Lenkkeilyä, treenausta ja pieniä kauhun hetkiä

Niin ne vaan on tämän vuoden kesälomat taas pidetty... Suuret oli suunnitelmat ennen lomia, että mitä kaikkea sitä saisikaan aikaiseksi, mutta todellisuus olikin sitten vähän toinen - edes blogia en ehtinyt päivittää! Yksi viikko vietettiin maalla ja sieltä tultiinkin poikien kanssa rättiväsyneinä takaisin. Minä tein remonttihommia ja pojat olivat lähes 24/7 ulkona juoksemassa ja vahtimassa, ja kyllä se oman veronsa meistä otti :)

Darra on välillä ollut mukana lenkeillä, jotta senkin kunto ja mieliala nousisivat. Hyvin olen kolmenkin koiran kanssa pärjännyt, vaikka on se välillä hieman haasteellista kun silmät pitäisi olla niin monessa paikkaa kerralla. Onneksi Wilho ja Darra sentään pysyvät lähellä eivätkä huitele minne sattuu, joten niitä ei tarvitse niin aktiivisesti vahdata. Darra on myös lenkkeilyn myötä totellut minua paremmin kuin ennen, joka on tottakai positiivista! Sehän aloitti joku aika sitten sohvalla nukkumisen uudestaan, joka tietysti raastoi hermoja aika tavalla. Kaiken näköisiä esteitä kokeiltiin sohvalle laittaa, mutta sen verran näppärä se on, etteivät ne sitä juuri estäneet. Lopulta keksin ottaa sohvatyynyt kokonaan pois ja se on auttanut. Kova sohvanrunko ei olekaan enää niin houkutteleva petipaikka. Kyllä sitä ihminen voi tuntea itsensä tyhmäksi taistossa bullmastiffin nukkumismieltymyksiä vastaan.

Sievin rallytokokokeeseen ollaan valmistauduttu ahkerasti ja vuokrattiin jopa halli puoleksitoista tunniksi, että saadaan niitäkin olosuhteita treenattua. Wilhon tekeminen on hyvää oli olosuhteet mitkä tahansa ja olenkin aika paljon laittanut sen varaan, että "kyllähän se osaa". Eihän me kisoissa olla koskaan oltu, mutta jotenkin vain luotan siihen, että kyllä se oman osansa hoitaa. Oma suorittamiseni taas... Siitä en olekaan sitten ihan niin varma. Ensinnäkin olen kisajännittäjä, joka saattaa vaikuttaa koiraankin, varsinkin kun Wilho ottaa niin herkästi itseensä minun tunnetilani. Toisekseen... Sekoilen aina radoissa! Onneksi tässä lajissa sentään voi luntata kylteistä, mutta silti saattaa sekoittua järjestys ja suunnat... Kuten kävi viime treeneissä. Tein saman kohdan (pujottelu piti tehdä samoilla törpöillä kahteen suuntaan) kolmesti väärin! Sekoilin suunnissa ja vaikka sen sun mitä... Voi miten toivonkaan, että ensimmäisissä kisoissa ei olisi kovin monimutkaista rataa.

Ennen näitä ensimmäisiä kisojakaan, olen päättänyt ilmoittaa seuraaviin myös Wäinön. Sen tekeminen on paljon epävarmempaa kuin Wilhon, mutta olen pitänyt sitä treeneissä mukana ja uskoisin, ettei siitä katastrofi tulisi senkään kohdalla. Käännökset on ehdottomasti sen laji ja ne se tekeekin paremmin kuin Wilho jos ajatellaan takapään käyttöä. Wilhonkin kanssa tässä ollaan edistytty ja käännökset sujuvat nyt paljon napakammin, mutta Wäinö on osannut ne oikeastaan aika luonnostaan. Wäinön heikkokohta on lähinnä sen hermot, se kuumuu paljon nopeammin kuin Wilho, siis paljon. Viime harkoissa kokeilin aluksi paikalla olleita agiesteitä sen kanssa ja hups! Koirahan ottikin aikalailla kierrosta siitä. Tuntui, että käsissä on ruutitynnyri, niin tohkeissaan se hommasta oli. Pitäisiköhän antaa agille uusi mahdollisuus?

Wäinön kanssa ei ole ollut viime päivät ruusuilla tanssimista. Se on tuntunut lenkeillä olevan jotenkin ekstra tohkeissaan ja paljon vaikeammin hallittavissa kuin normaalisti. Syytä tähän en millään keksi, nyt ei pitäisi olla mitkään juoksut nartuilla menossa ja liikuntaa ja aktiviteettiä se on kyllä loman aikaan saanut, mutta ei missään nimessä liikaa, on meillä lepoakin ollut tarjolla. Eilen se teki lenkillä todellisen karkaamisen. Metsäaukealla se havaitsi lintuja ja viuh! - sinne meni koira. Huutelin sitä ensin huolettomasti pari kertaa, koska aina ennen se on tullut suht nopeasti takaisin ja oltiin suurella metsäalueella, jossa autoista ei ollut pelkoa. Vaan ei tullutkaan Wäinö. Kun kymmenen minuuttia oli kulunut eikä koiraa näkynyt missään, oli paniikki jo kova. Mistään ei kuulunut mitään vaikka miten huutelin. Oli pakko lähteä juoksemaan autolle, joka oli viidentoista minuutin päässä, mutta tiesin, että jalan en koiraa saa kiinni mistään. Sen verran kovaa se juoksee, että tuossa ajassa se ehtii vaikka ties minne. Vaikka sinne pelätylle autotielle.

Auton saatuani lähdin ajelemaan metsäteitä takaisin sinne missä olin Wäinön viimeksi nähnyt. Ei onneksi kauaa tarvinnutkaan ajella kun se juoksi vastaan aivan läkähtyneenä. Helpotus oli niin suuri, että meinasin oksentaa ja purskahdin siinä vaiheessa itkuun. Varsinkin Wäinön kohdalla tuo karkaaminen saattaa koitua sen kohtaloksi ja tämän realiteetin kanssa eläminen on välillä raskasta. Nyt en taas tiedä mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Tottakai pitää aloittaa luoksetuloharjoitukset alusta eikä karkailuun saa antaa mahdollisuutta. Pitäisi myös selvittää mikä saa sen yht'äkkiä käyttäytymään näin, mutta polla lyö tyhjää. Niin... Ei auta kuin tehdä uusi sotasuunnitelma tähän(kin). Vikkejä otetaan vastaan jos jollakulla on niitä tarjolla!