Wilhon riemukas luoksetulo

Möllitokoilun iloinen luoksetulo, kiitos kuvaajalle!

Extempore möllitoko

Käytiinpä sitten vähän yllättäinkin möllitokokisoissa Wilhon kanssa! Kaveri viestitteli perjantaina, että sunnuntaina tällaiseen olisi mahdollisuus, mutta sitten asia unohtuikin remontin ja kaiken muun viedessä ajatukset ihan toisaalle. Sunnuntaiaamunakin olin lähdössä jo ihan muihin hommiin kun tuli mieleen, että "ai niin, ne tokoilut!". Katselin häthätää netistä, että mitä alokasluokan liikkeisiin kuuluu, totesin, että ollaan harjoiteltu suurinta osaa niistä viimeksi neljä vuotta sitten alkeiskurssilla ja eikun menoksi!

Eihän se sitten hullummin mennytkään! Jännitti kyllä ihan kamalasti. Paikallaanmakuu meni tietysti vielä heti ensi alkuun pieleen kun jossain minuutin kohdalla Wilho päättikin mennä haistelemaan viereistä koiraa... Jes. Onneksi toisen koiran suoritus ei siitä häiriintynyt. Tuomari sanoi, että olisi antanut heille 5 pistettä, koska koira tarvitsi tuplakäskyn ja vaihteli asentoaan, mutta koska kesti Wilhon häiriön niin hienosti, saivat täyden kympin. Eli me tavallaan autettiin... Paitsi, että joo, vähän nolostutti enkä olisi arvannut, että Wilho moiseen sortuu.

Noo, kaikkea sattuu eikä odotukset olleet kovin korkealla, joten oli helppo kerätä itsensä ja jatkaa eteenpäin. Pisteitä meiltä ei vähennetty oikeastaan kun minun antamista avuista. Annoin joissakin liikkeissä tuplakäskyn, joten siitä vähän rokotettiin tottakai. Parissa kohtaa Wilho vähän ennakoi ja nousi istumaan perusasentoon ennen kuin annoin käskyn. Hypystä olen kaikkein ylpein, koska odotukset sen onnistumiselle olivat nolla. Ei tosiaan olla harjoiteltu sitä sitten muinaisen tokoalkeet kurssin ja vielä ennen omaa suoritusta pähkäiltiin, että mitenkäs se menikään... Wilhopa teki sen juuri nappiin. Pieni edistäminen kun se lähti hyppäämään, mutta hypyn jälkeen se kiepsahti ympäri ja jäi paikoilleen seisomaan! Mistä se sen muisti?? Olin äimänä, mutta kovin ylpeä!

Toinen ilostusta aiheuttava kohta oli ehdottomasti luoksetulo. Wilho laukkasi kutsusta luo niin iloisesti, että itseä sekä tuomaria rupesi naurattamaan. On se hieno poika! Tuloksena siis neljässija ja erikoismaininta minulle kun keräsin itseni niin hyvin alun epäonnistumisen jälkeen. Wilhon suoritusta kehuttiin harmoniseksi ja kyllähän se lämmitti mieltä.

Wilho sai palkkioksi hienon lelun vaan Wäinö sai sen jossain vaiheessa iltaa hampaisiinsa ja tässä tulos.

Treeniä ja hellettä

Luettuani erään toisen blogia ja heidän ikävää löydöstään koiran lonkista, päätin, että nyt on viimein aika kuvauttaa myös Wilhon lonkat. Olen sitä siirtänyt aina kun "eihän niissä mitään vikaa ole", mutta kuten nyt sain lukea, oireet saattavat olla lähes huomaamattomiakin. Wilhohan peitsaa aika paljon, joskus myös vapaana liikkuessaan. Häntää Wilho ei ole juuri koskaan heiluttanut, ainoastaan ihan muutaman kerran ollessaan oikein pelästynyt/innostunut ja silloinkin se näyttää jotenkin vaikealta... Hihnalenkeillä se junnaa takana, jota olen aina pitänyt vain rasittavana tapana, mutta entäpäs jos se onkin oire kipeästä selästä/lonkasta tms.? Aika siis ottaa selvää.

Varasin Wilholle ns. terveystarkastusajan. Otetaan sitten kerralla verikokeetkin, ne ei enää hirmuista lisälaskua keikkaan tuo. Olin muutenkin ajatellut käyttää Wilhon tarkastuksessa, tuleepahan nyt tehtyä. Wilhohan on jo 6-vuotias, vaikka eihän se pikkukoiralle ole ikä eikä mikään. Ei sitä silti enää nuoreksi voi kai sanoa... Virallisia lonkkakuvia en pyytänyt - kun en niitä tarvitse- ihan vain omaksi tiedoksi (ja toivottavasti mielenrauhaksi). Wäinö on pari vuotiaana kuvattu terveeksi, joten Wäiski säästyy tältä keikalta. Ensi viikolla siis selviää!

Viime viikolla Wilho sai mahansa sekaisin, joten Wäinö tuurasi sitä rally-toko treeneissä. Ihan menestyksellä vieläpä :) Ajattelin, että se olisi ihan liian virittynyt keskittyäkseen treeneihin - kunnon lenkkejä kun ei näillä ilmoilla vieläkään pysty tekemään. Lisäksi treenaamme pienryhmässä, jossa ollaan kentällä yksi koirakko kerrallaan kun toiset odottavat autossa ja ajattelin, että se patoaa vielä siitäkin uutta kiihkoa. Vaan ei. ihan hyvin se odotti autossa ja jopa aika hiljaa. Mainittakoon, että pidin auton suurimmaksi osaksi käynnissä, jotta sillä olisi mukavan viileä olla. Onneksi uudessa (koiria varten hankitussa farkussa, tietysti :)) on tummennetut takalasit, joten kuumasta kelistä huolimatta koiralla oli mukavat oltavat. 

Virtaa ollaan sen kanssa käyty purkamassa myös uimalla ja saivatpahan Wilho ja Darrakin osansa tästä huvista. Darra-parkaa ei ole juuri uitettu, joten sen veteen saaminen osoittautui aika haasteeksi ja taisipa se sitä jonkin verran pelottaakin. Wilho koki uimisen lähinnä ikäväksi puuhaksi ja suuntasi suoraan rantaan siitä kohdalta mistä sen veteen laskin. Ei paljon jäänyt peräänsä katselemaan ja kostoksi hankasi itsensä nurmikkoon heti rantaa päästyään. Wäinö sitten ui innokkaasti meidän kanssa kun toiset koirat odottivat rannalla.

Yhtenä aamuna viikolla lähdettiin matkaan jo kukon laulun aikaan, jotta saataisiin ranta ihan itsellemme. Ja saatiinhan me! Mukava oli uiskennella rauhassa, itsekin sai virtaa työpäivään. Wilho neppaili rannalla ja Wäinö uiskenteli mukana.

Ranta on tyhjä vielä kuuden aikaan aamulla.

Wäinö haistelee ihmeissään hiekkaa - jostain syystä tällainen pitkä hiekkaranta oli sille aluksi kummastus.

Lisää rannan tutkimista.

Uinnin jälkeen valppaana vahtina.

Tämän viikon treeneihin pääsi Wilhokin jo osallistumaan, mutta ei ollut lainkaan oma itsensä. Suuri tekijä tähän on varmasti kuumuus, joka vaivasi jo itseänikin. Oli se silti kummallisen vaisu. Kaiken se teki hienosti, mutta raahasi perässä eikä sitä saanut normaaliin tapaan innostumaan. Toki yksi tekijä voi olla se, että ennen suoritusta se joutui odottelemaan pitkän aikaa yksinään. Toisten koirien tehdessä omaa suoritustaan, toiset siis odottaa autossa/kytkettynä jonnekin - tällä kertaa kytkettynä auton ulkopuolella. Tämä toimintatapa on minusta vähän epäedullinen koiralle (ja tällaiselle lahopää omistajalle) kun ensin se odottaa vaikka puoli tuntia omaa vuoroaan yksinään ja sitten tekee kymmenen minuutin suorituksen ja sitten se viedään takaisin odottamaan. Wilhokaan ei ole sellaiseen tottunut, yleensä ollaan tehty hauskoja pikku harjoituksia ennen omaa vuoroa, jotta sen vireystila olisi suorituksessa hyvä. Nooh... Tekisin etukäteen sen kanssa harjoitteita vaan yleensä joudun ryntäämään sinne suoraan töistä, joten Wilho-parka.

