Lukukoira valmistuminen

Wilho on nyt siis virallisesti valmistunut Koirapalvelu Vihmerän lukukoiraksi. Tänään vietimme valmistujaisia ja oli kyllä hienot sellaiset meille järjestetty. Saimme todistukset käydystä koulutuksesta ja Wilho sai hienon vihreän huivin nimellään ja uudella tittelillään varustettuna. Koirille oli tarjolla luita ja omat muffinssit, ohjaajille kakkukahvit.

Hieman haikein tunnelmin saimme siis päätökseen lukukoirakoulutuksen. Tämä on ollut yksi opettavaisimmista poluista koiraharrastukseni aikana. Porukka ja ohjaus olivat huippuja, välillä olen kyseenalaistanut kykyni olla mukana näin vastuullisessa projektissa. Wilho on kyllä huivinsa ansainnut - se on jälleen kerran osoittanut olevansa paljon enemmän kuin koira. Joten ennen kaikkea Onnea Wilho; luotettava kumppani, ystävä ja työtoveri. Ilman Wilhoa ei olisi minulle tätäkään projektia <3

Juhlahumua ja kurssitovereita

Herkut maistuivat ja niitä olikin runsaasti tarjolla

Myös ohjaajille oli valittu hieno kakku ja muuta maistuvaa syötävää

Lukukoiria varten oli varattu erityisesti koirille tarkoitettuja muffineja

Koulutuspäivä Jyväskylässä

Jipii, päästiin taas Krista Karhun oppiin - tällä kertaa Jyväskylässä Haukkuvaarassa. Päivä oli aivan mahtava ja paljon jäi taas mietittävää tulevaisuutta ajatellen sekä roppakaupalla vinkkejä tekemisen parantamiseen. Wilho oli tällä kertaa ainoana koirana mukana kun viime kerralla pääsi Wäinö.

Päivän parasta antia oli minulle se, että Wilhon jätättämisongelma ei Kristan mielestä ollut mikään motivaatio-ongelma vaan enemmänkin sitä, etten vaadi koiralta sen osaamia asioita ja sitä, että se helposti hylkää minut radalla jos minulla hajoaa paketti liikaa. Tämä oli niin helpottavaa, koska olen vähän ajatellut, että se ei halua tehdä - joten olen ajatellut pakottavani sen epämiellyttäviin tilanteisiin jatkuvasti. Joka ei siis ollenkaan ole meidän harrastuksen pohja, joten olen sitä kautta olen kyseenalaistanut meidän jatkon VOI-luokkaan. Kisavalmiita me ei olla ja kisat saa kyllä odottaa, mutta nyt tuli toivoa, että kyllä me sinne joskus päästään! Todella paljon hyviä vinkkejä saatiin siihen miten jatkaa tästä.

Rataongelmaa ratkottiin -radalla. Tehtiin muutaman kyltin rataa, jossa oli houkutuksia matkalla ja häiriötä myös ohjaajalle. Mietin alkuun, että ei se tule kisatilannetta vastaamaan kun tiedän, ettei tarvitse suorittaa ja "ansat" mitä radalle oli viritetty oli etukäteen tiedossa. Ja pöh, menin ihan yhtä helppoon kuin koirani :D Häkellyin ihan tosissaan, joten saatiin erinomainen treeni ja hyvä demonstraatio siitä miten Wilho kyllä uppoavan laivan hylkää surutta! Treeni-into on kyllä taas hetken aikaa huipussaan. Wäinön kanssa oli vielä iltamyöhällä pakko ottaa pikatreenit omalla pihalla :D

Tipahduksia

Välillä ei sitten homma luista. Hieman pakon sanelemana ollaan treenailtu aika vähän viime aikoina. Viikoittaisiin rallytreeneihinkään ei olla päästy. Eilen päätettiin sitten lähteä tokoilemaan uudessa porukassa ja olisiko kannattanut... No ei joo. Ihan kamalaa säheltämistä. Kaikki koirat ihan yli-innoissaan ja yrittivät karkailla autosta kun hain yhtä, Wäinö räyhäsi ympäriinsä ja hermohan siinä meinasi mennä ihan totaalisesti. Jouduin pitämään pienen hengähdystauon ja aloittamaan uudestaan. Toisella yrittämällä pidin kunnon välimatkan ja Wäinö teki ihan kiitettävää seuraamista pitkiä pätkiä. Palkkasin ahkerasti - ihan vaan, että olisi hiljaa.

Tästä jatkettiin lenkille, mutta kun ei ollut meidän päivä niin ei ollut. Lähtö oli yhtä säheltämistä kun taas kerran koirat ponkaisi autosta ulos ilman lupia - paitsi Darra, joka ei olisi tullut ulos ollenkaan. Välillä tuntuu, että sillä on kuulo ja/tai ymmärrys huonontunut kun se käskyjen jälkeen jää vain hömöttämään paikoilleen ja näyttää siltä, että se ei ole kuullut eikä ainakaan ymmärtänyt, että sille on puhuttu. No, vanhuus ei tietenkään tule yksin, se on selvää.

Juuri kun päästiin lenkillä toteamasta, että nyt pimeällä näkyy varmaan kilometrin päähän jos joku on tulossa, Wäinö oli kuullut jotain mitä me emme ja ponkaissut vastaantulevien lenkkeilijöiden luo. Keräsin hätäisesti muut koirat kasaan ja sain Wäinönkin tulemaan luokse. Vastapuoli huuteli, että kaikki ok, oli käynyt nuuhkaisemassa ja se siitä. Tämä lenkkeilijä osoittautui Darran ensimmäiseksi emännäksi ja tottakai päästin Darran tervehtimään. Päästin myös Wäinön vapaaksi, mutta se oli virhe: se tunsi saaneensa tulitukea ja käväisi aloittamassa rähäkän vieraan koiran kanssa. Tosi nice.

Anteeksipyytelyt esitettiin ja pienen shown jälkeen matka jatkui. Darra lähti mukaan nakin avustamana ja seurailin hetken aikaa, että se myös pysyy mukana. Vaan juu ei, kun huomioni kiinnittyi muihin asioihin, oli rouva ottanut hajun ja lähtenyt etsimään emäntäänsä. Siellä sitten pilkkopimeässä etsittiin koiraa ja onneksi se löytyikin suurin piirtein niiltä main jossa sen kadotin. Kovaa se oli läähätyksestä päätellen juossut ja illalla se olikin kaikkensa antanut. Viimeiselle ulkoilutukselle nouseminen teki silmin nähden tiukkaa, taisi lihakset olla aika jumissa.

Omaa hölmöyttänihän kaikki sekoilut olivat. Noh, parempaan huomiseen, välillä pitää tipahtaa käymään maan pinnalla! Viikonloppuna päästään Wilhon kanssa Krista Karhun koulutukseen jälleen :) Sitä ennen vielä rallya Wäinön kanssa ja lukukoiraa Wilhon. Darra pitänee lepoa ainakin tämän päivää myös lenkkeilystä, ehtii vanhuksen lihakset palautua.

Tokounelmia

Treenit on olleet vähissä tällä viikolla. Wilhon kanssa päätettiin viikko vihon viimeisin lukukoiravalmennuksiin. En voi sanoa, että siellä kovaa menestystä olisi ollut - Wilho riekkasi koko ajan! Huonompaan ollaan menty kuin mistä aloitettiin. Hyviä neuvoja kuitenkin sain ja samalla sain huomata, että ottavat ne muutkin paineita tekemisistään. Lohduttavaa sinällään ja hyvä muistutus, ettei pidä olla liian ankara itselleen. Hyvää voi olla paljon ilman täydellisyyttäkin! Parin viikon päässä häämöttää valmistujaiset :) Sitä ennen meillä on vielä toki ihan oikeita töitä kirjastolla.

Wäinön kanssa käytiin tänään parkkipaikka treeneissä. Huh, menipäs ne... HYVIN! Poika oli minulla suurimman osan aikaa irti autotien läheisyydessä eikä merkkiäkään karkaamisesta ollut. Kokeiltiin peruuttamista, joka on varpaanpoiston jälkeen ollut Wäiskille vähän hassuntuntuinen liike. Hyvin meni sekin, mutta parhaiten meni paikkamakuu, jota otin ihan noin vaan huvikseen kun toimittiin häiriönä kaverin koiralle. Wäinöpä jäi paikalleen makaamaan, vaikka toinen juoksi vierestä kutsuttaessa! Enpä olisi moista uskonut!

Tämä saa minut taas haaveilemaan tokokisoista. Uskallettaisiinkohan me jo? Nyt ollaan menty ihan aimoharppauksin eteenpäin ja alan pikkuhiljaa löytämään sen luoton tuohon koiraan... Ehkä me voitaisiin, ehkä sittenkin...

Huimia treenifiiliksiä

No onpas Wäiski ollut huippu tämän viikon treeneissä! Perjantain treeneissä oli houkutus; hui kauhistus. Pidin alkuun Wäiskin hihnassa, koska olin varma, että sinnehän se ryntää. Koko halli vielä haisi koiran märkäruualle, joten en pitänyt mitenkään mahdollisena, että se pysyisi sieltä poissa. Alkuun otin askeleen houkutusta kohti ja klikkasin kun Wäinö luopui. Sitten otin toisen askelen jne. Kontakti oli hyvä, joten päästin sen vapaaksi. Eikä se mennyt! Jatkoin samaa rataa ja lopulta siirryttiin harjoittelemaan peruutusta vähän kauemmaksi houkutuksesta. Houkutus jäi sinne kumminkin olemaan, mutta Wäiski ei yrittänytkään mennä katsomaan mitä sieltä löytyy vaan keskittyi täysillä tekemiseen.

Lauantaina treenattiin ensin rataa. Päätin pistää kaikki peliin ja pyytää treenikaveria ja hänen rauhallista uroskoiraansa käytösruutuun meidän radan ajaksi. Minua jännitti aivan kamalasti, suorastaan tärisin. Se tarttui Wäinöön tottakai ja se katselikin huolestuneena ympärilleen. Kun mentiin kohti toista koirakkoa se oli jo todella huolissaan (koska minä olin), mutta se pysyi hanskassa ilman sen kummempaa käskytystä. Toki palkkasin koko radan. Tehtiin perään toinenkin rata ja minulle löytyi luotto, että pysyyhän se siinä. Se näkyi heti koirassakin. Ah, ollaan me edistytty! Lopuksi vielä harjoiteltiin putkea ja siitäpä kaikki koirat innostuivatkin, erinomainen lopetus muutenkin hauskoille ja onnistuneille treeneille.

Wilhon kanssa rallateltiin perjantaina myös. Pääpaino oli innostuksessa ja sitä löytyikin ihan kivasti. Leikitin Wilhoa raatolelulla ja se oli aluksi hieman epävarma, että mistä siinä on kyse. Se kuitenkin innostui lopulta ihan huomattavan paljon ja meidän vuoro menikin enemmän tai vähemmän riehumiseksi. Pari kertaa se sen johdosta karkasi houkutukselle, mutta toisaalta; jos me vaan saadaan into hommaan, millään muulla ei ole väliä. Edistystä siis tälläkin rintamalla :)

Että sellaisia treenejä

Wäinön sairasloma on tällä haavaa loppu. Jalka on alkanut parantua kivasti ja lenkkeily ollaan aloitettu toiveikkaina. Vielä pidetään tötteröä päässä, ettei pääse nuolemaan ja olen lisäksi puhdistanut jalan ulkoa tullessa. Sidettä ei olla enää pidetty. Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä, että saataisiin tämä kunnialla päätökseen. Antibioottikuuri loppuu tänään.

Perjantaina otinkin siis Wäiskin rallytreeneihin mukaan pitkästä aikaa. Ajattelin, että ei siitä mitään tule. Tuli kumminkin. Aluksi se juoksenteli ympäri hallia eikä halunnut kuunnella. Yritin kutsua ja palkata tiheämmin vaan ei, minä en kiinnostanut silti. Lopulta meni itsellä kärsivällisyys ja laitoin kädet puuskaan ja ilmoitin koiralle, että ei kyllä kiinnosta minuakaan! Kun kävelin rivakkaan pois, olikin Wäiski todella kiinnostunut, että mitä ihmettä se puuhaa. Seurasi kuin hai laivaa :D Eli niin, älä paapo sitä koiraa vaan anna sen tehdä työt. Tuo bu kyllä osaa kaikki temput, liian älykäs!

Toinen osa treenejä otettiin toisen koiran kanssa samaan aikaan - vapaana. Koira oli tuttu narttu, joten helpolla aloitettiin. Wäinö ei edes yrittänyt mennä koirakon luo! Huimaa! Ohitettiinkin ne monta kertaa ihan käden etäisyydeltä eikä se silti ollut menossa niiden luo. Tämä piristi kyllä ihan mielettömästi, vaikka muuten treenit olivatkin mitä olivat.

Lauantain rallytreeneissä edusti Wilho ja oltiinkin sitten ainoina paikalla. Onneksi saatiin häiriötä paikalle sattuneista satunnaistreenaajista ja Wilho tekikin sen verran napakkaan, että päädyttiin tekemään puoli tuntia eri rallyjuttuja. Häiriö oli hyvää, koska toisilla oli toko/agitreenit meneillään, mutta eipä Wilho niistä paljon piittaillut. Jäi ihan superfiilis kun Wilho seurasi nätisti ja napakasti molemmilla puolilla ja saatiin puolen vaihdot edestä ja takaa onnistumaan kivasti.

Lukukoirassakin ollaan ehditty käymään. Wilholla oli torstaina 2x3 lukijaa, kaikki tyttöjä. Olipa sitten meidän ensimmäinen haluton lukija! Lapsi oli tullut suoraan kerhosta, joten väsytti ja kiukutti ja aluksi ilmoittikin, että hän ei ainakaan lue. Olipa hyvä, että viime harjoituksissa oli sattunut tällainen lukkotilanne, joten minä en tällä kertaa jäätynyt :D Temputin Wilhoa (joka oli ihan kierroksilla) ja se ilmeisesti huvitti tyttöjä niin paljon, että saatiin nopeasti tilanne positiiviseksi. Sitten kyselin kirjasta ja lopulta oltiinkin tilanteessa, että piti ihan toppuutella, ettei seuraavaa kirjaa enää ehditä lukea! Käytin myös vaihtokauppaa:lue sana Wilholle niin saat teettää sillä tempun.

Wilholla kesti tosi kauan rauhoittua ja ensimmäinen vuoro menikin temppuillessa. Onneksi sattui sellainen tilanne, että se oli niin lukijoille kuin koirallekin parasta. Sitten meillä oli pieni tauko ja Wilho rauhoittuikin sen aikana. Toinen ryhmä oli todella ihana, saatiin peräti kolme kirjaa luettua! Wilho oli tyttöjen rapsuteltavana koko ajan. Kuulin vielä palautettakin vahingossa kun tyttöjen äiti kyseli, että ”no, kuunteliko se koira?” ja kuorossa tytöt vastasi, että ”kuunteli! Se kuunteli ihan koko ajan!” Kokonaisuudessaan jäi ihan tosi hyvä mieli!

Parantelua

Wäinön haava on parantunut lupaavasti, mutta ei se minua liian helpolla päästä. Nyt kun se on taas virkeä ja ollaan uskallettu jättää sitä muutamaksi tunniksi yksin, se on keksinyt, että se saa kiskottua siteen jalastaan pois. Jotta se voisi olla ihan varma, ettei ainakaan samaa sidettä sen jalkaan tulla kietomaan, on se varmuuden vuoksi vielä syönyt siteen. Nice. Soitin eläinlääkärille, että mitä tässä pitäisi tehdä: tikkien poistoon olisi kolme päivää ja haava näyttää hyvältä. En millään haluaisi jättää sitä suojatta, mutta huomenna Wäinö on pakko jättää yksin ja vaikka sen vatsa on yleensä rautaa, ei se kyllä loputtomasti voi niitä siteitä syödä.

Eläinlääkäri pohti asiaa ja nyt sitten ollaan ilman sidettä - toki sillä on ollut ja on jatkossakin kuuppa päässä, jottei se pääsisi nuolemaan haavaa. Mutta mene nyt sitten sanomaan etteikö se pystyisi. Se on välillä liian fiksu omaksi parhaakseen. Taas hyvä osoitus siitä, että kun se jotain päättää, se menee läpi vaikka harmaan kiven. Kolme päivää... Näytti jo niin hyvältä. Nyt olen taas huolesta sekaisin.

Stressin tarkkailua

Lukukoiravalmennukseen liittyen tein stressintarkkailutehtävän perjantaisissa rallytreeneissä. Se osoittautuikin sangen mielenkiintoiseksi tehtäväksi. Kun tarkkailemalla tarkkailee, kyllä niitä stressin oireita löytää koirasta kuin koirasta. Tämä saa miettimään sitä miten sokea itse onkaan kun koirat jatkuvasti viestittävät meille vaikka mitä vaan moni asia jää huomaamatta.

Purimme tehtävän tänään lukukoiravalmennuksessa. Siinä samalla kun minun piti kertoa havainnointini ja mahdolliset ratkaisuni koiran stressin helpottamiseksi, tulin miettineeksi sitä, että minulla oli tarjota TOISILLE niitä ratkaisuja, joita minun pitäisi toteuttaa itse! Miten sitä voikaan sulkea silmänsä niin tehokkaasti omalta toiminnaltaan, omalta koiraltaan?

Viittaan tässä tietenkin Wilhoon ja meidän seuraamis- ja rallykisaongelmaan. Wilho kertoo minulle, että se stressaa. Se jätättää, on poissaoleva, haluton, liikkuu jäykistellen, läähättää, saa jopa "astmakohtauksen". Yrittää kaikin keinoin kertoa, että nyt ei oo ok! No tämän olen tietysti tiennyt. Olen tavallaan tiennyt, että minun vikanihan se on. Mutta jotenkin se on jäänyt sisäistämättä. Miksi minä en:

- Lämmittele koiraani paremmin?
- Pura tehtäviä paljon pienempiin osiin?
- Palkkaa suuremmalla tiheydellä?
- Anna taukoja?
Ja miksi vaadin kun koira ei vielä osaa ja nostan kriteeriä liian nopeasti?

Näitä mietin ajellessani takaisin kotiinpäin. Tajusin, että minulla on tieto miten korjaan. Ja silti olen ahne, vaadin, oletan. En katso, anna aikaa, kuuntele koiraani. Vaikka se koko ajan kertoo mikä on hyvä ja mikä ei! Minulla oli vielä tänäkin aamuna päivämäärä kun on onnistuttava, mihin mennessä oli ongelman oltava korjattu, vaikkakin kaukainen sellainen.

Wäinö on eri asia. Wäinö on aina eri asia. Siis minun mielessäni. Wäinön on ok stressata, ei sen tarvitse osata, ei heti ainakaan. Sen kanssa pitää edetä hitaasti ja sen ehdoilla, ei voi olettaa mitään. Siltä ei vaadita liian nopeasti ainakaan, koska tulee takapakkia. No niin on tullut Wilhonkin kanssa vaan Wilholta vaaditaan enemmän. Keskustelin isäni kanssa jokin aika sitten asiasta ja katsoin häntä hölmistyneenä kun hän totesi, että Wilholta on vaadittu paljon enemmän kuria kuin Wäinöltä. Kiistin asian lujasti. Olisi pitänyt kuunnella, kyllä iskä tietää. Niinhän se on. Wäinölle ollaan oltu selkeämpiä. Wilhon on odotettu osaavan.

Nyt olenkin tosi innoissani, koska kuvittelen tajunneeni asioita, syitä ja seurauksia. Treenit menee Wilhon kohdalla uusiksi. Kunpa en tähän lankeaisi enää koskaan! Wilho on niin hyvä, että siinä on aina se vaara...

Martta the Mäyris

Wilho lähti taas maalle hoitoon - on se kumma vaan kun se saadaan aina pöllittyä johonkin suuntaan! Sain illalla liikuttavan selfien, jossa näkyi niin iloinen koira kuin iloiset vanhempani, joten minä olen vissiin ainut, jota harmittaa... :)

Mutta löytyi se Wilholle tuuraajakin ja saatiin samalla testattua miten Darran ja Wäinön pentututka toimii! Martta, anoppini 5 kk minimäyris, tuli vierailulle. Itse en ollut paikalla kun koirat tutustutettiin, mutta hyvin oli kuulemma mennyt. Ainakin kun tulin kotiin, oli koko joukko vastassa tervehtimässä eikä pienintäkään merkkiä mistään epäsovusta ollut näkyvissä. Muuten en olisikaan tilannetta jännittänyt, mutta vähän huolestutti kun Wäinö on vielä jonkin verran kipeä leikkauksesta. Pennulle se oli kumminkin täysin lempeä.

Minun tullessa kotiin Wäinössä ja Darrassa heräsi pieni mustasukkaisuus ja niiden oli oltava ihan lähellä jos pentukin oli. Wäinön mielestä se, että nostin moisen otuksen syliin, oli pöyristyttävää ja silloin sen ilme muuttui "valppaaksi". Tämä meni kumminkin ohi aika nopeasti eikä Wäinö reagoinut kuin valpastuneella ilmeellä. Kehuin kovasti Wäinöä tilanteiden jälkeen, mutta muuten en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Darra ei jaksanut olla kovin kiinnostunut moisesta eläjästä, mutta kyllä siitäkin huomasi, että se halusi varmistaa huomionsaannin entistä tehokaammin!

Martta onkin pentuna hyvin rohkea ja rauhallinen. Minut se tuli tervehtimään kuin vanhan tutun, muista koirista se ei välitä eikä turhia väistele, tosin ei turhia örisekään. Luut eivät sitä kovin kiinnosta, mutta yritti se jo kerran käydä hakemassa luun Wäiskiltä. Se yritti hiipiä Wäinön takaa nappaamaan luun Wäinön vierestä, mutta tiesin, että se on tuhoon tuomittu ajatus - ei tule jäämään Wäinöltä huomaamatta. Wäinö käänsi ensin katseensa Marttaan päin ja kun Martta ei pysähtynyt ja luovuttanut, Wäinö nosti hieman huuliaan ja irvisti ilman murinaa. Martta kääntyi heti pois ja se oli sillä selvitetty. Minusta se meni oikein hienosti molemmilta.

Martta on siitä omituinen eläjä, että se tykkää nukkua peiton alla sängyssä ja on muutenkin jaloissa koko ajan. Wilhohan hyppii alta rivakkaan, mutta Martta ei tunnu pientä kokoaan sisäistävän vaan on siinä kohtaa missä sattuu olemaan. Tallasin kerran jo sen varpaallekin, mutta ei se siitä säikähtänyt, jaloissa se pyörii kumminkin. Martta on myös nirso neitokainen, mikä tuntuu todella oudolta. Meillä koirat vetävät ruuat napaansa niin nopeasti kuin ikinä vaan saavat, mutta Martta jättää ruuat syömättä. No, ei siihen pieneen mahaan hirveästi mitään mahdukaan :D Todella ihana pentu kaiken kaikkiaan ja tosi mukava huomata, että koirat tulevat keskenään juttuun.

Voi ei miten pieni! Seurakoira pitää seuraa.

Potilas ja pentu. Darran luu kiinnostaa, mutta sitä ei uskalla mennä nappaamaan, parempi pysyä kauempana.

Varvasvaivaa ja pentusuunnitelmia

Vanha varvasvaiva ei jätä meitä rauhaan. Viikonloppu oltiin maalla, jossa tietysti koirat ulkoilivat vapaasti paljon ja Wäinö tyylilleen uskollisesti otti jaloistaan kaiken irti. Vaan varvas ei kestä ja huomasin, että kynnen juuresta tulee verta. Poistoon siis. Harmi vaan, että eläinlääkäriin oli pienoinen jono ja sain ajan vasta ensi maanantaille. Onneksi kotona oli kipulääkettä antaa Wäiskille ja hetken näyttikin, että voidaan odotella maanantaihin. Vaan viime yönä jalka alkoi vaivata oikein todenteolla eikä nukkunut koira enkä minä oikein ollenkaan. Heti aamulla soitin siis eläinlääkäriin, että eikö me sittenkin päästäisi vähän aiemmin ja onneksi meidät mahdutettiin heti aamupäivän ohjelmaan.

Varpaanpoisto ei sinällään ole iso operaatio ja olenkin tyytyväinen, että se on ohi. Koira on hieman tokkurainen, mutta toistaiseksi ei vielä vahtaa jalkaansa kovin paljoa. Aion silti nukkua sen kanssa samassa huoneessa, jotta se ei pääsisi runnomaan haavaa. Hienosti se on keksinyt, että kun suulla ei pääse jalkaan kiinni niin sen päälle voi hyppiä etutassuilla... Onneksi isännällä on huominen vapaa niin koira ei jää yksin ollenkaan. Kipulääkekuuri ei ole kuin 5 päivää ja minulle sanottiin, että aikaisemminkin voi lopettaa sen antamisen jos siltä näyttää. Ei pitäisi siis olla paha rasti edessä, kunhan huolehtii ettei haava pääse kastumaan ja vaihtaa siteen päivittäin. Antibiootit Wäiskille määrättiin myös.

Nyt alkaakin sitten ikuisuudelta tuntuva kuntouttamisjakso, että leikkaushaava saa parantua. Wäinö levossa... Se on se haaste. Sotasuunnitelmaa olen punonut jo valmiiksi ja kaverilta sain hyviä vinkkejä mitä kaikkea voidaan treenailla.

Wilhon kanssa käytiin tekemässä ns. kaverikoirakeikka Vetreaan muistisairaiden vanhuksien luo. Meitä olikin tervehtimässä oikein iloinen henkilökunta ja monta vanhusta. Wilhon onneksi ruokailu oli juuri päättynyt ja pöytien alle tippuneet ruuat se imuroikin napaansa sellaista vauhtia, että oksat pois. Meinasipa samalla mennä jälkkärikin naamaan, mutta onneksi valpas hoitaja ehti väliin. Sika koiraksi! Mutta saatiin kuitenkin hyvää palautetta käynnistämme, joten oletettavasti siitä oli iloa asukkaille ja henkilökunnalle. Niin kuin aina, aika on se elementti, joka on kortilla ja vaikka toivoisin, että meillä olisi aikaa käydä uudellakin vierailulla, pelkään, että ainakaan kovin säännölliseen toimintaan ei vaan rahkeet riitä.

Aika tulee jatkossa olemaan todennäköisesti vielä tiukemmassa sillä pentusuunnitelmat ovat viimein saaneet uutta puhtia alleen. Pentuekin on jo katsottuna ja sitä odotellaan syntyväksi. Riippuen siitä, tuleeko sieltä urosbullmastiffia, meillä saattaa olla pentunen jo loppuvuodesta. Olenkin alkanut valmistautua pennun tuloon hankkimalla kirjallisuutta aiheesta ja varaamalla alustavasti paikan pentukurssille. Pitkään käytyjen keskustelujen jälkeen olemme todenneet, että nyt on kumminkin hyvä aika uudelle tulokkaalle. Itse olen yllättäen vähän toppuutellut, suurimpina kysymyksinä riittääkö aika ja miten koirat tulevat toimeen keskenään?

Neljä koiraa on aika massiivinen määrä, tiedän jo kokemuksesta. Tietenkään meillä ei aiemmin ole ollut neljää koiraa, josta yksi on pentu. Toisaalta meillä on ollut neljä koiraa, joista yksi on nuori Wäinö... Bullmastiffi ei aktiivisimmillaankaan ole mitään buhundia vastaavaa :D Mutta pentu on pentu ja ensimmäisenä vuotena pitää olla kyllä aktiivinen sen koulutuksen suhteen. Tai saa olla! Pikku hiljaa alkaa omakin innostus kasvamaan, vaikka täytyy myöntää, että pikkukoiraihminen minussa on miettinyt ison koiran ottamista hyvinkin varauksella. Sellainen on pentukuume ollut, että jos uusi buhund olisi tullut isännälle kysymykseenkään, sellainen täällä varmaan jo olisi... Jokin kaunis päivä sitten.

Jännittävää on miten koirat ottavat uuden tulokkaan vastaan. Kaverini termiä käyttäen; pentututka niillä kaikilla on kunnossa, joten ensimmäiseen puoleen vuoteen en usko, että niillä on suurempaa ongelmaa. Wilho saattaa päänsä sisällä miettiä, että kamoon nyt taas! Hauska ajatus kumminkin, että Darralla on taas ruttunaama seuraa. Rouva on pysynyt hyvässä kunnossa ja sekin puoltaa sitä, että pentu otetaan nyt eikä odoteta esimerkiksi vielä yhtä vuotta. Aihetta on kumminkin nyt hangattu ees taas, olen miettinyt pääni puhki lauma-asioita, jaksamista, mitä kaikkea voi mennä vikaan jne. ja silti tullut tulokseen, että hyvä siitä tulee. Hetken mielijohteesta ja varautumattomuudesta meitä ei ainakaan voi syyttää. Ihan oma bullmastiffi, heh, kenpä olisi uskonut!

Sairastamista

Selvittyämme nenäpunkkiepisodista, oli Wäinön vuoro teloa itsensä. Poika juoksi vähän rajummin pihalla, okei - ei ihan vähän rajusti jos totta puhutaan, ja onnistui telomaan jalkansa. Sisälle tullessa se linkkasi ja jalasta tuli vähän verta, mutta mitään haavaa ei näkynyt, joten ajattelin, että se on pienellä levolla ohi.

Sitten se alkoi linkkaamaan jalkaa lenkillä. Mitään jalassa ei taaskaan näkynyt, mutta koska Wäiski päätti, että nuoleminen on paras hoitokeino, jalka turposi ja vähän tulehtui. Eikun siis eläinlääkäriin kuvauttamaan takajalan varvas. Se sama, jonka poika onnistui aikojen alussa telomaan autojupakassa. Kuvista selvisi, että vanha murtuma oli rustottunut ja nyt tuo rusto oli murtunut. Sen lisäksi kynsi oli hieman irti, josta johtui verentulo alunperin. Wäinö sai kipulääkekuurin ja määräyksen pitää tötteröä päässä ainakin viikon ajan.

Alussa jalka olikin todella kipeä. Jouduin vaihtamaan nukkumaan vierashuoneeseen, jotta olen samassa tilassa Wäinön kanssa ja estän sitä yrittämästä turmella jalkaansa tötteröllä. Jonka se kyllä onnistui tekemään kuitenkin. Tein taas hieman fiksausta Wäinön tötteröön ja päällystin reunat vanutupoilla, jotka teippasin siis pehmustamaan reunaa. Onneksi tämä auttoi eikä Wäinö enää saanut aikaan enää lisää tuhoa. Paraneminen alkoi ja nyt näyttää jo lupaavalta. Pidämme kumminkin sairaslomaa lenkkeilystä varmuuden vuoksi ainakin ensi viikon. Tai niin kauan kuin Wäinön pää kestää.

Buhund ei ole helpoin potilas

Rallytreeneissä olen Wäinöä kumminkin käyttänyt, jotta sillä olisi edes jotain tekemistä. Niissä en ole viitsinyt vaatia oikein yhtään mitään, lähinnä vaan palkkaillut ja muutenkin kehunut. Viime viikon treeneissä kipu selvästi vaikutti ja koira oli "flegmaattinen", joka siis Wäinön kohdalla tarkoittaa sitä, että se näytti hyvin keskittyvältä koiralta kun ei pomppinut ja haukkunut ylimääräisiä... Tällä viikolla voitiin jo tehdä paljon enemmän. Olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin meillä meni. Varsinkin lopputreenit kun otettiin useampi koira samaan tilaan ja tehtiin omiamme. Yksi koirista oli nuori porokoirauros, mutta Wäinö ei kiinnittänyt siihenkään sen kummemmin huomiota, se jopa vaikutti rennolta huolimatta toisista koirista!

Wilhon kanssa ollaan sitten doboiltu ja lukukoirailtu ihan urakalla. Milloinhan se sanoo sopimuksen irti? Varsinkin lukukoirahomma on ollut henkisesti rankkaa, vaikkakin todella kivaa. Doboilussa ollaan molemmat saatu huomata, että meillä ei ehkä olekaan ihan niin timmit lihakset kun ollaan luultu ;) Hauskaa on kumminkin ollut, saisipa itsestä revittyä energiaa tehdä hommaa säännöllisemmin. Vatsalihakseni nimittäin kertovat, että tarvetta sille olisi!

Wilhon työtilat Kontiolahden kirjastolla ovat ihastuttavassa satuhuoneessa

Pitkä lukukoiraviikko

Tällä viikolla ei paljon muuta olla ehdittykään kuin lukukoirailla. Maanantai aloitettiin Wilhon kanssa pienellä lehtihaastattelulla Pielisjokiseutuun. Itse en ole vielä edes juttua kunnolla nähnyt, nopeasti ehdin vain vilkaista, että kyllä se Wilhon kuva siellä on. Minulle luvattiin laittaa lehti postiin, joten sitä odotellen...

Tiistaina pidettiin välipäivää ja olinkin suunnitellut, että lenkille, lenkille niin saadaan Wäinöstäkin puhti pois. Vaan Wäinö teloi jalkansa pihalla juostessaan eikähän siitä mitään tullut. Varpaat punoittavat ja ovat hieman turvonneet, mutta luultavasti se johtuu vain jostakin pienestä haavasta. Pelkäsin kamalasti, että ne ovat murtuneet, koska nehän ovat ne samat varpaat, jotka vahingoittuivat Wäinön jäätyä pentuna auton alle. Mennään nyt puhdistuksella ja katsellaan maanantaihin saakka josko ne siitä alkaisivat paranemaan vai joudutaanko käymään eläinlääkäristä lääkekuuri tulehdukseen.

Keskiviikkona meitä odottikin sitten ensimmäinen varsinainen lukukoirakoettelemus. Tällä kertaa Lehmon kirjastossa, jossa meillä oli nuorisotilat varattuna parin tunnin ajan ja ihmiset saivat tulla tutustumaan Wilhoon. Suunnitelmat muuttuivatkin hieman ja Wilho pääsi kuuntelemaan kolmea eri lukijaa. Tilanne oli toki hieman rauhaton, koska ihmisiä oli joka puolella ja se näkyi hieman koirassakin, mm. läähätyksenä. Hyvin pikkumies kuitenkin veti! Wilho aika pitkälti kävi katsastamassa kaikki tilaan tulijat ja muutaman luona intoutui pysyttelemään rapsuteltavanakin. Yhteensä paikalla kävi 15 henkilöä kahden tunnin aikana. Tämä tuntui todella paljolta minusta ja varmasti koirasta samoin!

Torstaina kävimme sitten Kontiolahden kirjastolla, jossa sama juttu. Siellä olikin huomattavasti rauhallisempaa, yhteensä kävijöitä oli 10 ja he viihtyivät tilassa lyhemmän aikaa. Mukava kokemus kuitenkin sekin ja hyvä, että molemmat tilat ovat nyt meille tutut. Seuraavan kerran Wilhokin on luultavasti rauhallisempi.

Jotta meillä ei aika kävisi tylsäksi, ilmoittauduin Wilhon kanssa myös hoitokotikeikalle. Siellä meitä odottaa muutama muistisairas vanhus ja tilanne on taas hieman eri; tällä kertaa se olen ilmeisesti minä, joka luen ja sitten keskustellaan. Wilhon rooli on kaverikoiramaiseen tapaan olla rapsuteltavana ja kuunnella. Huh! Kaikkeen sitä pitää päänsä tunkea. Odotan kumminkin aika innolla sekä tulevia lukukoirakertoja että hoitokotikeikkaa; tarvetta tällaiselle toiminnalle tuntuu olevan. Ainakin meidät on otettu niin liikuttavan innokkaasti vastaan molemmissa kohteissa!

Salme Mujusen saalisviettikurssi 5.9

Vähän erilaista koulutusta tällä kertaa :) Kaverini oli kyseisestä kurssista pitkään haaveillut ja aloimmekin sitä yhdessä puuhata tälle suunnalle (minä kyllä enemmänkin olin vain henkinen tuki järjestelyissä :D). Lopulta kurssi järjestettiin yhteistyössä Susirajan Lappalaisten kanssa. Itse lähdin mukaan, jotta saisin hajua siitä, miten leikkiä hyödynnetään palkkauksessa. Kohteeksi valikoitui... kukas muu kuin Wäiski!

Päivä alkoi luennolla, joka olikin hyvin perusteellinen. Olin tutustunut jo aiemmin Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa -kirjaan pintapuolisesti, joten jokin haju minulla oli siitä mitä tuleman pitää. Taas kerran luennoitsija oli kokenut ihminen ja vuosien koulutustausta näkyi: ohjelma eteni, juttua riitti ja koulutettavat otettiin hyvin huomioon. Voin suositella, joskin koirankouluttajien kannattaa aina pureskella kuulemaansa.

Wäinön kohdalla minun ei tosin tarvinnut pureskella yhtään mitään. Se syttyi leikkiin välittömästi, niin paljon, että pystyin laskemaan sen irti, vaikka autoja liikkui lähistöllä. No jopas! Ensimmäisessä vaiheessa kahta samanlaista lelua heitettiin koiralle, jotta ns. saalisvietti (vietti -sanaahan ei enää moderneissa piireissä käytetä, mutta tarkoittaa tässä tapauksessa siis saaliskäyttäytymisen aktivoitumista) syttyisi. Kun koira saavuttaa ensimmäisen lelun, sille näytetään toista ja kun koira hylkää ensimmäisen, toinen heitetään siitä poispäin. Tätä toistetaan kunkin koiran jaksamisen mukaan. Wäinöhän jaksaa...

Ideana on jatkaa niin kauan kunnes tulo heitetylle lelulle hidastuu hieman. Viimeistä lelua ei heitetäkään vaan siihen tarrataan kaksin käsin ja koira saa purra siihen kiinni, jolloin ohjaaja joustaa, jopa pyöräyttää koiran itsensä ympäri vauhdista ja alkaa keinutella lelua oikealta vasemmalle. Sen jälkeen ohjaaja päästää toisella kädellä irti ja ottaa hihnan tuntumalle (kuten hevosohjat). Sitten annetaan koiran voittaa lelu ja sen kanssa lähdetään kävelemään pienen matkaa hihna koko ajan tuntumalla, jotta koira ei pääse ns. tappamaan saalistaan vaan kantaa sitä. Wäinö olisi halunnut kantaa lelun pois ja mennä rauhassa nauttimaan saaliistaan, mutta sen kummemmin se ei hihnaan reagoinut.

Viimeisessä vaiheessa siirrytään koiran viereen ja samanaikaisesti otetaan kiinni koiran pannasta. Sitten koiraa silitellään kunnes se vapaaehtoisesti rauhoittuu ja pudottaa lelun maahan. Lopuksi lelu siirretään vaivihkaa piiloon. Wäinön kanssa koko harjoitus onnistui, rauhoittumisineen.

Kotona piti tietysti päästä kokeilemaan Wilhon kanssa. Olin melko varma, että harjoitus ei tule onnistumaan tietyiltä osilta tämän paljon herkemmän herran kanssa. Vähän olin oikeassa, mutta olin vähän väärässäkin... Ongelmaksi ei muodostunutkaan kantaminen, vaikka ajattelin, että siihen viimeistään loppuu Wilhon kiinnostus. Wilho myös vaihtoi esinettä lopulta reippaasti. Vähän sai kyllä houkutella, mutta kun se juonen tajusi, se oli aika täysiä mukana. 

Suurimmaksi ongelmaksi paljastui kaulapanta, joka oli suoranainen kauhistus. Ei tykännyt, eihän sillä moista ole käytettykään sitten pentuajan. En lähtenyt pakottamaan, koska tiedän, että se ei ole Wilhosta ainoastaan outo esine, se aiheuttaa ihan oikeaa epämiellyttävyyttä Wilhon pehmeän nielun takia. Joten tässä kohtaa piti mietiskellä ja pureskella. Päädyin tekemään harjoituksen niin, että ykkös ja kakkos osio kuten yllä. Sitten luovuin lelusta ja Wilho kanniskeli sitä muutaman askeleen verran (kävelin mukana) kunnes istui maahan esine suussa. Menin viereen ja aloin silitellä, pienen hetken kuluttua se kellahti selälleen jalkojeni jureen, päästi lelusta irti ja rentoutui silitettäväksi. Nooh... ei siis oppikirjanmukainen suoritus ollenkaan, mutta minusta sama saatiin aikaan - siis koiran tyydyttynyt olo kun se oli saanut toteuttaa jonkin tietyn käytösmallin. Kirjoitin tekniikasta myös Mujuselle palautekyselyn mukana ja odottelen mielenkiinnolla vastausta.

Ihan niin kuin noin sivuhuomiona: pannat, hyi! Yhtenä harjoituksena oli laittaa panta kaulaan ja näytellä koiraa kun pari harjoitteli lähestymistä. Se oli aivan kamalaa :D Wäinölle tulikin ostettua onneksi viimein uudet valjaat, joihin toistaiseksi olen aika tyytyväinen; hyvin napakat ja kestävänoloiset ja tarvittaessa niihin saa lisäosan rintaa tukemaan ja siten tasaamaan painetta muualle kuin kaulaan.

Rally-tokokisat Joensuu 29.8

Ei lähdetty kisaamaan kovin tavoittein. Wilhosta tiesin, että jos en itse mokaa, RTK2 tulee varmasti, kuten tulikin. Wilholla oli ihan kamalan huono päivä; alkuverkassa se yritti lähteä toisten koirien luo (mitä, mitä, mitä???), en saanut innostumaan sitä oikein millään. Yritin jopa vinkulelulla leikittää vaan ei. Tuntui, että minun piti oikein raahata se radalle. Ei kiva asetelma. Ajattelin, että vedetään silti läpi ja niinhän me tehtiin, mutta olihan se aika kamalaa. Wilho laahasi perässä, kävi haistelemassa houkutuksen possu-lelua (taas mitähän ihmettä!), joten -10 pistettä naps. Minäkin haahuilin yrittessäni houkutella koiraani matkaan, joten saimme yhteensä - 6 epätarkkuudesta eri kylteillä, ihmettelen suuresti, ettei sen enempää. Yhteensä siis 84/100 ja RTK2. Kuten Wilholle sanoinkin: se on niin hyvä, että huonoimmillaankin se on paras! <3 Tuomarin kommentti: Hyvin stempattu loppuun asti.

Wäinö oli tällä kertaa ensimmäisessä suoritusvuorossa. Rataan tutustuessa tiesin, että houkutus tulee olemaan meidän kompastuskivi. Koko halli nimittäin tuoksui koiran märkäruualle... Ensimmäiseltä kyltiltä se karkasikin suoraan edessä siintävälle houkutukselle (-10 pistettä). Kutsuin sen takaisin ja tulihan se. En uusinut, vaikka jälkeenpäin olisi kyllä kannattanut. Ajattelin taas, että täyttä höyryä eteenpäin! Houkutuksella se kävi haistelemassa possun varmuuden vuoksi ja -10 siitäkin. No tätä ei todella kannattanut alkaa uusimaan! Seuraava -10 tuli kun Wäiski käväisi istumassa minun edessä, vaikka ei pitänyt. Tämäkin olisi kannattanut uusia! Niillähän olisi tullut jo hyväksytty tulos! Nyt tulos 58/100. Tuomarin kommentti: Todella kauniita pätkiä radalla. Alussa hieman karkailua. Seuraavan kerran opettelen uusimaan myös Wäiskin kanssa. Se on nyt osoittanut, että se pystyy ja haluaa työskennellä kanssani, huolimatta häiriöistä.

Kaiken tämän summana olin kuitenkin erittäin tyytyväinen päivään. Sain vieläpä tavata aivan ihastuttavan mitteliuros Jekun sekä jutella buhundeista kiinnostuneen ihmisen kanssa, tunnelma oli aivan mahtava ja epäonnistumisia korjasi mahtavat onnistumiset (kuten Wäinön halu tehdä ja pienesti herännyt luotto siihen ja lämmitti se koularikin kyllä). Sokerina pohjalla treenikaverimme ja Laku suoritti oman ratansa täysin pistein ja sijoittui kisan toiseksi!

Nyt taitaa tulla kisatauko ainakin Wilholle. Voittajassa on niin paljon asiaa, jotka eivät ole vielä hallussa ja haluan kerrankin aloittaa luokan niin, että olen luottavaisilla mielillä kisaamassa. Wäinöä saatankin jossain lähistöllä käyttää, onhan meillä ainakin kolme kisaa aikaa olla AVOssa.

Wilho poseeraa lukukoira-esitettä varten

Koulutusinto; Wäinön kanssa opissa

Kouluttautumisinto on iskenyt ihan kunnolla ja käväisinkin Wäiskin kanssa Tommy Wirenin koulutusviikonlopulla Hammaslahdessa. Ei voinut olla käyttämättä tätä tilaisuutta, kun kerrankin oli näin lähellä tarjolla huippukoulutusta! Aikaisemmin keväällä kävin Wirenin luennolla ja olin kyllä täysin vakuuttunut ja taas täynnä uutta uskoa tekemiseen, joten olihan se nyt PAKKO päästä ihan itsekin koulutettavaksi. Hyvä viikonlopuu meillä olikin. Paljon saatiin vinkkejä tekemiseen ja muistutus siitä, että perusasioiden on oltava hanskassa! Muistiinpanoista tuli kilometrin mittaiset, mutta en kopio niitä tänne; hyvin paljon perusjuttua ne sisältävät.

Wäinön oma osuus keskittyi kohteisiin ja sitä kautta häiriöharjoitteluun. Häiriötä tilaisuudessa olikin ihan kunnolla; samalla kentällä treenasivat niin koirat kuin yleisurheilijatkin. En ottanut Wäinöä mitenkään haltuun tai kontaktiin kun mentiin omalle vuorolle. Halusin, että saamme neuvoja juuri ongelmiimme ja parhaitenhan ne tulevat esille kun kouluttaja ne itse näkee. Wäinö oli kuitenkin kohtalaisen kunnolla. Eräs HYVIN läheltä juossut urheilija sai sen kyllä reagoimaan ryntäämällä ja haukkumalla, mutta en voi olla edes pahoillani, koska itsekin säikähdin kun tämä juoksi niin, että melkein koski minua.

Wäinön harjoituksessa tarkoitus oli kehittää malttia ja sietää häiriöitä kosketuskohteen avulla. Ensin koiralta odotettiin jokin käytös (istuminen) ja siitä palkaksi pääsi töihin (sai koskea käteeni viisi kertaan, joka kerrasta palkka). Wäinö oli tässä hommassa tarkka; minulla ei saanut olla toisessa kädessä namia ja käden oli oltava pois taskusta, jos ei, se tuijotti vain ns. väärää kättä. Sitten hommaan lisättiin häiriötä. Tennispallo. Tarvitseeko muuta sanoakaan.Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Kohdetyöskentely onnistuu ilman häiriötä. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Lisätkäämme häiriö; tennispallo. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Wäinö yrittää, mutta kyllä se muistaa, että tuolla miehellä on hallussaan jotain parempaa. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Hyvin muistaa. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Sinne se meni, mutta kyllä sillä vieläkin se pallo on. Minä muistan! Kuva: Koirapalvelu Vihmerä

Tästä siis opimme, taas kerran, että Wäinö on erittäin häiriöherkkä ja herkästi reagoiva koira ja sen kanssa on edettävä systemaattisesti ja hitaasti. Mutta on sen kanssa tekeminen vaan jotenkin niin mahtavaa, huolimatta siitä, että asiat ei aina onnistu kerralla. Eilen käytiin treenaamassa viimeistelytreenit ennen kisoja aallonmurtajalla. Paikassa olikin sitten sitä kaivattua häiriötä vaikka muille jakaa! Oli koiraa, autoja, vettä, juoksijaa jne. Siihen nähden Wäinö suoriutui hyvin. Treenasimme kahdessa osassa. Toisen osan päätteeksi päästin Wäiskin aallonmurtajan päässä vapaaksi treenikaverin ehdotuksesta. Kyllä jännitti. Treenikaveri seisoi vahdissa, ettei Wäiski pääse juoksemaan karkuun. Ei kyllä yrittänytkään! Ei vaikka auto päätti parkkeerata suoraan eteemme hetkeksi ihastelemaan kieltämättä hienoa auringonlaskua. Minä olin niin jännittynyt, että hyvä kun pystyin toimimaan. Wäinöltäkään en pyytänyt mitään vaikeaa ja jopa helpot asiat olivat sille vaikeita suorittaa. Yhden kerran se karkasi uimaan pienen lenkin, mutta en edes pyytänyt sitä takaisin, koska se selvästi rauhoitteli itseään. Mutta me saatiin jonkinlainen erävoitto! Auto 30 metrin päässä; Wäinö vapaana.

Huomenna edessä sitten hallikisat. En odota kummoisia, itse asiassa en odota edes hyväksyttyä tulosta. Onneksi sen saamiseen meillä ei ole mikään kiire.

Ohjaaja koulutuksessa

Kesäloman päätteeksi suuntasimme Wäinön ja kaverini sekä hänen koiransa Lakun kanssa Krista Karhun rally-toko koulutukseen Sieviin. Matkaa tuli, mutta kylläpä kannatti! Voin ehdottomasti suositella muillekin tätä kouluttajaa, meille jäi niiiiin paljon käteen tästä reissusta.

Meidän henkilökohtainen koulutus Wäinön kanssa painottui molempina päivinä enemmänkin haukkumisen karsimiseen. Ihan ekana meille todettiin, että "Joo-o, hyvin on koirasi saanut sinut koulutettua. Nami tulee haukkumisesta". Mi... No niinpäs tekeekin! Olin jotenkin juuttunut siihen kohtaan missä syötän Wäinön hiljaiseksi, enemmän kuin koulutan sitä olemaan haukkumatta. Fiksu koirani oli sitten ottanut ohjat käsiinsä ja haukkui itselleen namin. Melkein purskahdin nauruun tästä huomiosta; tuntui jotenkin niin itsestäänselvältä. Miten se onkaan jäänyt huomaamatta! Noh, namiautomaatin ajat ovat nyt sitten ohi. Ei voi kun jälleen kerran ihmetellä miten fiksu buhund osaa olla. Nyt ollaan yritetty toteuttaa uudenlaista taktiikkaa ja vaatia hiljaaolo - myös autojen kanssa. Olenkin ollut jopa häkeltynyt miten hyvin meillä on mennyt, Wäinö ei herpaannu autoista läheskään niin pahasti kuin olin kuvitellut. Minun ei siis tarvitse yrittää syöttää sitä hiljaiseksi enää (ehkä tosi vaikeissa paikoissa, mutta ei esim. normaalilla kävelyllä jalankulkuväylää pitkin). Kriteerien nosto tässäkin siis paikallaan...

Lauantaina harmitti, etten tuonut toiselle päivälle Wilhoa mukaan. Jos koskaan päästään enää vastaavaan koulutukseen niin Wilho lähtee ehdottomasti oppiin! Sain kyllä myös Wilhoa ajatellen paljon hyviä vinkkejä seuraamalla muiden suorituksia. Sen oivaltaminen, että koiralta voi VAATIA sen osaamia asioita oli toinen mullistava oppi minulle. Olen toiminut myös Wilholle namiautomaattina ja sillä aiheuttanut meidän suoritusten innottomuuden - miksi se työskentelisi minulle kun se saa palkan luuhailusta? Aloinkin heti kotiin päästyäni tarkentaa kriteeriä ja pidin huolen etten palkannut puolisuorituksista ja johan alkoi tulla poikaan vauhtia ja kiinnostusta! Voi pojat, miten ne onkaan minua vedättäneet :D

Wäinön seuraamiseen saatiin myös hyviä neuvoja. Aloitimme ihan perusasennon ja kontaktin harjoittelulla ja etenimme siitä kahden askeleen seuraamisiin. Tarkastimme palkan suunnan, eli nami tulee aina ohjaajan katseesta päin. Tämä onkin ollut hyvä neuvo, seuraamisesta saa paljon tiiviimpää.Minulle piirrettiin maahan viiva, jota seurata, koska olin huomaamattani ottanut askeleita koiraa kohti. Tämä auttoi itseasiassa paljon siihen, että Wäinö ei automaattisesti hypi minun ohi. Sen ei tarvitse enää väistää minua kun rynnin sen päälle... Voih, perusjuttua, perusjuttua...

LUOPUMINEN oli myös kova sana, molempien koirien kanssa. Tämän opettelua ollaan tehty kotona aika paljon, koska sillä on vaikutusta niin moneen asiaan. Wäinön houkutus-ongelman ratkaisussa luopuminen on kyllä avainsana - komentamalla minä en sitä saa niitä ohittamaan. Wilhollakin tässä on yllättäen paljon tekemistä. Wilhon on todella vaikea käsittää, että ei voi vain kävellä pois paikalta vaan jotakin, mikä on ihan nenässä kiinni, ei vain saa ottaa. Wäinön kanssa teen harjoituksia niin, että kun se luopuu, annan luvan ottaa sen namin mikä minulla oli kädessä. Wilholle helpotan vielä asiaa niin, että annan namin toisesta kädestä. Pikkukoiraa suorastaan kiukuttaa nämä harjoitukset. Sen ilmeitä on kyllä hauska katsella :D Wäinön haasteeksi nousee varmasti pallot. Namista se luopuu, mutta pallosta... Ei vielä ;)

MOTIVAATIO oli toinen iso puheenaihe ja juuri se syy miksi kurssille alun perin halusinkin. Kaikista treeneistä noin puolet tulisi olla motivaation nostattamista, tehdään ns. turhia, mutta hauskoja temppuja, seuraamisen harjoittelu on yllättävää, ei anneta koiran ennakoida jne. Juttuja mitä ollaan tehtykin. Suurin motivaaton nostattaja Wilhon kanssa on kumminkin ollut VAATIMINEN. Kun se osaa, siltä pitää vaatia, ei saa antaa lusmuilla.

Saatiin myös vinkkejä miten ja mitä treenata yllä olevien perusjuttujen lisäksi. Olemme treenanneet pitkää rataa ja se on syönyt tarkkuutta sekä intoa meidän suorituksista. Muutamia asioita, joita listasin omaan treenisuunnitelmaani:
- Lyhyet seuraamiset
- Kyltti-seuraaminen-kyltti-vapaa -kaavalla treenejä, ei pidempiä pätkiä
- Kyltillä ei palkkaa, palkatan vain kylttien välissä. Kylttien suoritus harjoitellaan ilman telineitä
- Opetetaan koiralle, että kylteistä ei tarvitse välittää. Toisinaan rakennetaan rata, mutta ei pysähdytä ollenkaan kylteille ja palkka kylttien välissä seuraamisesta. Näin koira ei stemppaa vain kylteillä vaan seuraaminen on sille yhtä tärkeää ja se pysyy kuulolla
- Teetä yllätäviä asioita, esim. käske koira edessä ollessa maahan kun se automaattisesti menisikin istumaan. Koira pysyy kuulolla paremmin kun ei tiedä mitä odottaa

Lista mitä pitäisi ja mitä voisi tehdä jatkuu vaan... Muutaman viikon päästä meillä on kisatkin, mikä vähän harmittaa - nyt olisi treeni-into päällä ja haluaisin rauhassa kokeilla mihin tämä tie vie. Mutta kotikisat, meni miten meni. Tällä välin yritän treenata suunnitelmallisesti ja ahkerasti... Näkis vaan :D

Muutenkin reissu oli erittäin onnistunut ja Wäinö sai pitkästä aikaa rallata toisen buhundin - edelleen ihastuttavan Keiju-neitokaisen - kanssa :) Oltiinpa muuten kerrankin jossain, jossa en kuullut kertaakaan lausetta "Minkä rotuinen tuo sinun koira on? - Ai buhund, en oo koskaan kuullukaan, mikä se on?" Ja pakko vielä kehua miten mukavaa porukkaa oli ja erinomaiset järjestelyt Sievin kennelkerholta! Harvoin missään tilaisuudessa on niin rento ja tervetullut meininkin. Edes sade ei pilannut tunnelmaa :)

Keiju edellä, Wäinö perässä.

Mutaiset buhundit - onneksi muta karisi pois kuivuttuaan :)

Mikäs se...? - ai buhundhan sekin on!

Lukemisharjoituksia

Kovin suuria ei olla menneinä viikkoina koirien kanssa treenailtu, vaikka Wilholle jäi jos jonkinmoista suunnitelmaa lukukoiraa ajatellen. Koiratanssia käytiin pikkuisen taas pitkästä aikaa ja treenitauko oli auttanutt, kun molemmat koirat olivat enemmän kuin täpinöissään taas lajista. Ohjelmat saatiin molempien kanssa hiottua, enää pitäisi lisätä musiikki harjoitteluun ja eiköhän se siitä (hyvänä päivänä ;)).

Lukukoiraan mentiin vähän kauhun sekaisin tuntein; ei olla ollenkaan harjoiteltu, vaikka se olisi ollut niin tärkeää. Taas kerran Wilho paikkasi minun puutteeni! Se oli ihan huippu, mitä sitä muuta väittämään. Treeneihin oli tullut ohjaajan kummityttö (koiraperheestä, erittäin reipas ja hienosti koiria käsittelevä tyttö muuten), joten pääsimme koittamaan ihan oikeaa lukutilannetta. Se menikin todella hienosti. Wilho keskittyi ja makaili viltillä kuunnellen lukemista, aivan yli odotusten. Wau, tämä kun saataisiin pidettyä. Annoin tytön palkata, jotta Wilhon mielenkiinto säilyisi siinä suunnassa eikä minussa, joka on ollut pieni ongelma näissä harjoituksissa.

Seuraavat kotiläksyt ovatkin viltillä olemista ja siinä rentoutumista, päänkääntö-temppu vihjeestä ilman ääni apua ja kirjan ehdollistaminen merkitykselliseksi esineeksi. Siinä riittääkin hommaa, vielä kun kesäloma siintää viikon päässä ja kaikenlaista ei-koira-suunnitelmaa on vaikka millä mitalla!

Wäinön kanssa otin lyhyesti omalla pihalla rallya pitkästä aikaa ja sekin sujui tänään todella hyvin. Kokeiltiin taas merkille menoa. Se ei ollut ihan unohtunut, mutta aloitimme harjoittelemaan aika lailla alusta alkaen. Wäinö nappaa sen jutun kyllä aika nopeasti. Olen kulkenut merkkiä päin ja palkannut sen taakse, nyt Wäinö hakeutuu jo merkille. Täytyy vain olla varovainen, etten palkkaa merkkiin koskemisesta: kaksi kertaa palkkasin tänään vahingossa ja johan se sitä huitoi... Nopea poika.

Wäinön kanssa ollaan menossa Krista Karhun rallykoulutukseen, jota odottelenkin jo aika innolla. Muut menot ovat nyt tulleet aika pahasti rallytreenien tielle, joten moneen viikkoon ei ollakaan päästy harjoittelemaan! Toisaalta se on tehnyt jopa hyvää. Nyt alkaa jo poltella aika kovasti päästä treenailemaan kunnolla.

Kesän menokokoelmaa

Taas on hieman aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Työkiireet ovat jatkuneet ja joka illalle on vapaa-ajankin ohjelmaa tullut suunniteltua. Blogin ääreen ei siis ole enää jaksanut istuutua! Mutta pientä kertausta viime aikojen tapahtumista:

Wilho kävi ja tuli takaisin "lomalta" ja koko viikon sainkin raporttia, että hyvin oli viihdytty ja poika oli ollut erittäin tärkeänä ja iloisena mukana kaikissa hommissa. Energiaa oli kuulemma riittänyt vaikka muille jakaa. Tämä oli tietysti mukavaa kuultavaa, koska Wilho oli kotona vaikuttanut hieman alakuloiselta eikä treenitkään olleet menneet kovin hyvin eivätkä ainakaan innokkaasti. Perjantaisissa rally-treeneissä ongelmat jatkuivat: seuraaminen jätätti, perusasento oli hakoteillä ja ennen kaikkea INTO poissa. Nyyh, mitä ihmettä tein väärin?!

Koiratanssitreenit sen sijaan menivät iloisissa merkeissä. Wilho teki innolla ja vapautuneesti. Seuraamispätkä taas ei! Välittömästi Wilho jättäytyi taakse lonimaan ja tuli hyvin haluttomasti viereen. Kyselin Facessa vinkkejä ja sainkin kokeilemisen arvoisia keinoja innon palauttamiseen, sisältäen palkan tarkastus parempaan (hankin siis märkäruokaa, maksamakkaraa yms. josta Wilho pitää erityisen paljon...) ja turhan nipotuksen poisjättämisen. Ei siis hinkattu paikkaa vaan mielentilaa ja siitä superpalkka! Yritin tehdä treeneistä mahdollisimman vapaita ja ennakoimattomia sekä palkkaamaan edestä. Lisäksi kaivoin lenkillä aina välillä märkäruokapalkan ja tulihan sitä intoa takaisin! Viimeisimmät rallytreenit menivät jo ihan mukavasti, tosin olivat vaihtelun vuoksi enemmän toko-painotteiset. Siitä tykkäsi koira ja emäntä!

Lukukoira-opinnot alkoivat niin ikään. Ensimmäisellä kerralla keskusteltiin tavoitteista ja hieman koirista sekä lopussa otettiin tervehtimisharjoitus. Wilhon tapauksessa siinä ei ole ongelmaa eikä hirveästi harjoiteltavaa, koska Wilho osaa mennä kauniisti sanomaan moi. Tätä päästiin testaamaan ihan oikeassakin tilanteessa kun kävin Wilhon ja Darran kanssa 4H-kerhon koiraleirillä esittelemässä koiratanssia leiriläisille. Mukana oli yhteensä 8 lasta, iältään 7-12-vuotiaita. Siskoni tuli apuohjaajaksi, joten jaoimme lapset Wilhon ja Darran ryhmiin, joissa opeteltiin sitten erilaisia temppuja. Wilho esittelikin oman temppukavalkadinsa ja monen lapsen suusta saikin kuulla, että voisivat vaihtaa Wilhon itselleen :D Sain tarjouksen mm. ruotasalais-tanskalaisesta pihakoirasta sekä landseerista! Darra edusti niin ikään mallikkaasti ja yllättävän rauhallisestikin - kuolan määrä tosin ei ollut kaikkien lasten mieleen. Kaiken kaikkiaan meillä kaikilla oli oikein mukavaa, voisihan tuota käydä joskus uudestaankin moisessa.

Wäinön kanssa en ole saanut aikaiseksi tehdä juuri mitään muuta kuin peruslenkkeilyä. Wäinökin käväisi lomalla maalla ja oli ollut oikein touhukas apulainen kaikkiin tarjolla oleviin hommiin. Wäinön ollessa maalla, Wilho otti erittäin lunkisti ja vaati saada mm. olla sylissä aina aamukahvien ajan. Lenkeillä käytiin hyvin verkkaiseen tahtiin kun meillä ei ollut vauhdittaja mukana. Ensimmäistä kertaa koskaan koirien kanssa ulkoillessa törmäsimme kyykäärmeeseen - hyi! Wilho juoksi ihan sen yli ja käärme nousi puolustusasentoon, mutta sain kiskottua Darran kauemmas ja käskytettyä Wilhon eteenpäin, joten tällä kertaa vältyimme puremalta. Hyi, hyi ja vielä kerran hyi. Joo-o, olen eläinihminen henkeen ja vereen, mutta matelijat ja ötökät saisivat pysyä kaukana minusta ja koirista.

Wilho aamukahviseurana

Wäinö muuttoapuna

Wilho pujottelee

Wilho esittelee kaikki temput, vaikka päivän päätteeksi väsyttääkin

Rakennustyömaaapulaisiakin kerettiin olla

Koiratanssikuvia keväältä

Loppuasento

Kevään koiratansseista saatiin kuviakin, joten laitanpa ne myöhässä tännekin. Kiitos kuvista Tuuli Komulainen! Molempien koirien ohjelmat on aikalailla valmiit, enää täytyy harjoitella ne sujuvaksi, kuten ehkä aikaisemminkin on tullut mainittua. Voi kun jossain olisi koiratanssimöllit sopivan lähellä niin päästäisiin tätäkin lajia koittamaan :) No, jospa saataisiin itse järkättyä syksylle...

Ensimmäisessä kuvassa minun ja Wilhon loppuasento, muut kuvat siirtymisiä. Tuo ylöspäin hyppy meidän on ollut pakko jättää pois, koska Wilholla oli selässä sen verran jumeja, ettei tuollainen hyppiminen tehnyt hyvää. Jätämme sen varmaan kokonaan ohjelmistosta, mutta sen verran vahva tuo hyppy jo on, ettei sitä harjoitella tarvitse vaikka se siellä pidettäisiinkin. Nyt Wilho kuitenkin pitää viikon verran lomaa maalla, joten kunhan tästä(kin) flunssastani taas selviän, voin hetkeksi keskittyä Wäinön ohjelmaan.

Ympäri!

Ja ympäri uudestaan, ja uudestaan!

Ylös! Temppukoira elementissään :)

Kisaamassa AVOssa

Takana on erittäin kiireinen viikko töiden puoleen. Olin tänä aamuna aivan rätti, poikki ja päälle vielä puhki kun raahauduin koirien kanssa aamulenkille ennen kotikisakoitosta. Ajattelin, että on kumminkin parempi juoksuttaa Wäiskistä turhimmat energiat pois ennen kuin edes yritän AVOn rataa sen kanssa. Eilisen treenin jälkeen oli kyllä hyvät fiilikset; koko treenien ajan se pysyi hanskassa eikä karkaillut yhtään minnekään. Liikkeet sillä on jo hallussa, mutta tuo energia pistää välillä sen tekemään ylimääräistä...

Rata oli yllättävän vaikea; hyppy, istu-seiso-kierrä koiran ympäri sekä ihan ensimmäisenä houkutus lyhimmillä väleillä mitä missään kisassa koskaan. Sen lisäksi osa kylteistä oli AIVAN kiinni radan reunoilla ja vielä valvoja ihan reunojen ulkopuolella eikä katsomokaan kauhean kaukana. Ajattelin, että joo, tästähän ei mitään tule, mutta toisaalta väsytti niin paljon, ettei oikein jaksanut kiinnostaa mahdollinen epäonnistuminen.

