Koirien kanssa en ole ehtinyt tehdä juuri mitään, sillä pääsiäisen juhlimme ruottinlaivalla :) Sillä aikaa pojat saivat lomailla porukoiden luona taas kerran. Siellä olivat viisi päivää juosseet pitkin metsiä ja sen oloisia ovat todella olleetkin; lähinnä makoilevat, Wilho omissa oloissaan ja Wäinö minun lähettyvillä. Myös isot koirat ovat ilmeisesti lenkkeilleet omassa hoitopaikassaan, sen verran lötköjä ovat nekin, joten koirapoppoo on ollut hiljainen, vielä.
Wilhon kanssa ehdin käymään tokoilemassa hieman eilen ja se menikin tosi mainiosti. Luoksepäästävyys oli Wilholta unohduksissa ja sen sijaan, että se olisi pysynyt perusasennossa, se ponkaisi tervehtimään "tuomaria". En tosin voi olla kovin pahoillani, koska se teki sen kauniilla, iloisella tavalla. Pääpaino harjoituksissa oli paikallaanmakuun ja siitä luoksetulon harjoittelu häiriössä. Kaksi ihmistä muodostivat kujan ja sitten koiran mukaan liikkuivat tai pitivät ääntä häiriöksi. Wilho ei niistä paljoa välittänyt vaan juoksi iloisesti ja vauhdilla minun luokseni suorinta tietä. Seuraavalla kerralla voimme koettaa astetta vaikeampaa harjoituksta, eli toisten koirien läsnäoloa. Nytkin toiset koirat olivat lähellä, mutta eivät suoraan näkyvillä vaan taka-alalla. En usko, että Wilholla siinäkään suuria ongelmia ilmenee. Lähinnä Wilho ottaa noissa tilanteissa häiriötä joistakin hajuista, jotka kiinnostavat sitä tekemistä enemmän.
Jos vaan jaksan, Wäinön kanssa olisi huomenna tiedossa näyttelytreenit. Töissä on ollut vaan niin kiire, että jaksaminen on hieman kortilla. Jos sitä kuitenkin jaksaisi, se tekisi niiiiin hyvää pojalle pitkästä aikaa eikä pääsisi opitut taidot unohtumaan. Jos en jaksa, suunnitelmana on kuitenkin suunnata pitkästä aikaa poikien kanssa metsään lenkille. Siitä kotiintulo matkalla voisin tietysti pitää omat minitreenit vaikkapa kaupan pihalla. Onhan sitä häiriötä sielläkin! Muutenkin pitäisi aktivoitua ja etsiä omasta ympäristöstä vaihtelevia paikkoja harjoitteluun... Jotenkin sitä vaan on helpompaa erikseen ajaa jonnekin missä muut kertovat mitä tehdä kuin mennä lähikaupan pihalle itsekseen treenaamaan.
Sellaista se on. Vaan nyt nukkumaan tai ei toivoakaan, että huomenna tehtäisiin mitään ylimääräistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti