Pentukoululainen

Päästiin Rutun kanssa viimein aloittamaan pentueskari ja kivaa hommaahan se oli. Olin varautunut siihen, että Ruttu on kovinkin arka ensimmäisellä kerralla, mutta mitä vielä! Ympäristö kiinnosti sitä kovasti kyllä, mutta jaksoi se keskittyäkin. Alkuun pennuilla oli leikki hetki, mutta toinen paikalla ollut iso pentu ei oikein Rutusta jaksanut kiinnostua, tai oikeastaan ihan päinvastoin eli murahteli ja haukahteli Rutulle. Ruttu nosti kyllä niskakarvat pystyyn, mutta väisti tilannetta mahdollisimman paljon. Paikalla oli myös kaksi pienempää pentua, mutta niiden kanssa Ruttu vain haisteli, leikkiin en uskaltanut päästää valtavan kokoeron takia - Ruttu maanantaisessa mittauksessa 22 kg!

Yllättävää kyllä Ruttu jaksoi myös keskittyä tekemiseen ja aloittelimmekin naksuttimen ehdollistamista sekä käsikosketusta. Istuminen sujui hienosti myös tässä ympäristössä. Siinä onkin meille viikoksi harjoiteltavaa. Eilen tosin hylättiin kaikki semmoinen ja lähdettiin pentutreffeille toisen bullmastiffin kanssa. Ruttu sai kivat painit aikaan, mutta mukana olleella Wäinöllä keitätti hieman yli... Se yritti astua vierasta pentua koko ajan, joten minun oli pakko pitää se hihnassa. Wilho sen sijaan olisi jopa vieraan kanssa leikkinyt, mutta kun painiva kaksikko jyräsi sen, se antoi kovaäänistä palautetta käytöstavoista - Rutulle :D

Olin siis kaiken kaikkiaan tyytyväinen pentukurssin antiin ja saatiinpa sieltä tulijaisiksikin vaikka mitä, mm. reppu koiratavaroille sekä 15 kg Royal Canin - ruokaa, nameja ja pussi koulutusnameille. Namit syötin lukukoirassa Wilholle, jolla olikin neljä lukijaa. Kaikki lukivat yli aikansa eikä tauoille jäänyt aikaa, mutta Wilho keskittyi erinomaisesti. Lukukoirakausi lähenee loppuaan ja meillä on enää kaksi kertaa jäljellä ennen kesälomaa. Voimme siis keskittyä tuleviin rally-tokokisoihin täysillä. Wilholla on paljon intoa, mutta kestoa ei vielä riittävästi suorittamaan kokonainen voittajarata. Kisat ovat jo parin viikon päästä, joten niihin mennään ilman tavoitteita - siis oikeasti. Toista kertaa en intoa pilaa, sen olen päättänyt eli humputellaan sitten jos näyttää, että mitään ei hommasta ala tulla. Liikkeet on hallussa, oikealla seuraten oikealle kääntymisessä on vielä petrattavaa.

Wäinö on niin ikään ilmoitettu samaisiin kotikisoihin ja siinä sitä vasta vaiheessa ollaankin. Luopumista ollaan harjoiteltu jonkin verran, että selvittäisiin houkutuksesta. Listalla on myös liikkeellelähdön hetki, eli juuri se hetki kun Wäinö karkaa jos karkaa. Suunnitelma kisapäivään on jo olemassa: Wäinö käy lenkillä heti aamusta, tekee kahden lelun leikin, lepää autossa alokasluokan ajan ja ottaa luopumisharjoituksia juuri ennen omaa vuoroaan. Tällä mennään, varoivaisesti toivon, että se pysyy hanskassa ja saataisiin viimein se ensimmäinen hyväksytty tulos avoimesta luokasta.

Kuulumisten kertaus ja ihana kevät

Blogin päivitys taas jää, tekemistä on ollut, kerrottavaa olisi vaikka millä mitalla, mutta väsy iskee... Lomaviikkokin oli ja meni ja sen aikana puuhailtiin paljon koirien kanssa, itse kylläkin hyvin rauhalliseen tahtiin liikkuen sillä flunssa ei vieläkään täysin päästänyt otteestaan.

Loma aloitettiin Rutun kanssa tutustumalla bostoninterrieri Vitoon, joka ottikin pojan iloisen innokkaasti vastaan. Alkujärkytys oli tällä kertaa hyvin lyhyt ja Ruttu intoutui leikkiin ihan kunnolla - jopa niin kunnolla, että venäytti hieman jalkaansa. Mitään sen kummempaa ei kumminkaan sattunut ja pienellä levolla jalka oli taas entistä ehompi. Rutun päivää järkytettiin myös lähtemällä kaikkien poikien kanssa maalle vanhempieni luo. Wilho ja Wäinö olivat tietysti tuttuun tapaan innoissaan, mutta niin oli Ruttukin; se otti ympäristön heti omakseen. Nukkumisesta ei alkuun meinannut tulla mitään, mutta tarpeeksi väsyneenä sillekin oli lopulta annettava periksi. Jäimme ihan yöksi ja yö sujui niin ikään hyvin, vaikka oltiin vieraassa paikassa. Kaipa Ruttu tajusi toisista koirista ja minusta, että tämä on kiva paikka.

Toinen ruttunaama oli Rutulle mieluinen kaveri - ja toisinpäin. Leikki yltyi välillä niin, että Vito kävi tauolla portin takana, mutta hienosti tämä kaksikko tuli toimeen.

Se hetki kun on vain luovutettava. Tokmannilta löytyi uusi peti ja hinta harmitti alkuun hieman. Tästä pedistä tosin voi pyyhkäistä lian rätillä pois helposti ja se on silti pörröinen ja pehmeä. Näitä lisää!

Söpöstelyä <3

Ruttu sai myös ensimmäiset rokutuksensa. Itse piikkiä se ei edes huomannut, mutta hampaiden katsominen oli siitä epäilyttävää. Se taisi tulkita sen leikiksi, mutta eläinlääkäri oli hieman eri mieltä. Lisään listalle tuon hampaiden katsomisen opettelun, unohtui kokonaan... Kynsiä sentään ollaan leikattu eikä siinä ole hankaluutta - namin kanssa sujuu oikein mallikkaasti.

Ruttu on päässyt myös käymään hallilla pariin otteeseen. Molemmilla kerroilla se on ollut hieman arka, mutta saanut paljon silittelyjä osakseen, joista se on sitten rohkaistunut ja ottanutkin kaikki irti. Se jopa leikki lelulla hieman, mikä on erityisen rohkaisevaa. Olen järjestänyt sille pentutreffejä muutamaan otteeseen ja niistä on tullut onnistuneita kokemuksia. Tapasimme mm. venäjän spanielin ja toisen bullmastiffipupsin. Molempien kanssa Ruttu koitti leikkiä. Kaverit eivät niin innostuneet, mutta olivat kuitenkin ystävällisiä ja Rutun kokemus koirista pääsi karttumaan taas muutaman koiran verran.

Wilho on ehtinyt käydä niin rallytreeneissä kuin lukukoirailemassakin. Lukukoirailuun ollaan saatu kivaa rutiinia ja rauhoittuminen paikan päällä on lähes välitöntä. Wilho on myös erittäin innoissaan menossa työpaikalleen ja sekös se vasta onkin mukavaa! Jossakin ollaan onnistuttu! Viime viikolla Wilho näytti aralle lukujalle jopa paljon temppuja, mutta rauhoittui heti kun lukeminen alkoi, vaikka temput selvästi kiihdyttivät sitä. Voiko parempaa tulosta edes haluta? Rallyssä taas koitettiin rataa oikealla puolella, mutta menin ahnehtimaan liian pitkää pätkää ja se kyllä kostautui - jätättäminen oli välitöntä. Sitä korjattiin seuraavissa treeneissä ja saatiinkin motivaatio pysymään hienosti. Kisoihin tullaan menemään kuitenkin puhtaasti tämä on hauskaa asenteella, tuloksesta viis! Sanoin vetämälleni ryhmälle, että motivaatio on kaikista tärkeintä, yritän muistaa sen itsekin.

Lukukoira valmiina hommiin!

Wäinössä näkyy treenaamattomuus. Se karkailee eikä jaksa keskittyä ja meillä onkin jonkin verran työtä, että saadaan se kisakuntoon. Pentu on tietenkin vienyt niin suuren osan energiaa, että ihmekkös tuo, mutta tosiasia on, ettei meillä tällä tavalla ole mitään mahdollisuutta hyväksyttyyn tulokseen. Jostain on siis aikaa ja energiaa kaivettava - siis pääsiäisen jälkeen, koska pojat on varattu sinne minilomalle. Se tosin tekee Wäinölle varmasti hyvää, pääsee pois Rutun hampaiden alta ainakin hetkeksi.

Viikonloppuna nautittiin hankiaisista, auringosta ja parantuneesta terveydestä! Ai että oli hienoa viimein jaksaa tehdä asioita! Kevät <3

Jee! Juostaan!

Joo, juostaan! Vaan kaikki jalat tuntuu olevan keskenään eri mieltä suunnasta...

Pentutreffeillä Nasu hyppääkuvaan.

Wilhoa ei toisten namit kiinnosta, mutta Rutulle maistuu.

Lukukoira valmistuminen

Wilho on nyt siis virallisesti valmistunut Koirapalvelu Vihmerän lukukoiraksi. Tänään vietimme valmistujaisia ja oli kyllä hienot sellaiset meille järjestetty. Saimme todistukset käydystä koulutuksesta ja Wilho sai hienon vihreän huivin nimellään ja uudella tittelillään varustettuna. Koirille oli tarjolla luita ja omat muffinssit, ohjaajille kakkukahvit.

Hieman haikein tunnelmin saimme siis päätökseen lukukoirakoulutuksen. Tämä on ollut yksi opettavaisimmista poluista koiraharrastukseni aikana. Porukka ja ohjaus olivat huippuja, välillä olen kyseenalaistanut kykyni olla mukana näin vastuullisessa projektissa. Wilho on kyllä huivinsa ansainnut - se on jälleen kerran osoittanut olevansa paljon enemmän kuin koira. Joten ennen kaikkea Onnea Wilho; luotettava kumppani, ystävä ja työtoveri. Ilman Wilhoa ei olisi minulle tätäkään projektia <3

Juhlahumua ja kurssitovereita

Herkut maistuivat ja niitä olikin runsaasti tarjolla

Myös ohjaajille oli valittu hieno kakku ja muuta maistuvaa syötävää

Lukukoiria varten oli varattu erityisesti koirille tarkoitettuja muffineja

Että sellaisia treenejä

Wäinön sairasloma on tällä haavaa loppu. Jalka on alkanut parantua kivasti ja lenkkeily ollaan aloitettu toiveikkaina. Vielä pidetään tötteröä päässä, ettei pääse nuolemaan ja olen lisäksi puhdistanut jalan ulkoa tullessa. Sidettä ei olla enää pidetty. Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä, että saataisiin tämä kunnialla päätökseen. Antibioottikuuri loppuu tänään.

Perjantaina otinkin siis Wäiskin rallytreeneihin mukaan pitkästä aikaa. Ajattelin, että ei siitä mitään tule. Tuli kumminkin. Aluksi se juoksenteli ympäri hallia eikä halunnut kuunnella. Yritin kutsua ja palkata tiheämmin vaan ei, minä en kiinnostanut silti. Lopulta meni itsellä kärsivällisyys ja laitoin kädet puuskaan ja ilmoitin koiralle, että ei kyllä kiinnosta minuakaan! Kun kävelin rivakkaan pois, olikin Wäiski todella kiinnostunut, että mitä ihmettä se puuhaa. Seurasi kuin hai laivaa :D Eli niin, älä paapo sitä koiraa vaan anna sen tehdä työt. Tuo bu kyllä osaa kaikki temput, liian älykäs!

Toinen osa treenejä otettiin toisen koiran kanssa samaan aikaan - vapaana. Koira oli tuttu narttu, joten helpolla aloitettiin. Wäinö ei edes yrittänyt mennä koirakon luo! Huimaa! Ohitettiinkin ne monta kertaa ihan käden etäisyydeltä eikä se silti ollut menossa niiden luo. Tämä piristi kyllä ihan mielettömästi, vaikka muuten treenit olivatkin mitä olivat.

Lauantain rallytreeneissä edusti Wilho ja oltiinkin sitten ainoina paikalla. Onneksi saatiin häiriötä paikalle sattuneista satunnaistreenaajista ja Wilho tekikin sen verran napakkaan, että päädyttiin tekemään puoli tuntia eri rallyjuttuja. Häiriö oli hyvää, koska toisilla oli toko/agitreenit meneillään, mutta eipä Wilho niistä paljon piittaillut. Jäi ihan superfiilis kun Wilho seurasi nätisti ja napakasti molemmilla puolilla ja saatiin puolen vaihdot edestä ja takaa onnistumaan kivasti.

Lukukoirassakin ollaan ehditty käymään. Wilholla oli torstaina 2x3 lukijaa, kaikki tyttöjä. Olipa sitten meidän ensimmäinen haluton lukija! Lapsi oli tullut suoraan kerhosta, joten väsytti ja kiukutti ja aluksi ilmoittikin, että hän ei ainakaan lue. Olipa hyvä, että viime harjoituksissa oli sattunut tällainen lukkotilanne, joten minä en tällä kertaa jäätynyt :D Temputin Wilhoa (joka oli ihan kierroksilla) ja se ilmeisesti huvitti tyttöjä niin paljon, että saatiin nopeasti tilanne positiiviseksi. Sitten kyselin kirjasta ja lopulta oltiinkin tilanteessa, että piti ihan toppuutella, ettei seuraavaa kirjaa enää ehditä lukea! Käytin myös vaihtokauppaa:lue sana Wilholle niin saat teettää sillä tempun.

Wilholla kesti tosi kauan rauhoittua ja ensimmäinen vuoro menikin temppuillessa. Onneksi sattui sellainen tilanne, että se oli niin lukijoille kuin koirallekin parasta. Sitten meillä oli pieni tauko ja Wilho rauhoittuikin sen aikana. Toinen ryhmä oli todella ihana, saatiin peräti kolme kirjaa luettua! Wilho oli tyttöjen rapsuteltavana koko ajan. Kuulin vielä palautettakin vahingossa kun tyttöjen äiti kyseli, että ”no, kuunteliko se koira?” ja kuorossa tytöt vastasi, että ”kuunteli! Se kuunteli ihan koko ajan!” Kokonaisuudessaan jäi ihan tosi hyvä mieli!

Stressin tarkkailua

Lukukoiravalmennukseen liittyen tein stressintarkkailutehtävän perjantaisissa rallytreeneissä. Se osoittautuikin sangen mielenkiintoiseksi tehtäväksi. Kun tarkkailemalla tarkkailee, kyllä niitä stressin oireita löytää koirasta kuin koirasta. Tämä saa miettimään sitä miten sokea itse onkaan kun koirat jatkuvasti viestittävät meille vaikka mitä vaan moni asia jää huomaamatta.

Purimme tehtävän tänään lukukoiravalmennuksessa. Siinä samalla kun minun piti kertoa havainnointini ja mahdolliset ratkaisuni koiran stressin helpottamiseksi, tulin miettineeksi sitä, että minulla oli tarjota TOISILLE niitä ratkaisuja, joita minun pitäisi toteuttaa itse! Miten sitä voikaan sulkea silmänsä niin tehokkaasti omalta toiminnaltaan, omalta koiraltaan?

Viittaan tässä tietenkin Wilhoon ja meidän seuraamis- ja rallykisaongelmaan. Wilho kertoo minulle, että se stressaa. Se jätättää, on poissaoleva, haluton, liikkuu jäykistellen, läähättää, saa jopa "astmakohtauksen". Yrittää kaikin keinoin kertoa, että nyt ei oo ok! No tämän olen tietysti tiennyt. Olen tavallaan tiennyt, että minun vikanihan se on. Mutta jotenkin se on jäänyt sisäistämättä. Miksi minä en:

- Lämmittele koiraani paremmin?
- Pura tehtäviä paljon pienempiin osiin?
- Palkkaa suuremmalla tiheydellä?
- Anna taukoja?
Ja miksi vaadin kun koira ei vielä osaa ja nostan kriteeriä liian nopeasti?

Näitä mietin ajellessani takaisin kotiinpäin. Tajusin, että minulla on tieto miten korjaan. Ja silti olen ahne, vaadin, oletan. En katso, anna aikaa, kuuntele koiraani. Vaikka se koko ajan kertoo mikä on hyvä ja mikä ei! Minulla oli vielä tänäkin aamuna päivämäärä kun on onnistuttava, mihin mennessä oli ongelman oltava korjattu, vaikkakin kaukainen sellainen.

Wäinö on eri asia. Wäinö on aina eri asia. Siis minun mielessäni. Wäinön on ok stressata, ei sen tarvitse osata, ei heti ainakaan. Sen kanssa pitää edetä hitaasti ja sen ehdoilla, ei voi olettaa mitään. Siltä ei vaadita liian nopeasti ainakaan, koska tulee takapakkia. No niin on tullut Wilhonkin kanssa vaan Wilholta vaaditaan enemmän. Keskustelin isäni kanssa jokin aika sitten asiasta ja katsoin häntä hölmistyneenä kun hän totesi, että Wilholta on vaadittu paljon enemmän kuria kuin Wäinöltä. Kiistin asian lujasti. Olisi pitänyt kuunnella, kyllä iskä tietää. Niinhän se on. Wäinölle ollaan oltu selkeämpiä. Wilhon on odotettu osaavan.

Nyt olenkin tosi innoissani, koska kuvittelen tajunneeni asioita, syitä ja seurauksia. Treenit menee Wilhon kohdalla uusiksi. Kunpa en tähän lankeaisi enää koskaan! Wilho on niin hyvä, että siinä on aina se vaara...

Sairastamista

Selvittyämme nenäpunkkiepisodista, oli Wäinön vuoro teloa itsensä. Poika juoksi vähän rajummin pihalla, okei - ei ihan vähän rajusti jos totta puhutaan, ja onnistui telomaan jalkansa. Sisälle tullessa se linkkasi ja jalasta tuli vähän verta, mutta mitään haavaa ei näkynyt, joten ajattelin, että se on pienellä levolla ohi.

Sitten se alkoi linkkaamaan jalkaa lenkillä. Mitään jalassa ei taaskaan näkynyt, mutta koska Wäiski päätti, että nuoleminen on paras hoitokeino, jalka turposi ja vähän tulehtui. Eikun siis eläinlääkäriin kuvauttamaan takajalan varvas. Se sama, jonka poika onnistui aikojen alussa telomaan autojupakassa. Kuvista selvisi, että vanha murtuma oli rustottunut ja nyt tuo rusto oli murtunut. Sen lisäksi kynsi oli hieman irti, josta johtui verentulo alunperin. Wäinö sai kipulääkekuurin ja määräyksen pitää tötteröä päässä ainakin viikon ajan.

Alussa jalka olikin todella kipeä. Jouduin vaihtamaan nukkumaan vierashuoneeseen, jotta olen samassa tilassa Wäinön kanssa ja estän sitä yrittämästä turmella jalkaansa tötteröllä. Jonka se kyllä onnistui tekemään kuitenkin. Tein taas hieman fiksausta Wäinön tötteröön ja päällystin reunat vanutupoilla, jotka teippasin siis pehmustamaan reunaa. Onneksi tämä auttoi eikä Wäinö enää saanut aikaan enää lisää tuhoa. Paraneminen alkoi ja nyt näyttää jo lupaavalta. Pidämme kumminkin sairaslomaa lenkkeilystä varmuuden vuoksi ainakin ensi viikon. Tai niin kauan kuin Wäinön pää kestää.