Wilhon kanssa lähdin sillä asenteella, että kunhan koiralla on kivaa enkä stressaa sitä liikaa, se on meille hyvä tulos. Se me sieltä saatiinkin. Wilho ei saanut Imatran kisoista tuttua stressikohtausta. Ehkä meidän tekeminen oli hieman laiskanpulskeaa, mutta hyvä mieli siitä jäi. Istu-seiso-kierrä koiran ympäri ei mennyt, mutta en alkanut uusimaan, ettei menisi pakka sekaisin. Seuraavan kerran uskallan ehkä hieman enemmän innostaa sitä, mutta vain hieman... Kommentteihin saatiin, että taitavaa ja rentoa tekemistä (+houkuttelevasta ohjauksesta - 5 pistettä, allekirjoitan tuon - houkuttelin aivan liikaa). Tulos pisteellisesti 78/100. Tulos henkisesti hyvä mieli molemmilla :)

Wäinön suoritustakaan en jännittänyt muuta kuin aivan alkuun, sillä hetkellä kun irrotin hihnaa. Houkutuksella se kävi katsomassa mitä mielenkiintoista sieltä mahtaa löytyä, mutta se ei rynnännyt aivan vieressä olleiden ratahenkilöiden luo, joten huokaisin hiljaa mielessäni helpotuksesta ja jatkettiin matkaa. Kehuin sitä koko ajan ja muistin toistaa käskyjä tarpeeksi ja hienosti se kuunteli; jopa hyppy meni mainiosti. Olisin voinut pari kylttiä, joissa itse mokailin, uusia, mutta ajattelin, että samoilla höyryillä eteenpäin, ettei vaan hyvä tekemisen rytmi ja meininki sotkeutuisi. Eikä se sotkeentunutkaan. Wäinö ei karannut kenenkään luo, se kuunteli ja teki kaiken pyydetyn, jopa seuraaminen oli hyvän napakkaa. Kommentteihin saatiin, että iloista menoa, muutama työtapaturma (viitaten siihen, että jätin uusimatta ja otin -10 pistettä niistä tehtävistä). Tulos pisteellisesti 0,  mutta tulos henkisesti voittaja. Olen kamalan ylpeä Wäinöstä, tämä oli meille todellinen työvoitto.

Kannatti siis lähteä, on minulla vaan hienoja koiria <3

Imatra 3.5 Rally-tokokisat

Nonnih, nyt on toisellekin koiralle hankittu koulari RTK1 kun käytiin kisaamassa Imatralla. Wäinö toimi oikein nätisti ja tuloksena 89/100 pistettä. ALO-rata tuntui helpolta ja oli itseasiassa todella mukava tehdä. Wäinöä olin väsyttänyt jo varmaan 45 minuuttia ennen kuin meidän vuoro tuli, mutta näköjään silloin se toimii parhaiten. Onneksi on myös videomateriaalia, kiitos kuvaajille ja kaverille, joka jaksaa näitä tänne nettiin vielä pitkän kisapäivän päätteeksi ladata! Itsehän kaaduin sohvalle täysin raatona... On nuo koiratkin kyllä aika väsyneitä ;) Wäiskin videolta näkyy kyllä kehitys hyvin; pomppimista on huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Yksi harmittava haukkuminen sattui, mutta muuten koira pysyi tosi kivasti kuulolla ja näin ollen minun tekeminen pysyi rentona. Uudenlaiset kylttitelineet olivat Wäinöstä vaan kovin kummia ja saatiinkin miinuspisteitä niiden nuuhkimisesta. Ei haitannut! Hyvä fiilis jäi kumminkin!

Wäinön rata:https://www.youtube.com/watch?v=62mukao9sUo&feature=youtu.be

 Ja rata paperilla:


Wilhon kanssa kisattiin toista kertaa AVOssa ja tulihan se hyväksytty tulos sieltä; 80/100 pistettä. Kaksi uusintaa jouduttiin tekemään. Ensimmäinen pujottelussa, koska todella hyvän alun jälkeen Wilho sai pienen stressikohtauksen (näin minä sen tulkitsen) ja alkoi vetämään henkeä kesken radan. Siitä koiran herättely vei hetken aikaa, mutta sen jälkeen alkoi taas rullaamaan. Houkutuksen ohi mentiin ihan kivasti, mutta hypyn jälkeen hajut kulkeutuivat Wilhon nenään ja se melkein kääntyi takaisin houkutukselle! Sain sen kumminkin kiljaistua takaisin ja matka jatkui. Itse sekoilin taas ja aloin jostakin itsellekin tuntemattomasta syystä tehdä lopussa täyskäännöksen sijaan koira eteen - kylttiä. Tajusin onneksi mitä olin tekemässä ja uusinnalla siitä tosiaan selvittiin... No, näin siinä käy kun kaksi stressihiirtä touhottajaa on tekemässä, kaikenlaista! Olin radan jälkeen varma, että hylsy tulee, joten kun sian paperin ja rata oli läpi, olo oli niiiiiiiin helpottunut, että tulos tuntui voitolta!

Wilhon rata: https://www.youtube.com/watch?v=eyWPqrdvF2I&feature=youtu.be

Ja rata paperilla:

Treenit jatkuu

Viikko vierähtikin, että koirien kanssa en tehnyt yhtään mitään lenkkeilyn lisäksi. Ja ihan hyväähän se teki. Rallymöllien jälkeen käytiin Wäinön kanssa koiratanssissa, mutta se ei kyllä mitenkään nostattanut mielialoja... Ohjelman Wäinö teki tosin hienosti, mutta päätti MERKATA lattialle toisen uroksen hajujen päälle. Just. Jos joku asia on, mitä en yksinkertaisesti siedä, niin se olisi sitten merkkailu. Tätä en kyllä todella osannut odottaa sen tekevän. Nyt vissiin hormoonit hyrrää pojalla aika pahasti. Oli siis tauon paikka, niin koiralle kuin emännällekin.

Välihuomiona; Wäinön ohjelma on minusta kyllä hyvä! Pitääkin skannata se tänne joku kerta, mutta yksinkertaisuudessaan se sisältää niin peruuttamista, pitkän pätkän sivuaskeleita, ympäripyörimisiä, pujottelua ja loppuun olisi tarkoitus opettaa Wäinö hyppäämään minun syliin :) Wäinö vielä liikkuu luonnostaan musiikin tahtiin tosi kivasti, joten ties vaikka tästä tulee meille uusi laji...

Wilhon kanssa käytiin hieronnassa ja selästä sekä lavoista löytyikin aikamoiset jumit. Treenikieltoa ei kuitenkaa tullut, mutta ohje välttää turhaa pomppimista kylläkin. Sen lisäksi Wilho sai armahduksen ja sen saa nyt ihan "luvan kanssa" nostaa autoon, kun se sinne tulemista on karsastanut. Mutta aihetta huolestua mistään pahemmasta ei onneksi tullut ja muutama hieronta kerta helpottanee koiran oloa. Hieronnasta Wilho kyllä nautti, varsinkin lämpökäsittelystä. Kipeisiin kohtiin tosin ei olisi saanut koskea vaan enemmänkin olisi pitänyt rapsutella mahasta :D Voi, se näytti kyllä taas koko valloittavan persoonansa. Ja olipa mukava käydä koiran kanssa rentoutumassa, ihan ilman mitään mietittävää...

Perjantain rallytreeneihin oli sitten taas ihan mukava lähteä ja hyvinhän ne menivätkin. Minä kiireessä töissä suunnittelin meille radan ja siitähän tuli varsin humoristinen pläjäys...






En ensinnäkään huomannut, että unohdin radan loppupuolelle laittaa puolenvaihdon takaisin, joten koko loppurata mentiin oikealla seuraten :D Lisäksi tehtailtiin houkutus, mutta unohdettiin laittaa mitään houkuttelevaa sinne... Ensimmäinen koirakko suoritti jo rataansa kun älyttiin, että mitään koiraa ei varmaankaan numerokyltit varsinaisesti houkuttele kovinkaan paljoa... Siitä saatiinkin sitten ihan hyvät naurut. Ensi kerralla otan jostain valmiin radan!

Wäinön kanssa harjoiteltiin mestariluokan liikettä, eli lähetä kohteelle. Wäinö nappasikin homman ihna muutamasta kerrasta! Vaikka sen kanssa on välillä haastavaa niin on se vaan fiksu ja hieno koira... Sillä on moottoria tehdä vaikka mitä, joten kunhan minä saan kisatilanteessa hermoni hallintaan niin täältä tullaan! ;)

Näiden lisäksi aloiteltiin teoriakerralla rallyn alkeiskurssi. Ensi kerralla päästäänkin jo tosi toimiin. Yritin kovasti luoda lajista mielikuvaa, että kaikilla on hauskaa ja helppoa ja että jännätä ei ainakaan tarvitse, mutta eräs osallistuja sanoi lopuksi, että mietti mihinhän sitä on päänsä pistänyt! :D No eivät ne kai niin paljoa säikähtäneet, että jättäisivät leikin kesken! Ihanasti oli erirotuisia koiria edustettuna; punaista irlanninsetteriä, novascotiannoutajaa, mitteliä ja rhodesiankoiraa oli ilmoitettu mukaan. Itselle on kyllä olemaan todella jännää katsoa erityyppisten koirien menoa ja oppimista. Toivottavasti tulee tännekin lajille taas uusia harrastajia tämän kurssin tiimoilta...