma kisapäivään on jo olemassa: Wäinö käy lenkillä heti aamusta, tekee kahden lelun leikin, lepää autossa alokasluokan ajan ja ottaa luopumisharjoituksia juuri ennen omaa vuoroaan. Tällä mennään, varoivaisesti toivon, että se pysyy hanskassa ja saataisiin viimein se ensimmäinen hyväksytty tulos avoimesta luokasta.

Lukukoira valmistuminen

Wilho on nyt siis virallisesti valmistunut Koirapalvelu Vihmerän lukukoiraksi. Tänään vietimme valmistujaisia ja oli kyllä hienot sellaiset meille järjestetty. Saimme todistukset käydystä koulutuksesta ja Wilho sai hienon vihreän huivin nimellään ja uudella tittelillään varustettuna. Koirille oli tarjolla luita ja omat muffinssit, ohjaajille kakkukahvit.

Hieman haikein tunnelmin saimme siis päätökseen lukukoirakoulutuksen. Tämä on ollut yksi opettavaisimmista poluista koiraharrastukseni aikana. Porukka ja ohjaus olivat huippuja, välillä olen kyseenalaistanut kykyni olla mukana näin vastuullisessa projektissa. Wilho on kyllä huivinsa ansainnut - se on jälleen kerran osoittanut olevansa paljon enemmän kuin koira. Joten ennen kaikkea Onnea Wilho; luotettava kumppani, ystävä ja työtoveri. Ilman Wilhoa ei olisi minulle tätäkään projektia <3

Juhlahumua ja kurssitovereita

Herkut maistuivat ja niitä olikin runsaasti tarjolla

Myös ohjaajille oli valittu hieno kakku ja muuta maistuvaa syötävää

Lukukoiria varten oli varattu erityisesti koirille tarkoitettuja muffineja

Koulutuspäivä Jyväskylässä

Jipii, päästiin taas Krista Karhun oppiin - tällä kertaa Jyväskylässä Haukkuvaarassa. Päivä oli aivan mahtava ja paljon jäi taas mietittävää tulevaisuutta ajatellen sekä roppakaupalla vinkkejä tekemisen parantamiseen. Wilho oli tällä kertaa ainoana koirana mukana kun viime kerralla pääsi Wäinö.

Päivän parasta antia oli minulle se, että Wilhon jätättämisongelma ei Kristan mielestä ollut mikään motivaatio-ongelma vaan enemmänkin sitä, etten vaadi koiralta sen osaamia asioita ja sitä, että se helposti hylkää minut radalla jos minulla hajoaa paketti liikaa. Tämä oli niin helpottavaa, koska olen vähän ajatellut, että se ei halua tehdä - joten olen ajatellut pakottavani sen epämiellyttäviin tilanteisiin jatkuvasti. Joka ei siis ollenkaan ole meidän harrastuksen pohja, joten olen sitä kautta olen kyseenalaistanut meidän jatkon VOI-luokkaan. Kisavalmiita me ei olla ja kisat saa kyllä odottaa, mutta nyt tuli toivoa, että kyllä me sinne joskus päästään! Todella paljon hyviä vinkkejä saatiin siihen miten jatkaa tästä.

Rataongelmaa ratkottiin -radalla. Tehtiin muutaman kyltin rataa, jossa oli houkutuksia matkalla ja häiriötä myös ohjaajalle. Mietin alkuun, että ei se tule kisatilannetta vastaamaan kun tiedän, ettei tarvitse suorittaa ja "ansat" mitä radalle oli viritetty oli etukäteen tiedossa. Ja pöh, menin ihan yhtä helppoon kuin koirani :D Häkellyin ihan tosissaan, joten saatiin erinomainen treeni ja hyvä demonstraatio siitä miten Wilho kyllä uppoavan laivan hylkää surutta! Treeni-into on kyllä taas hetken aikaa huipussaan. Wäinön kanssa oli vielä iltamyöhällä pakko ottaa pikatreenit omalla pihalla :D

Stressin tarkkailua

Lukukoiravalmennukseen liittyen tein stressintarkkailutehtävän perjantaisissa rallytreeneissä. Se osoittautuikin sangen mielenkiintoiseksi tehtäväksi. Kun tarkkailemalla tarkkailee, kyllä niitä stressin oireita löytää koirasta kuin koirasta. Tämä saa miettimään sitä miten sokea itse onkaan kun koirat jatkuvasti viestittävät meille vaikka mitä vaan moni asia jää huomaamatta.

Purimme tehtävän tänään lukukoiravalmennuksessa. Siinä samalla kun minun piti kertoa havainnointini ja mahdolliset ratkaisuni koiran stressin helpottamiseksi, tulin miettineeksi sitä, että minulla oli tarjota TOISILLE niitä ratkaisuja, joita minun pitäisi toteuttaa itse! Miten sitä voikaan sulkea silmänsä niin tehokkaasti omalta toiminnaltaan, omalta koiraltaan?

Viittaan tässä tietenkin Wilhoon ja meidän seuraamis- ja rallykisaongelmaan. Wilho kertoo minulle, että se stressaa. Se jätättää, on poissaoleva, haluton, liikkuu jäykistellen, läähättää, saa jopa "astmakohtauksen". Yrittää kaikin keinoin kertoa, että nyt ei oo ok! No tämän olen tietysti tiennyt. Olen tavallaan tiennyt, että minun vikanihan se on. Mutta jotenkin se on jäänyt sisäistämättä. Miksi minä en:

- Lämmittele koiraani paremmin?
- Pura tehtäviä paljon pienempiin osiin?
- Palkkaa suuremmalla tiheydellä?
- Anna taukoja?
Ja miksi vaadin kun koira ei vielä osaa ja nostan kriteeriä liian nopeasti?

Näitä mietin ajellessani takaisin kotiinpäin. Tajusin, että minulla on tieto miten korjaan. Ja silti olen ahne, vaadin, oletan. En katso, anna aikaa, kuuntele koiraani. Vaikka se koko ajan kertoo mikä on hyvä ja mikä ei! Minulla oli vielä tänäkin aamuna päivämäärä kun on onnistuttava, mihin mennessä oli ongelman oltava korjattu, vaikkakin kaukainen sellainen.

Wäinö on eri asia. Wäinö on aina eri asia. Siis minun mielessäni. Wäinön on ok stressata, ei sen tarvitse osata, ei heti ainakaan. Sen kanssa pitää edetä hitaasti ja sen ehdoilla, ei voi olettaa mitään. Siltä ei vaadita liian nopeasti ainakaan, koska tulee takapakkia. No niin on tullut Wilhonkin kanssa vaan Wilholta vaaditaan enemmän. Keskustelin isäni kanssa jokin aika sitten asiasta ja katsoin häntä hölmistyneenä kun hän totesi, että Wilholta on vaadittu paljon enemmän kuria kuin Wäinöltä. Kiistin asian lujasti. Olisi pitänyt kuunnella, kyllä iskä tietää. Niinhän se on. Wäinölle ollaan oltu selkeämpiä. Wilhon on odotettu osaavan.

Nyt olenkin tosi innoissani, koska kuvittelen tajunneeni asioita, syitä ja seurauksia. Treenit menee Wilhon kohdalla uusiksi. Kunpa en tähän lankeaisi enää koskaan! Wilho on niin hyvä, että siinä on aina se vaara...

Salme Mujusen saalisviettikurssi 5.9

Vähän erilaista koulutusta tällä kertaa :) Kaverini oli kyseisestä kurssista pitkään haaveillut ja aloimmekin sitä yhdessä puuhata tälle suunnalle (minä kyllä enemmänkin olin vain henkinen tuki järjestelyissä :D). Lopulta kurssi järjestettiin yhteistyössä Susirajan Lappalaisten kanssa. Itse lähdin mukaan, jotta saisin hajua siitä, miten leikkiä hyödynnetään palkkauksessa. Kohteeksi valikoitui... kukas muu kuin Wäiski!

Päivä alkoi luennolla, joka olikin hyvin perusteellinen. Olin tutustunut jo aiemmin Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa -kirjaan pintapuolisesti, joten jokin haju minulla oli siitä mitä tuleman pitää. Taas kerran luennoitsija oli kokenut ihminen ja vuosien koulutustausta näkyi: ohjelma eteni, juttua riitti ja koulutettavat otettiin hyvin huomioon. Voin suositella, joskin koirankouluttajien kannattaa aina pureskella kuulemaansa.

