Muutamissa treeneissä ollaan käyty ja kurssikin jatkuu vielä, joten ihan lepomiehinä ei olla oltu. Wäinön kanssa ollaan samoja liikkeitä harjoiteltu ihan kotosalla ja raahasin sen mukaan epävirallisille treeneillekin. Tottakai se haukkui puuhun kytkettynä ollessaan jatkuvasti, joten ensi kerralla valmistaudun paremmin ja tuon sille vaikkapa luun mitä kaluta sillä aikaa kun Wilhon kanssa teen. Wilho osaa odottaa nätisti omaa vuoroaan kyllä, mutta onhan sekin toki luun ansainnut. Sen verran koville tuo odotteleminen kumminkin otti, että kun tunnin treeneistä (ja päälle tunnin lenkki) palattiin, oli kaksikko todella väsynyt! Nukkuivat koko loppu päivän :)
Kuummilla keleillä ollaankin sitten vaihdettu lenkit uintireissuun läheiselle lammelle. Wilho ei oikein asiasta ole ollut innostunut, mutta olen laittanut senkin uimaan, vaikka se kääntyykin heti takaisin rantaan. Sitten onkin ihanaa kun se hankaa itsensä hiekkaan ja mutaan - kotona siis päästään suoraan pesulle!
Wilho hankaa itseään maahan uintireissun jälkeen. |
Tältä näyttää uitettu mitteli :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti