lauantai 29. kesäkuuta 2013

Voihan Turbo...

Turbolta löytyi maanantaina patti nisän takaa ja eilen käytettiin sitä eläinlääkärissä tarkastuksessa. Patista otettiin kuvat ja näytteet, jotka lähetettiin tutkittavaksi. Jonkin sortin kasvainhan se oli, mutta pelkästään katsomalla ei kuulemma pystynyt sulkemaan pois sen pahalaatuisuutta. Tulos valmistuu noin viikossa ja sen aikaa saadaan nyt vaan sitten odotella... Toivottavasti ei ole mitään vakavaa, kylläpä huolettaa. Muutamia kipuilun? merkkejä ollaan ehkä huomatta, mutta se tietysti voi olla jo vanhuuttaan jäykistyvien lihasten mukanaan tuomaa. Muuten herra on kyllä syönyt ja liikkunut normaalisti ja mielialakin on ollut iloisen oloinen. Voih... ei sitä loppujen lopuksi edes halua uskoa, että koira on tosiaan vanhus, vaikka siitä niin usein vitsaileekin.

Muuten ollaan oltu kaikki laiskasti pääasiassa sisätiloissa kun ulkona on ollut järkyttävän kuuma. Liikunnan tarjoamiseksi olen käyttänyt Wilhoa ja Wäinöä uimassa. Wilhonkin olen veteen viskannut, vaikka se ei siitä kyllä suuremmin ole välittänyt. Lähinnä vaan katsellut minua, että oliko pakko... Oli! Punkero on taas kerännyt kesärasvaa karvan alle. Wäinö on ollut omaan tapaansa reipas ja käyttäytynytkin todella kauniisti viime aikoina. Pihalla ollaan riehuttu jonkin verran, mutta Wäinö viihtyy siellä pääasiassa vain kun joku ihminen on mukana. Silloin onkin riemu irti ja koira onnesta soikeana! Wilho sen sijaan tykkää vahtia ohikulkevaa liikennettä ihan vaikka yksikseenkin tuntikausia. Olen välillä käynyt pyytämässä sitä sisäänkin, ja tuleehan se, mutta hieman vastahakoisesti ja painuu sitten nukkumaan "omaan huoneeseensa", joten olen nyt sitten antanut sen nauttia ulkoilmasta kun kerta siellä on niin tyytyväinen.

Mutta näissä tunnelmissa tällä kertaa. On se vaan odottavan aika pitkä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti