Parantelua

Wäinön haava on parantunut lupaavasti, mutta ei se minua liian helpolla päästä. Nyt kun se on taas virkeä ja ollaan uskallettu jättää sitä muutamaksi tunniksi yksin, se on keksinyt, että se saa kiskottua siteen jalastaan pois. Jotta se voisi olla ihan varma, ettei ainakaan samaa sidettä sen jalkaan tulla kietomaan, on se varmuuden vuoksi vielä syönyt siteen. Nice. Soitin eläinlääkärille, että mitä tässä pitäisi tehdä: tikkien poistoon olisi kolme päivää ja haava näyttää hyvältä. En millään haluaisi jättää sitä suojatta, mutta huomenna Wäinö on pakko jättää yksin ja vaikka sen vatsa on yleensä rautaa, ei se kyllä loputtomasti voi niitä siteitä syödä.

Eläinlääkäri pohti asiaa ja nyt sitten ollaan ilman sidettä - toki sillä on ollut ja on jatkossakin kuuppa päässä, jottei se pääsisi nuolemaan haavaa. Mutta mene nyt sitten sanomaan etteikö se pystyisi. Se on välillä liian fiksu omaksi parhaakseen. Taas hyvä osoitus siitä, että kun se jotain päättää, se menee läpi vaikka harmaan kiven. Kolme päivää... Näytti jo niin hyvältä. Nyt olen taas huolesta sekaisin.

Salme Mujusen saalisviettikurssi 5.9

Vähän erilaista koulutusta tällä kertaa :) Kaverini oli kyseisestä kurssista pitkään haaveillut ja aloimmekin sitä yhdessä puuhata tälle suunnalle (minä kyllä enemmänkin olin vain henkinen tuki järjestelyissä :D). Lopulta kurssi järjestettiin yhteistyössä Susirajan Lappalaisten kanssa. Itse lähdin mukaan, jotta saisin hajua siitä, miten leikkiä hyödynnetään palkkauksessa. Kohteeksi valikoitui... kukas muu kuin Wäiski!

Päivä alkoi luennolla, joka olikin hyvin perusteellinen. Olin tutustunut jo aiemmin Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa -kirjaan pintapuolisesti, joten jokin haju minulla oli siitä mitä tuleman pitää. Taas kerran luennoitsija oli kokenut ihminen ja vuosien koulutustausta näkyi: ohjelma eteni, juttua riitti ja koulutettavat otettiin hyvin huomioon. Voin suositella, joskin koirankouluttajien kannattaa aina pureskella kuulemaansa.

Wäinön kohdalla minun ei tosin tarvinnut pureskella yhtään mitään. Se syttyi leikkiin välittömästi, niin paljon, että pystyin laskemaan sen irti, vaikka autoja liikkui lähistöllä. No jopas! Ensimmäisessä vaiheessa kahta samanlaista lelua heitettiin koiralle, jotta ns. saalisvietti (vietti -sanaahan ei enää moderneissa piireissä käytetä, mutta tarkoittaa tässä tapauksessa siis saaliskäyttäytymisen aktivoitumista) syttyisi. Kun koira saavuttaa ensimmäisen lelun, sille näytetään toista ja kun koira hylkää ensimmäisen, toinen heitetään siitä poispäin. Tätä toistetaan kunkin koiran jaksamisen mukaan. Wäinöhän jaksaa...

Ideana on jatkaa niin kauan kunnes tulo heitetylle lelulle hidastuu hieman. Viimeistä lelua ei heitetäkään vaan siihen tarrataan kaksin käsin ja koira saa purra siihen kiinni, jolloin ohjaaja joustaa, jopa pyöräyttää koiran itsensä ympäri vauhdista ja alkaa keinutella lelua oikealta vasemmalle. Sen jälkeen ohjaaja päästää toisella kädellä irti ja ottaa hihnan tuntumalle (kuten hevosohjat). Sitten annetaan koiran voittaa lelu ja sen kanssa lähdetään kävelemään pienen matkaa hihna koko ajan tuntumalla, jotta koira ei pääse ns. tappamaan saalistaan vaan kantaa sitä. Wäinö olisi halunnut kantaa lelun pois ja mennä rauhassa nauttimaan saaliistaan, mutta sen kummemmin se ei hihnaan reagoinut.

Viimeisessä vaiheessa siirrytään koiran viereen ja samanaikaisesti otetaan kiinni koiran pannasta. Sitten koiraa silitellään kunnes se vapaaehtoisesti rauhoittuu ja pudottaa lelun maahan. Lopuksi lelu siirretään vaivihkaa piiloon. Wäinön kanssa koko harjoitus onnistui, rauhoittumisineen.

Kotona piti tietysti päästä kokeilemaan Wilhon kanssa. Olin melko varma, että harjoitus ei tule onnistumaan tietyiltä osilta tämän paljon herkemmän herran kanssa. Vähän olin oikeassa, mutta olin vähän väärässäkin... Ongelmaksi ei muodostunutkaan kantaminen, vaikka ajattelin, että siihen viimeistään loppuu Wilhon kiinnostus. Wilho myös vaihtoi esinettä lopulta reippaasti. Vähän sai kyllä houkutella, mutta kun se juonen tajusi, se oli aika täysiä mukana. 

Suurimmaksi ongelmaksi paljastui kaulapanta, joka oli suoranainen kauhistus. Ei tykännyt, eihän sillä moista ole käytettykään sitten pentuajan. En lähtenyt pakottamaan, koska tiedän, että se ei ole Wilhosta ainoastaan outo esine, se aiheuttaa ihan oikeaa epämiellyttävyyttä Wilhon pehmeän nielun takia. Joten tässä kohtaa piti mietiskellä ja pureskella. Päädyin tekemään harjoituksen niin, että ykkös ja kakkos osio kuten yllä. Sitten luovuin lelusta ja Wilho kanniskeli sitä muutaman askeleen verran (kävelin mukana) kunnes istui maahan esine suussa. Menin viereen ja aloin silitellä, pienen hetken kuluttua se kellahti selälleen jalkojeni jureen, päästi lelusta irti ja rentoutui silitettäväksi. Nooh... ei siis oppikirjanmukainen suoritus ollenkaan, mutta minusta sama saatiin aikaan - siis koiran tyydyttynyt olo kun se oli saanut toteuttaa jonkin tietyn käytösmallin. Kirjoitin tekniikasta myös Mujuselle palautekyselyn mukana ja odottelen mielenkiinnolla vastausta.

Ihan niin kuin noin sivuhuomiona: pannat, hyi! Yhtenä harjoituksena oli laittaa panta kaulaan ja näytellä koiraa kun pari harjoitteli lähestymistä. Se oli aivan kamalaa :D Wäinölle tulikin ostettua onneksi viimein uudet valjaat, joihin toistaiseksi olen aika tyytyväinen; hyvin napakat ja kestävänoloiset ja tarvittaessa niihin saa lisäosan rintaa tukemaan ja siten tasaamaan painetta muualle kuin kaulaan.

Koulutusinto; Wäinön kanssa opissa

Kouluttautumisinto on iskenyt ihan kunnolla ja käväisinkin Wäiskin kanssa Tommy Wirenin koulutusviikonlopulla Hammaslahdessa. Ei voinut olla käyttämättä tätä tilaisuutta, kun kerrankin oli näin lähellä tarjolla huippukoulutusta! Aikaisemmin keväällä kävin Wirenin luennolla ja olin kyllä täysin vakuuttunut ja taas täynnä uutta uskoa tekemiseen, joten olihan se nyt PAKKO päästä ihan itsekin koulutettavaksi. Hyvä viikonlopuu meillä olikin. Paljon saatiin vinkkejä tekemiseen ja muistutus siitä, että perusasioiden on oltava hanskassa! Muistiinpanoista tuli kilometrin mittaiset, mutta en kopio niitä tänne; hyvin paljon perusjuttua ne sisältävät.

Wäinön oma osuus keskittyi kohteisiin ja sitä kautta häiriöharjoitteluun. Häiriötä tilaisuudessa olikin ihan kunnolla; samalla kentällä treenasivat niin koirat kuin yleisurheilijatkin. En ottanut Wäinöä mitenkään haltuun tai kontaktiin kun mentiin omalle vuorolle. Halusin, että saamme neuvoja juuri ongelmiimme ja parhaitenhan ne tulevat esille kun kouluttaja ne itse näkee. Wäinö oli kuitenkin kohtalaisen kunnolla. Eräs HYVIN läheltä juossut urheilija sai sen kyllä reagoimaan ryntäämällä ja haukkumalla, mutta en voi olla edes pahoillani, koska itsekin säikähdin kun tämä juoksi niin, että melkein koski minua.

Wäinön harjoituksessa tarkoitus oli kehittää malttia ja sietää häiriöitä kosketuskohteen avulla. Ensin koiralta odotettiin jokin käytös (istuminen) ja siitä palkaksi pääsi töihin (sai koskea käteeni viisi kertaan, joka kerrasta palkka). Wäinö oli tässä hommassa tarkka; minulla ei saanut olla toisessa kädessä namia ja käden oli oltava pois taskusta, jos ei, se tuijotti vain ns. väärää kättä. Sitten hommaan lisättiin häiriötä. Tennispallo. Tarvitseeko muuta sanoakaan.Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Kohdetyöskentely onnistuu ilman häiriötä. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Lisätkäämme häiriö; tennispallo. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Wäinö yrittää, mutta kyllä se muistaa, että tuolla miehellä on hallussaan jotain parempaa. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Hyvin muistaa. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Sinne se meni, mutta kyllä sillä vieläkin se pallo on. Minä muistan! Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Tästä siis opimme, taas kerran, että Wäinö on erittäin häiriöherkkä ja herkästi reagoiva koira ja sen kanssa on edettävä systemaattisesti ja hitaasti. Mutta on sen kanssa tekeminen vaan jotenkin niin mahtavaa, huolimatta siitä, että asiat ei aina onnistu kerralla. Eilen käytiin treenaamassa viimeistelytreenit ennen kisoja aallonmurtajalla. Paikassa olikin sitten sitä kaivattua häiriötä vaikka muille jakaa! Oli koiraa, autoja, vettä, juoksijaa jne. Siihen nähden Wäinö suoriutui hyvin. Treenasimme kahdessa osassa. Toisen osan päätteeksi päästin Wäiskin aallonmurtajan päässä vapaaksi treenikaverin ehdotuksesta. Kyllä jännitti. Treenikaveri seisoi vahdissa, ettei Wäiski pääse juoksemaan karkuun. Ei kyllä yrittänytkään! Ei vaikka auto päätti parkkeerata suoraan eteemme hetkeksi ihastelemaan kieltämättä hienoa auringonlaskua. Minä olin niin jännittynyt, että hyvä kun pystyin toimimaan. Wäinöltäkään en pyytänyt mitään vaikeaa ja jopa helpot asiat olivat sille vaikeita suorittaa. Yhden kerran se karkasi uimaan pienen lenkin, mutta en edes pyytänyt sitä takaisin, koska se selvästi rauhoitteli itseään. Mutta me saatiin jonkinlainen erävoitto! Auto 30 metrin päässä; Wäinö vapaana.

Huomenna edessä sitten hallikisat. En odota kummoisia, itse asiassa en odota edes hyväksyttyä tulosta. Onneksi sen saamiseen meillä ei ole mikään kiire.

Ohjaaja koulutuksessa

Kesäloman päätteeksi suuntasimme Wäinön ja kaverini sekä hänen koiransa Lakun kanssa Krista Karhun rally-toko koulutukseen Sieviin. Matkaa tuli, mutta kylläpä kannatti! Voin ehdottomasti suositella muillekin tätä kouluttajaa, meille jäi niiiiin paljon käteen tästä reissusta.

Meidän henkilökohtainen koulutus Wäinön kanssa painottui molempina päivinä enemmänkin haukkumisen karsimiseen. Ihan ekana meille todettiin, että "Joo-o, hyvin on koirasi saanut sinut koulutettua. Nami tulee haukkumisesta". Mi... No niinpäs tekeekin! Olin jotenkin juuttunut siihen kohtaan missä syötän Wäinön hiljaiseksi, enemmän kuin koulutan sitä olemaan haukkumatta. Fiksu koirani oli sitten ottanut ohjat käsiinsä ja haukkui itselleen namin. Melkein purskahdin nauruun tästä huomiosta; tuntui jotenkin niin itsestäänselvältä. Miten se onkaan jäänyt huomaamatta! Noh, namiautomaatin ajat ovat nyt sitten ohi. Ei voi kun jälleen kerran ihmetellä miten fiksu buhund osaa olla. Nyt ollaan yritetty toteuttaa uudenlaista taktiikkaa ja vaatia hiljaaolo - myös autojen kanssa. Olenkin ollut jopa häkeltynyt miten hyvin meillä on mennyt, Wäinö ei herpaannu autoista läheskään niin pahasti kuin olin kuvitellut. Minun ei siis tarvitse yrittää syöttää sitä hiljaiseksi enää (ehkä tosi vaikeissa paikoissa, mutta ei esim. normaalilla kävelyllä jalankulkuväylää pitkin). Kriteerien nosto tässäkin siis paikallaan...

Lauantaina harmitti, etten tuonut toiselle päivälle Wilhoa mukaan. Jos koskaan päästään enää vastaavaan koulutukseen niin Wilho lähtee ehdottomasti oppiin! Sain kyllä myös Wilhoa ajatellen paljon hyviä vinkkejä seuraamalla muiden suorituksia. Sen oivaltaminen, että koiralta voi VAATIA sen osaamia asioita oli toinen mullistava oppi minulle. Olen toiminut myös Wilholle namiautomaattina ja sillä aiheuttanut meidän suoritusten innottomuuden - miksi se työskentelisi minulle kun se saa palkan luuhailusta? Aloinkin heti kotiin päästyäni tarkentaa kriteeriä ja pidin huolen etten palkannut puolisuorituksista ja johan alkoi tulla poikaan vauhtia ja kiinnostusta! Voi pojat, miten ne onkaan minua vedättäneet :D

Wäinön seuraamiseen saatiin myös hyviä neuvoja. Aloitimme ihan perusasennon ja kontaktin harjoittelulla ja etenimme siitä kahden askeleen seuraamisiin. Tarkastimme palkan suunnan, eli nami tulee aina ohjaajan katseesta päin. Tämä onkin ollut hyvä neuvo, seuraamisesta saa paljon tiiviimpää.Minulle piirrettiin maahan viiva, jota seurata, koska olin huomaamattani ottanut askeleita koiraa kohti. Tämä auttoi itseasiassa paljon siihen, että Wäinö ei automaattisesti hypi minun ohi. Sen ei tarvitse enää väistää minua kun rynnin sen päälle... Voih, perusjuttua, perusjuttua...

LUOPUMINEN oli myös kova sana, molempien koirien kanssa. Tämän opettelua ollaan tehty kotona aika paljon, koska sillä on vaikutusta niin moneen asiaan. Wäinön houkutus-ongelman ratkaisussa luopuminen on kyllä avainsana - komentamalla minä en sitä saa niitä ohittamaan. Wilhollakin tässä on yllättäen paljon tekemistä. Wilhon on todella vaikea käsittää, että ei voi vain kävellä pois paikalta vaan jotakin, mikä on ihan nenässä kiinni, ei vain saa ottaa. Wäinön kanssa teen harjoituksia niin, että kun se luopuu, annan luvan ottaa sen namin mikä minulla oli kädessä. Wilholle helpotan vielä asiaa niin, että annan namin toisesta kädestä. Pikkukoiraa suorastaan kiukuttaa nämä harjoitukset. Sen ilmeitä on kyllä hauska katsella :D Wäinön haasteeksi nousee varmasti pallot. Namista se luopuu, mutta pallosta... Ei vielä ;)

MOTIVAATIO oli toinen iso puheenaihe ja juuri se syy miksi kurssille alun perin halusinkin. Kaikista treeneistä noin puolet tulisi olla motivaation nostattamista, tehdään ns. turhia, mutta hauskoja temppuja, seuraamisen harjoittelu on yllättävää, ei anneta koiran ennakoida jne. Juttuja mitä ollaan tehtykin. Suurin motivaaton nostattaja Wilhon kanssa on kumminkin ollut VAATIMINEN. Kun se osaa, siltä pitää vaatia, ei saa antaa lusmuilla.

Saatiin myös vinkkejä miten ja mitä treenata yllä olevien perusjuttujen lisäksi. Olemme treenanneet pitkää rataa ja se on syönyt tarkkuutta sekä intoa meidän suorituksista. Muutamia asioita, joita listasin omaan treenisuunnitelmaani:
- Lyhyet seuraamiset
- Kyltti-seuraaminen-kyltti-vapaa -kaavalla treenejä, ei pidempiä pätkiä
- Kyltillä ei palkkaa, palkatan vain kylttien välissä. Kylttien suoritus harjoitellaan ilman telineitä
- Opetetaan koiralle, että kylteistä ei tarvitse välittää. Toisinaan rakennetaan rata, mutta ei pysähdytä ollenkaan kylteille ja palkka kylttien välissä seuraamisesta. Näin koira ei stemppaa vain kylteillä vaan seuraaminen on sille yhtä tärkeää ja se pysyy kuulolla
- Teetä yllätäviä asioita, esim. käske koira edessä ollessa maahan kun se automaattisesti menisikin istumaan. Koira pysyy kuulolla paremmin kun ei tiedä mitä odottaa

Lista mitä pitäisi ja mitä voisi tehdä jatkuu vaan... Muutaman viikon päästä meillä on kisatkin, mikä vähän harmittaa - nyt olisi treeni-into päällä ja haluaisin rauhassa kokeilla mihin tämä tie vie. Mutta kotikisat, meni miten meni. Tällä välin yritän treenata suunnitelmallisesti ja ahkerasti... Näkis vaan :D

Muutenkin reissu oli erittäin onnistunut ja Wäinö sai pitkästä aikaa rallata toisen buhundin - edelleen ihastuttavan Keiju-neitokaisen - kanssa :) Oltiinpa muuten kerrankin jossain, jossa en kuullut kertaakaan lausetta "Minkä rotuinen tuo sinun koira on? - Ai buhund, en oo koskaan kuullukaan, mikä se on?" Ja pakko vielä kehua miten mukavaa porukkaa oli ja erinomaiset järjestelyt Sievin kennelkerholta! Harvoin missään tilaisuudessa on niin rento ja tervetullut meininkin. Edes sade ei pilannut tunnelmaa :)

Keiju edellä, Wäinö perässä.

Mutaiset buhundit - onneksi muta karisi pois kuivuttuaan :)

Mikäs se...? - ai buhundhan sekin on!