Onnea Wäinö!

Juu, tulee päivän myöhässä kun ihan totaalisesti unohdin, että Reino-mies täytti eilen kokonaista kolme vuotta! Hurjasti onnea rakas poitsuliini! Onneksi muistin sentään kamalasti lässytellä sille (eilenkin)! Mutta tarkoitus oli todellakin ostaa maksalaatikkokakku nakkikynttilöillä... Noo... ei kai sille itselleen päivällä niin ole väliä, että pitää korjata virhe huomenna! Käytiin myös sekä eilen että tänään metsässä juoksemassa ja poika sai olla vapaana, siinä synttärilähjaa sitten lie riittämiin. Voi kamala minä ja minun pahvi pää ;)

Laiska viikko

Laiska ja laiska, miten sen nyt ottaa. Töitä on ollut enemmän kuin yhdelle ihmiselle ja monena iltana olen ollut kotona vasta siihen aikaan, että ainut ajatus päässä on enää sänkyyn kaatuminen. Mies on saanut tottua iltapäivällä tulevaan soittoon: "menee myöhään, en yhtään tiedä mihin asti. Päästätkö pojat ulos?" Joten laiska olen ollut koirien kannalta ajateltuna.

Lenkille ollaan menty jos ollaan. Ihme kyllä, molemmat pojat ovat käyttätyneet esimerkillisesti, vaikka liikunta ja aktivointi ovatkin jääneet vähäisiksi. Wäinökin on reagoinut jokaiseen luoksetulokutsuun salamana. Ihanat pojat kun tajuavat, että nyt ei emännällä riitä energia ylimääräisiin temppuiluihin. Törmättiin tuolla metsässä toiseenkin koirakkoon, joka ei ihan heti meitä hoksannut vaan isot koirat pääsivät juoksemaan suoraan kohti. Minulla oli jo pojat kiinni. Taidettiin enemmän tai vähemmän jähmettyä kaikki kolme paikoillemme. Kumpikaan pojista ei edes haukauhtanut, tuijotettiin vaan tulokkaita epätietoisina, että mitähän sitä tässä pitäisi tehdä? Koirat pysähtyivät parin metrin päähän katsomaan, että mitäs mitäs, jonka jälkeen kuulivat kun niitä kutsuttiin ja lähtivät sitten isäntänsä luo. Sangen huvittavaa, että me todella kaikki vaan toljotettiin siinä :D

Onneksi koirista sentään on saanut energiaa pois juoksuttamalla niitä lumihangessa. Wäinö hakee keppiä vaikka minkälaisesta mäestä, joten siinä sen saa juoksutettua hyvin tehokkaasti tekemättä itse juuri mitään. Siihen on iskenyt keppihulluus viime aikoina. Se on jopa hieman pakkomielteinen kun löytää lumihangesta jonkin oksan (saattaa olla ihan puu, mutta Wäinö ei haasteita pelkää), sen on kaivettava se esiin ja sitten riuhdottava pois. Olen nyt alkanut kieltämään tuon käytöksen jos on menossa yli. Eihän se siinä mitään pahaa tee, mutta unohtuu tekemään sitä eikä muista seurata missä muut menevät. Muutenkaan Wäinön ei tarvitse kehitellä itselleen mitään pakkomielteitä... Ei sillä, että sillä olisi taipumusta moiseen... eeeei. No joo, lisää aktivointia niin helpottaa tuokin varmaan.

Huomasin Wilhossa ja Wäinössä hauskan eron. Kaukokäskyjähän kummallekaan ei ole sen kummemmin opetettu, ainakaan tietoisesti. Wilholle kun antaa käskyn "maahan" tms. se tulee minun eteeni ja käy siinä maahan. Yritin tässä lenkillä huvikseni opettaa sitä olemaan tekemättä näin. Eihän se Wilhon kanssa onnistunut vaan se otti aina pari askelta minuun päin ennen kuin toteutti alkuperäisen pyynnön. Vaan Wäinöpä meni maahan tasan niiltä aloiltaan missä se nyt sattui milloinkin olemaan. Hassua! Mutta hyvä vaan :) Mitenhän se on onnistunut asian hokasemaan?

Turbolle ja Darralle ostin uudet hienot pedit :) Tilasin ne alella Hobby hallista ja harmittelin jo, että eläinkaupasta olisin saanut halvemmalla. Nuo olivatkin todella muhkeat, joten ei harmita enää! Eläinkaupan vastaavat olisivat olleet aika lättänät. Onneksi ovat kelvanneet herrasväelle nämäkin. Pedeissä on vettä ja karvaa hylkivä sisäkerros, joten ne pysyvät siisteinä kohta alkavilla kurakeleilläkin. Ja jos eivät pysy, niin on ne ainakin helppo pestä.

Testausta... Hyvin onnistuu makoilu myös uusilla pedeillä.

Wäinö on keksinyt puiden kaadon.

Suuri mäki, mutta vanhakin jaksaa! Ja Wäpä tietty :)

Hyvinhän se meni!

Wäinö toi Juuasta mukanaan sertin ja oli ROP :) Kilpailua Wäinölle ei tosin ollut, olihan se ainut buhund kehässä, mutta joka tapauksessa se sai hyvät arvostelut. Ryhmäkehässä ei enää pärjätty, siinä vaiheessa oli koira (ja omistaja, joka katsoi sivummalta myös) jo aika väsynyt eikä esiintynyt edukseen enää. Eniten ylpeä olen kuitenkin Wäinön käytöksestä, joka oli erittäin hyvää koko pitkän päivän. Se stemppasi tosi hyvin, vaikka siellä oli sen sata koiraa ja ihmistä ihan likellä koko ajan. Lisäksi sen esitti vielä kasvattaja minun sijaan ja häntäkin Wäikki totteli todella hyvin. Välillä jouduin seisomaan näköetäisyydellä, ettei pojalle tullut kauhea hätä, mutta pääasiassa se lähti kasvattajan matkaan oikein hyvin. Seisomisessa meillä on vielä harjoiteltavaa, että se sujuisi varmemmin. Varsinkin ryhmäkehässä ja väsyneenä se meni jatkuvasti istumaan eikä jaksanut keskittyä enää.

Tuomarin se antoi kopeloida itsensä oikein mallikkaast, vaikka se nostatettiin pöydälle. Yleensähän buhundeja ei pöydältä esitetä, joten en ollut harjoitellut sitä sen kanssa ollenkaan! Katselin penkiltä, että voi ei, se varmasti yhdistää tämän eläinlääkäriin! Taisi viime viikko olla kyllä vähän muistissa juu, mutta ihan hyvin se silti meni ja vaikka se pikkuisen alistui siinä ja oli kyyryssä, se ei kuitenkaan vaikuttanut arvosteluun. Eikä koiralle tullut siitä traumojakaan :)

Muille koirille se ei kuin murahdellut. Poikkeuksena päivän viimeinen koirakontakti, tietysti. Nuoren urosnöffin omistaja päästi koiransa tervehtimään ja Wäinö ahdistui nurkkaan. Valitettavasti en huomannut mitä oli tapahtumassa, väsynyt kun olin itsekin ja huomio tavaroiden pakkaamisessa, joten Wäinö ärähti sitten kunnolla. Sain sen kumminkin riuhtaistua toisaalle aika nopeasti ja sen kummemmalta yhteenotolta vältyttiin. Ei tuo nöffi tainnut kyllä riitaa haastaa, mutta nurkkaan ahdistus oli kyllä meidän pojalle liikaa. Enkä oikeastaan voi olla siitä muuten kuin hieman harmistunut, että sattui muuten hyvän päivän päätteeksi tuollainen välikohtaus.