Buhund ei ole helpoin potilas

Rallytreeneissä olen Wäinöä kumminkin käyttänyt, jotta sillä olisi edes jotain tekemistä. Niissä en ole viitsinyt vaatia oikein yhtään mitään, lähinnä vaan palkkaillut ja muutenkin kehunut. Viime viikon treeneissä kipu selvästi vaikutti ja koira oli "flegmaattinen", joka siis Wäinön kohdalla tarkoittaa sitä, että se näytti hyvin keskittyvältä koiralta kun ei pomppinut ja haukkunut ylimääräisiä... Tällä viikolla voitiin jo tehdä paljon enemmän. Olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin meillä meni. Varsinkin lopputreenit kun otettiin useampi koira samaan tilaan ja tehtiin omiamme. Yksi koirista oli nuori porokoirauros, mutta Wäinö ei kiinnittänyt siihenkään sen kummemmin huomiota, se jopa vaikutti rennolta huolimatta toisista koirista!

Wilhon kanssa ollaan sitten doboiltu ja lukukoirailtu ihan urakalla. Milloinhan se sanoo sopimuksen irti? Varsinkin lukukoirahomma on ollut henkisesti rankkaa, vaikkakin todella kivaa. Doboilussa ollaan molemmat saatu huomata, että meillä ei ehkä olekaan ihan niin timmit lihakset kun ollaan luultu ;) Hauskaa on kumminkin ollut, saisipa itsestä revittyä energiaa tehdä hommaa säännöllisemmin. Vatsalihakseni nimittäin kertovat, että tarvetta sille olisi!

Wilhon työtilat Kontiolahden kirjastolla ovat ihastuttavassa satuhuoneessa

Pitkä lukukoiraviikko

Tällä viikolla ei paljon muuta olla ehdittykään kuin lukukoirailla. Maanantai aloitettiin Wilhon kanssa pienellä lehtihaastattelulla Pielisjokiseutuun. Itse en ole vielä edes juttua kunnolla nähnyt, nopeasti ehdin vain vilkaista, että kyllä se Wilhon kuva siellä on. Minulle luvattiin laittaa lehti postiin, joten sitä odotellen...

Tiistaina pidettiin välipäivää ja olinkin suunnitellut, että lenkille, lenkille niin saadaan Wäinöstäkin puhti pois. Vaan Wäinö teloi jalkansa pihalla juostessaan eikähän siitä mitään tullut. Varpaat punoittavat ja ovat hieman turvonneet, mutta luultavasti se johtuu vain jostakin pienestä haavasta. Pelkäsin kamalasti, että ne ovat murtuneet, koska nehän ovat ne samat varpaat, jotka vahingoittuivat Wäinön jäätyä pentuna auton alle. Mennään nyt puhdistuksella ja katsellaan maanantaihin saakka josko ne siitä alkaisivat paranemaan vai joudutaanko käymään eläinlääkäristä lääkekuuri tulehdukseen.

Keskiviikkona meitä odottikin sitten ensimmäinen varsinainen lukukoirakoettelemus. Tällä kertaa Lehmon kirjastossa, jossa meillä oli nuorisotilat varattuna parin tunnin ajan ja ihmiset saivat tulla tutustumaan Wilhoon. Suunnitelmat muuttuivatkin hieman ja Wilho pääsi kuuntelemaan kolmea eri lukijaa. Tilanne oli toki hieman rauhaton, koska ihmisiä oli joka puolella ja se näkyi hieman koirassakin, mm. läähätyksenä. Hyvin pikkumies kuitenkin veti! Wilho aika pitkälti kävi katsastamassa kaikki tilaan tulijat ja muutaman luona intoutui pysyttelemään rapsuteltavanakin. Yhteensä paikalla kävi 15 henkilöä kahden tunnin aikana. Tämä tuntui todella paljolta minusta ja varmasti koirasta samoin!

Torstaina kävimme sitten Kontiolahden kirjastolla, jossa sama juttu. Siellä olikin huomattavasti rauhallisempaa, yhteensä kävijöitä oli 10 ja he viihtyivät tilassa lyhemmän aikaa. Mukava kokemus kuitenkin sekin ja hyvä, että molemmat tilat ovat nyt meille tutut. Seuraavan kerran Wilhokin on luultavasti rauhallisempi.

Jotta meillä ei aika kävisi tylsäksi, ilmoittauduin Wilhon kanssa myös hoitokotikeikalle. Siellä meitä odottaa muutama muistisairas vanhus ja tilanne on taas hieman eri; tällä kertaa se olen ilmeisesti minä, joka luen ja sitten keskustellaan. Wilhon rooli on kaverikoiramaiseen tapaan olla rapsuteltavana ja kuunnella. Huh! Kaikkeen sitä pitää päänsä tunkea. Odotan kumminkin aika innolla sekä tulevia lukukoirakertoja että hoitokotikeikkaa; tarvetta tällaiselle toiminnalle tuntuu olevan. Ainakin meidät on otettu niin liikuttavan innokkaasti vastaan molemmissa kohteissa!

Lukemisharjoituksia

Kovin suuria ei olla menneinä viikkoina koirien kanssa treenailtu, vaikka Wilholle jäi jos jonkinmoista suunnitelmaa lukukoiraa ajatellen. Koiratanssia käytiin pikkuisen taas pitkästä aikaa ja treenitauko oli auttanutt, kun molemmat koirat olivat enemmän kuin täpinöissään taas lajista. Ohjelmat saatiin molempien kanssa hiottua, enää pitäisi lisätä musiikki harjoitteluun ja eiköhän se siitä (hyvänä päivänä ;)).

Lukukoiraan mentiin vähän kauhun sekaisin tuntein; ei olla ollenkaan harjoiteltu, vaikka se olisi ollut niin tärkeää. Taas kerran Wilho paikkasi minun puutteeni! Se oli ihan huippu, mitä sitä muuta väittämään. Treeneihin oli tullut ohjaajan kummityttö (koiraperheestä, erittäin reipas ja hienosti koiria käsittelevä tyttö muuten), joten pääsimme koittamaan ihan oikeaa lukutilannetta. Se menikin todella hienosti. Wilho keskittyi ja makaili viltillä kuunnellen lukemista, aivan yli odotusten. Wau, tämä kun saataisiin pidettyä. Annoin tytön palkata, jotta Wilhon mielenkiinto säilyisi siinä suunnassa eikä minussa, joka on ollut pieni ongelma näissä harjoituksissa.

Seuraavat kotiläksyt ovatkin viltillä olemista ja siinä rentoutumista, päänkääntö-temppu vihjeestä ilman ääni apua ja kirjan ehdollistaminen merkitykselliseksi esineeksi. Siinä riittääkin hommaa, vielä kun kesäloma siintää viikon päässä ja kaikenlaista ei-koira-suunnitelmaa on vaikka millä mitalla!

Wäinön kanssa otin lyhyesti omalla pihalla rallya pitkästä aikaa ja sekin sujui tänään todella hyvin. Kokeiltiin taas merkille menoa. Se ei ollut ihan unohtunut, mutta aloitimme harjoittelemaan aika lailla alusta alkaen. Wäinö nappaa sen jutun kyllä aika nopeasti. Olen kulkenut merkkiä päin ja palkannut sen taakse, nyt Wäinö hakeutuu jo merkille. Täytyy vain olla varovainen, etten palkkaa merkkiin koskemisesta: kaksi kertaa palkkasin tänään vahingossa ja johan se sitä huitoi... Nopea poika.

Wäinön kanssa ollaan menossa Krista Karhun rallykoulutukseen, jota odottelenkin jo aika innolla. Muut menot ovat nyt tulleet aika pahasti rallytreenien tielle, joten moneen viikkoon ei ollakaan päästy harjoittelemaan! Toisaalta se on tehnyt jopa hyvää. Nyt alkaa jo poltella aika kovasti päästä treenailemaan kunnolla.