Pitkä lukukoiraviikko

Tällä viikolla ei paljon muuta olla ehdittykään kuin lukukoirailla. Maanantai aloitettiin Wilhon kanssa pienellä lehtihaastattelulla Pielisjokiseutuun. Itse en ole vielä edes juttua kunnolla nähnyt, nopeasti ehdin vain vilkaista, että kyllä se Wilhon kuva siellä on. Minulle luvattiin laittaa lehti postiin, joten sitä odotellen...

Tiistaina pidettiin välipäivää ja olinkin suunnitellut, että lenkille, lenkille niin saadaan Wäinöstäkin puhti pois. Vaan Wäinö teloi jalkansa pihalla juostessaan eikähän siitä mitään tullut. Varpaat punoittavat ja ovat hieman turvonneet, mutta luultavasti se johtuu vain jostakin pienestä haavasta. Pelkäsin kamalasti, että ne ovat murtuneet, koska nehän ovat ne samat varpaat, jotka vahingoittuivat Wäinön jäätyä pentuna auton alle. Mennään nyt puhdistuksella ja katsellaan maanantaihin saakka josko ne siitä alkaisivat paranemaan vai joudutaanko käymään eläinlääkäristä lääkekuuri tulehdukseen.

Keskiviikkona meitä odottikin sitten ensimmäinen varsinainen lukukoirakoettelemus. Tällä kertaa Lehmon kirjastossa, jossa meillä oli nuorisotilat varattuna parin tunnin ajan ja ihmiset saivat tulla tutustumaan Wilhoon. Suunnitelmat muuttuivatkin hieman ja Wilho pääsi kuuntelemaan kolmea eri lukijaa. Tilanne oli toki hieman rauhaton, koska ihmisiä oli joka puolella ja se näkyi hieman koirassakin, mm. läähätyksenä. Hyvin pikkumies kuitenkin veti! Wilho aika pitkälti kävi katsastamassa kaikki tilaan tulijat ja muutaman luona intoutui pysyttelemään rapsuteltavanakin. Yhteensä paikalla kävi 15 henkilöä kahden tunnin aikana. Tämä tuntui todella paljolta minusta ja varmasti koirasta samoin!

Torstaina kävimme sitten Kontiolahden kirjastolla, jossa sama juttu. Siellä olikin huomattavasti rauhallisempaa, yhteensä kävijöitä oli 10 ja he viihtyivät tilassa lyhemmän aikaa. Mukava kokemus kuitenkin sekin ja hyvä, että molemmat tilat ovat nyt meille tutut. Seuraavan kerran Wilhokin on luultavasti rauhallisempi.

Jotta meillä ei aika kävisi tylsäksi, ilmoittauduin Wilhon kanssa myös hoitokotikeikalle. Siellä meitä odottaa muutama muistisairas vanhus ja tilanne on taas hieman eri; tällä kertaa se olen ilmeisesti minä, joka luen ja sitten keskustellaan. Wilhon rooli on kaverikoiramaiseen tapaan olla rapsuteltavana ja kuunnella. Huh! Kaikkeen sitä pitää päänsä tunkea. Odotan kumminkin aika innolla sekä tulevia lukukoirakertoja että hoitokotikeikkaa; tarvetta tällaiselle toiminnalle tuntuu olevan. Ainakin meidät on otettu niin liikuttavan innokkaasti vastaan molemmissa kohteissa!