Sairastamista

Selvittyämme nenäpunkkiepisodista, oli Wäinön vuoro teloa itsensä. Poika juoksi vähän rajummin pihalla, okei - ei ihan vähän rajusti jos totta puhutaan, ja onnistui telomaan jalkansa. Sisälle tullessa se linkkasi ja jalasta tuli vähän verta, mutta mitään haavaa ei näkynyt, joten ajattelin, että se on pienellä levolla ohi.

Sitten se alkoi linkkaamaan jalkaa lenkillä. Mitään jalassa ei taaskaan näkynyt, mutta koska Wäiski päätti, että nuoleminen on paras hoitokeino, jalka turposi ja vähän tulehtui. Eikun siis eläinlääkäriin kuvauttamaan takajalan varvas. Se sama, jonka poika onnistui aikojen alussa telomaan autojupakassa. Kuvista selvisi, että vanha murtuma oli rustottunut ja nyt tuo rusto oli murtunut. Sen lisäksi kynsi oli hieman irti, josta johtui verentulo alunperin. Wäinö sai kipulääkekuurin ja määräyksen pitää tötteröä päässä ainakin viikon ajan.

Alussa jalka olikin todella kipeä. Jouduin vaihtamaan nukkumaan vierashuoneeseen, jotta olen samassa tilassa Wäinön kanssa ja estän sitä yrittämästä turmella jalkaansa tötteröllä. Jonka se kyllä onnistui tekemään kuitenkin. Tein taas hieman fiksausta Wäinön tötteröön ja päällystin reunat vanutupoilla, jotka teippasin siis pehmustamaan reunaa. Onneksi tämä auttoi eikä Wäinö enää saanut aikaan enää lisää tuhoa. Paraneminen alkoi ja nyt näyttää jo lupaavalta. Pidämme kumminkin sairaslomaa lenkkeilystä varmuuden vuoksi ainakin ensi viikon. Tai niin kauan kuin Wäinön pää kestää.

Buhund ei ole helpoin potilas

Rallytreeneissä olen Wäinöä kumminkin käyttänyt, jotta sillä olisi edes jotain tekemistä. Niissä en ole viitsinyt vaatia oikein yhtään mitään, lähinnä vaan palkkaillut ja muutenkin kehunut. Viime viikon treeneissä kipu selvästi vaikutti ja koira oli "flegmaattinen", joka siis Wäinön kohdalla tarkoittaa sitä, että se näytti hyvin keskittyvältä koiralta kun ei pomppinut ja haukkunut ylimääräisiä... Tällä viikolla voitiin jo tehdä paljon enemmän. Olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin meillä meni. Varsinkin lopputreenit kun otettiin useampi koira samaan tilaan ja tehtiin omiamme. Yksi koirista oli nuori porokoirauros, mutta Wäinö ei kiinnittänyt siihenkään sen kummemmin huomiota, se jopa vaikutti rennolta huolimatta toisista koirista!

Wilhon kanssa ollaan sitten doboiltu ja lukukoirailtu ihan urakalla. Milloinhan se sanoo sopimuksen irti? Varsinkin lukukoirahomma on ollut henkisesti rankkaa, vaikkakin todella kivaa. Doboilussa ollaan molemmat saatu huomata, että meillä ei ehkä olekaan ihan niin timmit lihakset kun ollaan luultu ;) Hauskaa on kumminkin ollut, saisipa itsestä revittyä energiaa tehdä hommaa säännöllisemmin. Vatsalihakseni nimittäin kertovat, että tarvetta sille olisi!

Wilhon työtilat Kontiolahden kirjastolla ovat ihastuttavassa satuhuoneessa