Wäinön kohdalla minun ei tosin tarvinnut pureskella yhtään mitään. Se syttyi leikkiin välittömästi, niin paljon, että pystyin laskemaan sen irti, vaikka autoja liikkui lähistöllä. No jopas! Ensimmäisessä vaiheessa kahta samanlaista lelua heitettiin koiralle, jotta ns. saalisvietti (vietti -sanaahan ei enää moderneissa piireissä käytetä, mutta tarkoittaa tässä tapauksessa siis saaliskäyttäytymisen aktivoitumista) syttyisi. Kun koira saavuttaa ensimmäisen lelun, sille näytetään toista ja kun koira hylkää ensimmäisen, toinen heitetään siitä poispäin. Tätä toistetaan kunkin koiran jaksamisen mukaan. Wäinöhän jaksaa...

Ideana on jatkaa niin kauan kunnes tulo heitetylle lelulle hidastuu hieman. Viimeistä lelua ei heitetäkään vaan siihen tarrataan kaksin käsin ja koira saa purra siihen kiinni, jolloin ohjaaja joustaa, jopa pyöräyttää koiran itsensä ympäri vauhdista ja alkaa keinutella lelua oikealta vasemmalle. Sen jälkeen ohjaaja päästää toisella kädellä irti ja ottaa hihnan tuntumalle (kuten hevosohjat). Sitten annetaan koiran voittaa lelu ja sen kanssa lähdetään kävelemään pienen matkaa hihna koko ajan tuntumalla, jotta koira ei pääse ns. tappamaan saalistaan vaan kantaa sitä. Wäinö olisi halunnut kantaa lelun pois ja mennä rauhassa nauttimaan saaliistaan, mutta sen kummemmin se ei hihnaan reagoinut.

Viimeisessä vaiheessa siirrytään koiran viereen ja samanaikaisesti otetaan kiinni koiran pannasta. Sitten koiraa silitellään kunnes se vapaaehtoisesti rauhoittuu ja pudottaa lelun maahan. Lopuksi lelu siirretään vaivihkaa piiloon. Wäinön kanssa koko harjoitus onnistui, rauhoittumisineen.

Kotona piti tietysti päästä kokeilemaan Wilhon kanssa. Olin melko varma, että harjoitus ei tule onnistumaan tietyiltä osilta tämän paljon herkemmän herran kanssa. Vähän olin oikeassa, mutta olin vähän väärässäkin... Ongelmaksi ei muodostunutkaan kantaminen, vaikka ajattelin, että siihen viimeistään loppuu Wilhon kiinnostus. Wilho myös vaihtoi esinettä lopulta reippaasti. Vähän sai kyllä houkutella, mutta kun se juonen tajusi, se oli aika täysiä mukana. 

Suurimmaksi ongelmaksi paljastui kaulapanta, joka oli suoranainen kauhistus. Ei tykännyt, eihän sillä moista ole käytettykään sitten pentuajan. En lähtenyt pakottamaan, koska tiedän, että se ei ole Wilhosta ainoastaan outo esine, se aiheuttaa ihan oikeaa epämiellyttävyyttä Wilhon pehmeän nielun takia. Joten tässä kohtaa piti mietiskellä ja pureskella. Päädyin tekemään harjoituksen niin, että ykkös ja kakkos osio kuten yllä. Sitten luovuin lelusta ja Wilho kanniskeli sitä muutaman askeleen verran (kävelin mukana) kunnes istui maahan esine suussa. Menin viereen ja aloin silitellä, pienen hetken kuluttua se kellahti selälleen jalkojeni jureen, päästi lelusta irti ja rentoutui silitettäväksi. Nooh... ei siis oppikirjanmukainen suoritus ollenkaan, mutta minusta sama saatiin aikaan - siis koiran tyydyttynyt olo kun se oli saanut toteuttaa jonkin tietyn käytösmallin. Kirjoitin tekniikasta myös Mujuselle palautekyselyn mukana ja odottelen mielenkiinnolla vastausta.