Wilhon kanssa olin onneksi käynyt jo aamulla lenkillä. Oli välillä mukavaa olla sen kanssa kahdestaankin. Käveltiin ihan tuossa lähimetsässä, Wilho vapaana tietysti. Vauhti ei kyllä siinä päätä huimannut, Wiltsi haisteli tarkkaan kaikki hajut ja minä katselin maisemia. Oli hieno ulkoilukeli kyllä. Tänään sama näyttäisi jatkuvan, joten eiköhän me suunnata jonnekin metsään. Ah, kevät!

Lauma taas koossa

Ah, Wilho tuli sunnuntaina viimein kotiin! Olin jotenkin ihan superikävissäni koko sen poissaolon ajan, vaikka koiraa itseään ei tuntunut reissu painavan. Olihan sillä ollut spesiaalihuomiota ensin siskon ja tämän kavereiden luona ja sen jälkeen se oli vielä päässyt mökille, joka on se ykköspaikka. Nyt se on totellut minua oikein mainiosti, joten kaipa tuo loma teki sille sitten hyvää... Onhan sen hyvä päästä välillä olemaan ainut koira, kotona kun joutuu tämän huomion jakamaan jatkuvasti. Valitettavasti usein juuri Wilho joutuu karsimaan omista rapsuistaan, lenkeistään jne. koska se vaan on helpointa. Pitää laittaa tämä asia nyt kuitenkin järjestykseen ja suoda Wilhollekin niitä ihan omia hetkiä.

Tämän kuun lopulla alkaa toko-alkeet kurssi taas vaihteeksi. Wäinöähän minä sinne suunnittelin, mutta pitäisikö sittenkin viedä Wilho? Alkeet on kyllä sillä hallussa, mutta eipä kai siitä haittaakaan ole, tuleepahan muistutettua mieliin eri liikkeet ja harjoiteltua häiriössäkin. Wäinöllä kun tuota ohjelmaa on näytteyharjoituksissa yms. yllin kyllin. Lauantaina olisi sitten tosi koitoksen aika. Kieltämättä hieman hermostuttaa, mutta syteen tai saveen. Toivotaan ettei tule hylkyä!

Wäinö järjestikin meille sitten viime viikonloppuna eläinlääkärikeikan... Oli päässyt ilmeisesti syömään puita takan vierestä ja hankki itselleen siitä ummetuksen. Noh, eihän se auttanut kuin raahata koira (ja etenkin itseni. Olipa hienoa lähteä edellisillan juhlinnan ja aamun matkustamisen jälkeen vielä muutaman tunnin eläinlääkärikeikalle) päivystykseen, joka sopivasti sijaitsi tällä kertaa tunnin matkan päässä. Olin kyllä jo hieman huolissani koirasta, sillä kun ei koskaan ole mahan kanssa mitään ongelmia. Kuvat siitä otettiin eikä mitään vieraita esineitä suolistosta löytynyt, joten loppu hyvin tässä tarinassa.

Alkaa olla se aika vuodesta, että koirat aloittelevat karvanlähtöä. Voi jee... Tottakai ne tekee sen yksi kerrallaan, ettei vahingossakaan siivooja pääsisi helpolla. Noh, jos jotain hyvää haetaan tästä niin onneksi isot eivät ole aikoihin enää nukkuneet sohvalla, joten sitä ei tarvitse imuroida enää päivittäin ja pestä viikoittain kuten viime vuonna tähän aikaan. Olin silloin niiden kanssa aivan helisemässä. Ne kiipesivät sohvalle nukkumaan sen jälkeen kun kuulivat, että me olimme nukahtaneet, joten koskaan niitä ei päässyt komentamaan. Heti kun aloimme antaa merkkiä heräämisestä, molemmat tulivat alas... Ratkaisin asian estämällä niiden pääsyn sohvalle (eli nostin joka ilta siihen sohvapöydän ym. kamaa) ja ostin niille omat pedit. Se ilmeisesti oli se ratkaiseva tekijä, jonka jälkeen ne ovat jättäneet sohvan rauhaan. Tilasin niille juuri uudet peditkin, joten pitäisi herrasväelle kelvata :)