Hellepäiviä

Huh huijaa kun on ollut lämmintä! Emäntä ei tässä taloudessa pistä ollenkaan pahakseen, mutta koirilla on ollut kuuma. Onneksi on tuo ilmalämpöpumppu, joten työpäivinä ei tarvitse huolehtia miten koirien käy... Sisällä kun on aina miellyttävän viileää. Lenkkeilystä sen sijaan ei ole tullut juuri mitään. Uimassa ollaan käyty ja muutaman kerran olen lähtenyt juoksuttamaan koiria aikaisin aamulla tai myöhään illalla, mutta siinä tulee pidemmän päälle oma jaksaminen vastaan. Wäinön takia olen kyllä koittanut pitää koirat aktiivisina ja viihdytettyinä, ettei käsissä ole muutaman päivän päästä ruutitynnyriä.

Karkailu on sentään hieman vähentynyt. Olen lenkillä heittänyt Wäinölle keppiä paljon. Sitä se rakastaa ja silloin sen huomio on minussa, kun joutuu vahtaamaan milloin heitän kepin. Lisäksi olen kutsunut sitä luo enemmän ja yrittänyt palkata paremmin ja iloisemmin onnistumisista. Pitää tähän lisäksi ottaa luoksetulot häiriössä (hihnassa tottakai), jotta pikkuhiljaa alettaisiin liikkua varmemman luoksetulon suuntaan.

Hellepäivien kunniaksi tein koirille "jääherkut". Kovasti tykkäsivät kaikki kolme. Wäinö päätti ottaa taktiikaksi "hallitse ja hajoita", jolla se saikin omansa tuhottua alta aikayksikön. Sille pitää ehdottomasti nyt keksiä sellainen älyhaaste, jota se ei saa voimalla, äänellä tai nopeudella ratkottua - ne kun on se perusratkaisut melkein kaikkeen. Ja toimiihan ne, eihän sitä voi kieltää. Voisi se silti joskus käyttää aivonystyröitäänkin kun sellaisetkin sille (suuren yleisön epäilystä huolimatta) on suotu! Wilho ja Darra nätisti nuolivat omansa sulaksi.

Voimalla vaan, kyllä siihen hampaat pystyy!

Wilho kuljettaa omansa turvaan (Wäinöltä)

Darran suuri kieli sulattaa isommankin jäämöhkäleen

Lenkkeilyä, treenausta ja pieniä kauhun hetkiä

Niin ne vaan on tämän vuoden kesälomat taas pidetty... Suuret oli suunnitelmat ennen lomia, että mitä kaikkea sitä saisikaan aikaiseksi, mutta todellisuus olikin sitten vähän toinen - edes blogia en ehtinyt päivittää! Yksi viikko vietettiin maalla ja sieltä tultiinkin poikien kanssa rättiväsyneinä takaisin. Minä tein remonttihommia ja pojat olivat lähes 24/7 ulkona juoksemassa ja vahtimassa, ja kyllä se oman veronsa meistä otti :)

Darra on välillä ollut mukana lenkeillä, jotta senkin kunto ja mieliala nousisivat. Hyvin olen kolmenkin koiran kanssa pärjännyt, vaikka on se välillä hieman haasteellista kun silmät pitäisi olla niin monessa paikkaa kerralla. Onneksi Wilho ja Darra sentään pysyvät lähellä eivätkä huitele minne sattuu, joten niitä ei tarvitse niin aktiivisesti vahdata. Darra on myös lenkkeilyn myötä totellut minua paremmin kuin ennen, joka on tottakai positiivista! Sehän aloitti joku aika sitten sohvalla nukkumisen uudestaan, joka tietysti raastoi hermoja aika tavalla. Kaiken näköisiä esteitä kokeiltiin sohvalle laittaa, mutta sen verran näppärä se on, etteivät ne sitä juuri estäneet. Lopulta keksin ottaa sohvatyynyt kokonaan pois ja se on auttanut. Kova sohvanrunko ei olekaan enää niin houkutteleva petipaikka. Kyllä sitä ihminen voi tuntea itsensä tyhmäksi taistossa bullmastiffin nukkumismieltymyksiä vastaan.

Sievin rallytokokokeeseen ollaan valmistauduttu ahkerasti ja vuokrattiin jopa halli puoleksitoista tunniksi, että saadaan niitäkin olosuhteita treenattua. Wilhon tekeminen on hyvää oli olosuhteet mitkä tahansa ja olenkin aika paljon laittanut sen varaan, että "kyllähän se osaa". Eihän me kisoissa olla koskaan oltu, mutta jotenkin vain luotan siihen, että kyllä se oman osansa hoitaa. Oma suorittamiseni taas... Siitä en olekaan sitten ihan niin varma. Ensinnäkin olen kisajännittäjä, joka saattaa vaikuttaa koiraankin, varsinkin kun Wilho ottaa niin herkästi itseensä minun tunnetilani. Toisekseen... Sekoilen aina radoissa! Onneksi tässä lajissa sentään voi luntata kylteistä, mutta silti saattaa sekoittua järjestys ja suunnat... Kuten kävi viime treeneissä. Tein saman kohdan (pujottelu piti tehdä samoilla törpöillä kahteen suuntaan) kolmesti väärin! Sekoilin suunnissa ja vaikka sen sun mitä... Voi miten toivonkaan, että ensimmäisissä kisoissa ei olisi kovin monimutkaista rataa.

Ennen näitä ensimmäisiä kisojakaan, olen päättänyt ilmoittaa seuraaviin myös Wäinön. Sen tekeminen on paljon epävarmempaa kuin Wilhon, mutta olen pitänyt sitä treeneissä mukana ja uskoisin, ettei siitä katastrofi tulisi senkään kohdalla. Käännökset on ehdottomasti sen laji ja ne se tekeekin paremmin kuin Wilho jos ajatellaan takapään käyttöä. Wilhonkin kanssa tässä ollaan edistytty ja käännökset sujuvat nyt paljon napakammin, mutta Wäinö on osannut ne oikeastaan aika luonnostaan. Wäinön heikkokohta on lähinnä sen hermot, se kuumuu paljon nopeammin kuin Wilho, siis paljon. Viime harkoissa kokeilin aluksi paikalla olleita agiesteitä sen kanssa ja hups! Koirahan ottikin aikalailla kierrosta siitä. Tuntui, että käsissä on ruutitynnyri, niin tohkeissaan se hommasta oli. Pitäisiköhän antaa agille uusi mahdollisuus?

Wäinön kanssa ei ole ollut viime päivät ruusuilla tanssimista. Se on tuntunut lenkeillä olevan jotenkin ekstra tohkeissaan ja paljon vaikeammin hallittavissa kuin normaalisti. Syytä tähän en millään keksi, nyt ei pitäisi olla mitkään juoksut nartuilla menossa ja liikuntaa ja aktiviteettiä se on kyllä loman aikaan saanut, mutta ei missään nimessä liikaa, on meillä lepoakin ollut tarjolla. Eilen se teki lenkillä todellisen karkaamisen. Metsäaukealla se havaitsi lintuja ja viuh! - sinne meni koira. Huutelin sitä ensin huolettomasti pari kertaa, koska aina ennen se on tullut suht nopeasti takaisin ja oltiin suurella metsäalueella, jossa autoista ei ollut pelkoa. Vaan ei tullutkaan Wäinö. Kun kymmenen minuuttia oli kulunut eikä koiraa näkynyt missään, oli paniikki jo kova. Mistään ei kuulunut mitään vaikka miten huutelin. Oli pakko lähteä juoksemaan autolle, joka oli viidentoista minuutin päässä, mutta tiesin, että jalan en koiraa saa kiinni mistään. Sen verran kovaa se juoksee, että tuossa ajassa se ehtii vaikka ties minne. Vaikka sinne pelätylle autotielle.

Auton saatuani lähdin ajelemaan metsäteitä takaisin sinne missä olin Wäinön viimeksi nähnyt. Ei onneksi kauaa tarvinnutkaan ajella kun se juoksi vastaan aivan läkähtyneenä. Helpotus oli niin suuri, että meinasin oksentaa ja purskahdin siinä vaiheessa itkuun. Varsinkin Wäinön kohdalla tuo karkaaminen saattaa koitua sen kohtaloksi ja tämän realiteetin kanssa eläminen on välillä raskasta. Nyt en taas tiedä mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Tottakai pitää aloittaa luoksetuloharjoitukset alusta eikä karkailuun saa antaa mahdollisuutta. Pitäisi myös selvittää mikä saa sen yht'äkkiä käyttäytymään näin, mutta polla lyö tyhjää. Niin... Ei auta kuin tehdä uusi sotasuunnitelma tähän(kin). Vikkejä otetaan vastaan jos jollakulla on niitä tarjolla!