Vanha varvasvaiva ei jätä meitä rauhaan. Viikonloppu oltiin maalla, jossa tietysti koirat ulkoilivat vapaasti paljon ja Wäinö tyylilleen uskollisesti otti jaloistaan kaiken irti. Vaan varvas ei kestä ja huomasin, että kynnen juuresta tulee verta. Poistoon siis. Harmi vaan, että eläinlääkäriin oli pienoinen jono ja sain ajan vasta ensi maanantaille. Onneksi kotona oli kipulääkettä antaa Wäiskille ja hetken näyttikin, että voidaan odotella maanantaihin. Vaan viime yönä jalka alkoi vaivata oikein todenteolla eikä nukkunut koira enkä minä oikein ollenkaan. Heti aamulla soitin siis eläinlääkäriin, että eikö me sittenkin päästäisi vähän aiemmin ja onneksi meidät mahdutettiin heti aamupäivän ohjelmaan.
Varpaanpoisto ei sinällään ole iso operaatio ja olenkin tyytyväinen, että se on ohi. Koira on hieman tokkurainen, mutta toistaiseksi ei vielä vahtaa jalkaansa kovin paljoa. Aion silti nukkua sen kanssa samassa huoneessa, jotta se ei pääsisi runnomaan haavaa. Hienosti se on keksinyt, että kun suulla ei pääse jalkaan kiinni niin sen päälle voi hyppiä etutassuilla... Onneksi isännällä on huominen vapaa niin koira ei jää yksin ollenkaan. Kipulääkekuuri ei ole kuin 5 päivää ja minulle sanottiin, että aikaisemminkin voi lopettaa sen antamisen jos siltä näyttää. Ei pitäisi siis olla paha rasti edessä, kunhan huolehtii ettei haava pääse kastumaan ja vaihtaa siteen päivittäin. Antibiootit Wäiskille määrättiin myös.
Nyt alkaakin sitten ikuisuudelta tuntuva kuntouttamisjakso, että leikkaushaava saa parantua. Wäinö levossa... Se on se haaste. Sotasuunnitelmaa olen punonut jo valmiiksi ja kaverilta sain hyviä vinkkejä mitä kaikkea voidaan treenailla.
Wilhon kanssa käytiin tekemässä ns. kaverikoirakeikka Vetreaan muistisairaiden vanhuksien luo. Meitä olikin tervehtimässä oikein iloinen henkilökunta ja monta vanhusta. Wilhon onneksi ruokailu oli juuri päättynyt ja pöytien alle tippuneet ruuat se imuroikin napaansa sellaista vauhtia, että oksat pois. Meinasipa samalla mennä jälkkärikin naamaan, mutta onneksi valpas hoitaja ehti väliin. Sika koiraksi! Mutta saatiin kuitenkin hyvää palautetta käynnistämme, joten oletettavasti siitä oli iloa asukkaille ja henkilökunnalle. Niin kuin aina, aika on se elementti, joka on kortilla ja vaikka toivoisin, että meillä olisi aikaa käydä uudellakin vierailulla, pelkään, että ainakaan kovin säännölliseen toimintaan ei vaan rahkeet riitä.
Aika tulee jatkossa olemaan todennäköisesti vielä tiukemmassa sillä pentusuunnitelmat ovat viimein saaneet uutta puhtia alleen. Pentuekin on jo katsottuna ja sitä odotellaan syntyväksi. Riippuen siitä, tuleeko sieltä urosbullmastiffia, meillä saattaa olla pentunen jo loppuvuodesta. Olenkin alkanut valmistautua pennun tuloon hankkimalla kirjallisuutta aiheesta ja varaamalla alustavasti paikan pentukurssille. Pitkään käytyjen keskustelujen jälkeen olemme todenneet, että nyt on kumminkin hyvä aika uudelle tulokkaalle. Itse olen yllättäen vähän toppuutellut, suurimpina kysymyksinä riittääkö aika ja miten koirat tulevat toimeen keskenään?
Neljä koiraa on aika massiivinen määrä, tiedän jo kokemuksesta. Tietenkään meillä ei aiemmin ole ollut neljää koiraa, josta yksi on pentu. Toisaalta meillä on ollut neljä koiraa, joista yksi on nuori Wäinö... Bullmastiffi ei aktiivisimmillaankaan ole mitään buhundia vastaavaa :D Mutta pentu on pentu ja ensimmäisenä vuotena pitää olla kyllä aktiivinen sen koulutuksen suhteen. Tai saa olla! Pikku hiljaa alkaa omakin innostus kasvamaan, vaikka täytyy myöntää, että pikkukoiraihminen minussa on miettinyt ison koiran ottamista hyvinkin varauksella. Sellainen on pentukuume ollut, että jos uusi buhund olisi tullut isännälle kysymykseenkään, sellainen täällä varmaan jo olisi... Jokin kaunis päivä sitten.
Jännittävää on miten koirat ottavat uuden tulokkaan vastaan. Kaverini termiä käyttäen; pentututka niillä kaikilla on kunnossa, joten ensimmäiseen puoleen vuoteen en usko, että niillä on suurempaa ongelmaa. Wilho saattaa päänsä sisällä miettiä, että kamoon nyt taas! Hauska ajatus kumminkin, että Darralla on taas ruttunaama seuraa. Rouva on pysynyt hyvässä kunnossa ja sekin puoltaa sitä, että pentu otetaan nyt eikä odoteta esimerkiksi vielä yhtä vuotta. Aihetta on kumminkin nyt hangattu ees taas, olen miettinyt pääni puhki lauma-asioita, jaksamista, mitä kaikkea voi mennä vikaan jne. ja silti tullut tulokseen, että hyvä siitä tulee. Hetken mielijohteesta ja varautumattomuudesta meitä ei ainakaan voi syyttää. Ihan oma bullmastiffi, heh, kenpä olisi uskonut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti