Pentukuumetta

Pentukuume on viime aikoina vellonut entistä vahvempana, liekkö sitten mukamas liian helppoa näiden kolmen kanssa elo nykyään. Ja vaikka se on viimeinen asia mitä kannattaa tehdä, olen katsellut pikkubullmastiffien kuvia netistä... Ollaan siis monien vaiheiden jälkeen päädytty siihen, että seuraavaksi meille tulee uusi bullmastiffi, vaikka useaan otteeseen olenkin todennut, ettei rotu ole ns. oma. Minä kun olen enemmän tällainen pikkukoiraihminen, monestakin syystä. Isäntä kuitenkin haluaa rauhallisen, ison koiran ja vaihtoehtojakin ollaan katseltu, mutta mitään molempia säväyttävää ei ole löytynyt. Pitkään mietimme isosveitsinpaimenkoiraa, mutta joku siinäkin oli, ettei se kuitenkaan tuntunut oikealta... Joten pitkällisen pohdinnan jälkeen totesin, että miksi sitten vaihtaa rotua? Bullmastiffi on kuitenkin rauhallinen, turkinhoito on helppoa, se ei vaadi ylettömää määrää liikuntaa tai aktivointia ja tietenkin se on talon isännälle THE rotu. Itseähän ottaisin heti uuden mittelin, mutta se ei kuulemma ihan isosta koirasta käy?! Joku päivä sitten...

Sen verran olen kumminkin innostunut asiasta, että suunnittelen jo näyttelyitä uudelle pennulle sekä orastavaa rally-tokouraa :D Bullmastiffi ei myöskään tarvitse ylettömästi tekemistä, joten kunhan tässä seuraava koira otetaan, jaksan antaa sille sen tarvitseman huomion ja koulutuksen. Kun ennestään on jo yksi suht. aktiivinen ja yksi erittäin aktiivinen koira, on ajateltava myös omia voimavaroja, että uusi tulokas sekä vanhat asukkaat saisivat tarvitsemansa ja ansaitsemansa huomion. Totta puhuen uusi buhund tähän talouteen olisi liikaa ;) Eniten epäilyttää oma osaaminen ison vahvatahtoisen koiran koulutuksessa, osaankohan tarpeeksi, että saan tulokkaasta yhteiskuntakelpoisen yksilön?

Mietinnässä on siis enää sopiva ajankohta. Darra ei tästään enää nuorena ja vanhan koiran hoitaminen on joskus raskasta, kuten Turbon kanssa tuli koettua. Pentu siinä samalla saattaisi olla todella voimia vievää ja raskasta myös vanhukselle. Näitä jaksamisasioita olenkin miettinyt paljon, vaikka todella tekisi mieli ottaa jo uusi pentu. Ykkösasia on kuitenkin se, että pystyn huolehtimaan kaikki talouden koirat niiden ansaitsemalla tavalla.

Onneksi Darra päätti kuluneella viikolla muistuttaa vielä yhdestä syystä miksi pentua EI kannattaisi ihan heti ottaa: Rouva oli huimat neljä tuntia yksin, mutta täyteen tuhoon se riitti aivan mainiosti. Tapansa mukaan se oli käynyt läpi onko pöydille jäänyt mitään ylimääräistä ja olihan sinne: valkosipulia ja banaania, joita oltu ei lähtiessämme huomattu nostaa korkeammalle tasolle. Tullessani kotiin täällä lemusi ihanasti valkosipuli ja banaanit oli oksenneltu peräti kahdelle eri matolle. Ja ihan varmuuden vuoksi se oksensi vielä autoonkin. Nice. Otti taas pitkästä aikaa ihan kunnolla aivoon. Edes lauantai-iltana sen ympäriinsä levittelemät sokerit eivät ketuttaneet näin paljon, ei vaikka nekin oli kuolattu osin tahmeaksi matoksi lattioille, osin levitelty hienona muruina kaikkialle ja osin jätetty jämähtämään laattoihin kiinni niin, että ne oli veitsellä raaputettava pois. Mutta se oli kivaa verrattuna siihen mitä valkosipulilla ja banaanilla saa aikaan.

Että hillitseehän se hieman kuumetta kun miettii mitä kaikkea kivaa Darralla olisi uudelle pennulle opetettavana...