Ihan niin kuin noin sivuhuomiona: pannat, hyi! Yhtenä harjoituksena oli laittaa panta kaulaan ja näytellä koiraa kun pari harjoitteli lähestymistä. Se oli aivan kamalaa :D Wäinölle tulikin ostettua onneksi viimein uudet valjaat, joihin toistaiseksi olen aika tyytyväinen; hyvin napakat ja kestävänoloiset ja tarvittaessa niihin saa lisäosan rintaa tukemaan ja siten tasaamaan painetta muualle kuin kaulaan.

Koulutusinto; Wäinön kanssa opissa

Kouluttautumisinto on iskenyt ihan kunnolla ja käväisinkin Wäiskin kanssa Tommy Wirenin koulutusviikonlopulla Hammaslahdessa. Ei voinut olla käyttämättä tätä tilaisuutta, kun kerrankin oli näin lähellä tarjolla huippukoulutusta! Aikaisemmin keväällä kävin Wirenin luennolla ja olin kyllä täysin vakuuttunut ja taas täynnä uutta uskoa tekemiseen, joten olihan se nyt PAKKO päästä ihan itsekin koulutettavaksi. Hyvä viikonlopuu meillä olikin. Paljon saatiin vinkkejä tekemiseen ja muistutus siitä, että perusasioiden on oltava hanskassa! Muistiinpanoista tuli kilometrin mittaiset, mutta en kopio niitä tänne; hyvin paljon perusjuttua ne sisältävät.

Wäinön oma osuus keskittyi kohteisiin ja sitä kautta häiriöharjoitteluun. Häiriötä tilaisuudessa olikin ihan kunnolla; samalla kentällä treenasivat niin koirat kuin yleisurheilijatkin. En ottanut Wäinöä mitenkään haltuun tai kontaktiin kun mentiin omalle vuorolle. Halusin, että saamme neuvoja juuri ongelmiimme ja parhaitenhan ne tulevat esille kun kouluttaja ne itse näkee. Wäinö oli kuitenkin kohtalaisen kunnolla. Eräs HYVIN läheltä juossut urheilija sai sen kyllä reagoimaan ryntäämällä ja haukkumalla, mutta en voi olla edes pahoillani, koska itsekin säikähdin kun tämä juoksi niin, että melkein koski minua.

Wäinön harjoituksessa tarkoitus oli kehittää malttia ja sietää häiriöitä kosketuskohteen avulla. Ensin koiralta odotettiin jokin käytös (istuminen) ja siitä palkaksi pääsi töihin (sai koskea käteeni viisi kertaan, joka kerrasta palkka). Wäinö oli tässä hommassa tarkka; minulla ei saanut olla toisessa kädessä namia ja käden oli oltava pois taskusta, jos ei, se tuijotti vain ns. väärää kättä. Sitten hommaan lisättiin häiriötä. Tennispallo. Tarvitseeko muuta sanoakaan.Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Kohdetyöskentely onnistuu ilman häiriötä. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Lisätkäämme häiriö; tennispallo. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Wäinö yrittää, mutta kyllä se muistaa, että tuolla miehellä on hallussaan jotain parempaa. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Hyvin muistaa. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Sinne se meni, mutta kyllä sillä vieläkin se pallo on. Minä muistan! Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Tästä siis opimme, taas kerran, että Wäinö on erittäin häiriöherkkä ja herkästi reagoiva koira ja sen kanssa on edettävä systemaattisesti ja hitaasti. Mutta on sen kanssa tekeminen vaan jotenkin niin mahtavaa, huolimatta siitä, että asiat ei aina onnistu kerralla. Eilen käytiin treenaamassa viimeistelytreenit ennen kisoja aallonmurtajalla. Paikassa olikin sitten sitä kaivattua häiriötä vaikka muille jakaa! Oli koiraa, autoja, vettä, juoksijaa jne. Siihen nähden Wäinö suoriutui hyvin. Treenasimme kahdessa osassa. Toisen osan päätteeksi päästin Wäiskin aallonmurtajan päässä vapaaksi treenikaverin ehdotuksesta. Kyllä jännitti. Treenikaveri seisoi vahdissa, ettei Wäiski pääse juoksemaan karkuun. Ei kyllä yrittänytkään! Ei vaikka auto päätti parkkeerata suoraan eteemme hetkeksi ihastelemaan kieltämättä hienoa auringonlaskua. Minä olin niin jännittynyt, että hyvä kun pystyin toimimaan. Wäinöltäkään en pyytänyt mitään vaikeaa ja jopa helpot asiat olivat sille vaikeita suorittaa. Yhden kerran se karkasi uimaan pienen lenkin, mutta en edes pyytänyt sitä takaisin, koska se selvästi rauhoitteli itseään. Mutta me saatiin jonkinlainen erävoitto! Auto 30 metrin päässä; Wäinö vapaana.

Huomenna edessä sitten hallikisat. En odota kummoisia, itse asiassa en odota edes hyväksyttyä tulosta. Onneksi sen saamiseen meillä ei ole mikään kiire.

Ohjaaja koulutuksessa

Kesäloman päätteeksi suuntasimme Wäinön ja kaverini sekä hänen koiransa Lakun kanssa Krista Karhun rally-toko koulutukseen Sieviin. Matkaa tuli, mutta kylläpä kannatti! Voin ehdottomasti suositella muillekin tätä kouluttajaa, meille jäi niiiiin paljon käteen tästä reissusta.

Meidän henkilökohtainen koulutus Wäinön kanssa painottui molempina päivinä enemmänkin haukkumisen karsimiseen. Ihan ekana meille todettiin, että "Joo-o, hyvin on koirasi saanut sinut koulutettua. Nami tulee haukkumisesta". Mi... No niinpäs tekeekin! Olin jotenkin juuttunut siihen kohtaan missä syötän Wäinön hiljaiseksi, enemmän kuin koulutan sitä olemaan haukkumatta. Fiksu koirani oli sitten ottanut ohjat käsiinsä ja haukkui itselleen namin. Melkein purskahdin nauruun tästä huomiosta; tuntui jotenkin niin itsestäänselvältä. Miten se onkaan jäänyt huomaamatta! Noh, namiautomaatin ajat ovat nyt sitten ohi. Ei voi kun jälleen kerran ihmetellä miten fiksu buhund osaa olla. Nyt ollaan yritetty toteuttaa uudenlaista taktiikkaa ja vaatia hiljaaolo - myös autojen kanssa. Olenkin ollut jopa häkeltynyt miten hyvin meillä on mennyt, Wäinö ei herpaannu autoista läheskään niin pahasti kuin olin kuvitellut. Minun ei siis tarvitse yrittää syöttää sitä hiljaiseksi enää (ehkä tosi vaikeissa paikoissa, mutta ei esim. normaalilla kävelyllä jalankulkuväylää pitkin). Kriteerien nosto tässäkin siis paikallaan...

Lauantaina harmitti, etten tuonut toiselle päivälle Wilhoa mukaan. Jos koskaan päästään enää vastaavaan koulutukseen niin Wilho lähtee ehdottomasti oppiin! Sain kyllä myös Wilhoa ajatellen paljon hyviä vinkkejä seuraamalla muiden suorituksia. Sen oivaltaminen, että koiralta voi VAATIA sen osaamia asioita oli toinen mullistava oppi minulle. Olen toiminut myös Wilholle namiautomaattina ja sillä aiheuttanut meidän suoritusten innottomuuden - miksi se työskentelisi minulle kun se saa palkan luuhailusta? Aloinkin heti kotiin päästyäni tarkentaa kriteeriä ja pidin huolen etten palkannut puolisuorituksista ja johan alkoi tulla poikaan vauhtia ja kiinnostusta! Voi pojat, miten ne onkaan minua vedättäneet :D

Wäinön seuraamiseen saatiin myös hyviä neuvoja. Aloitimme ihan perusasennon ja kontaktin harjoittelulla ja etenimme siitä kahden askeleen seuraamisiin. Tarkastimme palkan suunnan, eli nami tulee aina ohjaajan katseesta päin. Tämä onkin ollut hyvä neuvo, seuraamisesta saa paljon tiiviimpää.Minulle piirrettiin maahan viiva, jota seurata, koska olin huomaamattani ottanut askeleita koiraa kohti. Tämä auttoi itseasiassa paljon siihen, että Wäinö ei automaattisesti hypi minun ohi. Sen ei tarvitse enää väistää minua kun rynnin sen päälle... Voih, perusjuttua, perusjuttua...

LUOPUMINEN oli myös kova sana, molempien koirien kanssa. Tämän opettelua ollaan tehty kotona aika paljon, koska sillä on vaikutusta niin moneen asiaan. Wäinön houkutus-ongelman ratkaisussa luopuminen on kyllä avainsana - komentamalla minä en sitä saa niitä ohittamaan. Wilhollakin tässä on yllättäen paljon tekemistä. Wilhon on todella vaikea käsittää, että ei voi vain kävellä pois paikalta vaan jotakin, mikä on ihan nenässä kiinni, ei vain saa ottaa. Wäinön kanssa teen harjoituksia niin, että kun se luopuu, annan luvan ottaa sen namin mikä minulla oli kädessä. Wilholle helpotan vielä asiaa niin, että annan namin toisesta kädestä. Pikkukoiraa suorastaan kiukuttaa nämä harjoitukset. Sen ilmeitä on kyllä hauska katsella :D Wäinön haasteeksi nousee varmasti pallot. Namista se luopuu, mutta pallosta... Ei vielä ;)

MOTIVAATIO oli toinen iso puheenaihe ja juuri se syy miksi kurssille alun perin halusinkin. Kaikista treeneistä noin puolet tulisi olla motivaation nostattamista, tehdään ns. turhia, mutta hauskoja temppuja, seuraamisen harjoittelu on yllättävää, ei anneta koiran ennakoida jne. Juttuja mitä ollaan tehtykin. Suurin motivaaton nostattaja Wilhon kanssa on kumminkin ollut VAATIMINEN. Kun se osaa, siltä pitää vaatia, ei saa antaa lusmuilla.

Saatiin myös vinkkejä miten ja mitä treenata yllä olevien perusjuttujen lisäksi. Olemme treenanneet pitkää rataa ja se on syönyt tarkkuutta sekä intoa meidän suorituksista. Muutamia asioita, joita listasin omaan treenisuunnitelmaani:
- Lyhyet seuraamiset
- Kyltti-seuraaminen-kyltti-vapaa -kaavalla treenejä, ei pidempiä pätkiä
- Kyltillä ei palkkaa, palkatan vain kylttien välissä. Kylttien suoritus harjoitellaan ilman telineitä
- Opetetaan koiralle, että kylteistä ei tarvitse välittää. Toisinaan rakennetaan rata, mutta ei pysähdytä ollenkaan kylteille ja palkka kylttien välissä seuraamisesta. Näin koira ei stemppaa vain kylteillä vaan seuraaminen on sille yhtä tärkeää ja se pysyy kuulolla
- Teetä yllätäviä asioita, esim. käske koira edessä ollessa maahan kun se automaattisesti menisikin istumaan. Koira pysyy kuulolla paremmin kun ei tiedä mitä odottaa

Lista mitä pitäisi ja mitä voisi tehdä jatkuu vaan... Muutaman viikon päästä meillä on kisatkin, mikä vähän harmittaa - nyt olisi treeni-into päällä ja haluaisin rauhassa kokeilla mihin tämä tie vie. Mutta kotikisat, meni miten meni. Tällä välin yritän treenata suunnitelmallisesti ja ahkerasti... Näkis vaan :D

Muutenkin reissu oli erittäin onnistunut ja Wäinö sai pitkästä aikaa rallata toisen buhundin - edelleen ihastuttavan Keiju-neitokaisen - kanssa :) Oltiinpa muuten kerrankin jossain, jossa en kuullut kertaakaan lausetta "Minkä rotuinen tuo sinun koira on? - Ai buhund, en oo koskaan kuullukaan, mikä se on?" Ja pakko vielä kehua miten mukavaa porukkaa oli ja erinomaiset järjestelyt Sievin kennelkerholta! Harvoin missään tilaisuudessa on niin rento ja tervetullut meininkin. Edes sade ei pilannut tunnelmaa :)

Keiju edellä, Wäinö perässä.

Mutaiset buhundit - onneksi muta karisi pois kuivuttuaan :)

Mikäs se...? - ai buhundhan sekin on!