Totuttelua

Ruttu reipastuu hetki hetkeltä. Tuntuu, että joka kerta kun se herää uniltaan, se on rohkeampi kuin käydessään nukkumaan! Tällä hetkellä iltavimmat ovat aikamoisia: toisia koiria pitää härkkiä, vaikka ne kuinka murahtelisivat. Herra louskuttaa niille ja käy välillä näykkäisemässä varsinkin Wilhoa karvoista. Ei auta, vaikka se saa murinaa ja luimistelua osakseen. Tultiin siihen tulokseen, että vaikka tällä hetkellä suojellaan pentua muilta, tilanne saattaa muuttua päälaelleen eikä siihen välttämättä mene kauaakaan…

Neljän koiran huolehtimisessa on omat juttunsa. Neljäs ei todellakaan mene siinä missä kolme, ei ainakaan kun yksi on tavoille opetettava kakara. Kävin yksin koko porukan kanssa metsässä ihan pienellä kävelyllä ja totesin, että lienee paras hoitaa tämä toistaiseksi kahdessa erässä. Kaikki sinällään meni ihan ok, mutta tuntui, että silmät sai olla selässäkin, joten rentous oli hommasta kaukana. Eli ehkä mennään jatkossa niin, että pentua opetan erikseen tavoille (korkeintaan otan Darran mukaan) ja pojat lenkitän omalla lenkillään.

Ruttu muistuttaa enemmän Wilhoa pentuna kuin Wäinöä. Wilhohan oli aikamoinen ilkiö ja tämä tulokas tuntuu taistelevan tittelistä ihan tosissaan. Kyytiä saa muiden koirien ja minun lisäksi myös huonekalut, kengät, johdot, you name it! Suuntaan huomiota parhaani mukaan sallittuihin asioihin ja ollaan alettu opettelemaan malttia ja odottamista. Ruokakupin ääressä on jo istuttava niin kuin muidenkin koirien. Ruuanjako alkaa jo sujua, eikä pentu hyökkää enää toisten kupeille.

Wilho sai omaa aikaa kun käytiin lukukoirailemassa. Liekö siitä kiinni vai rutiinin löytymisestä hommaan, Wilho oli tällä kertaa normaalia rauhallisempi, vaikka meillä oli kolme lukijaa ja kaikki lukivat 20 minuuttia. Joka tapauksessa olin erittäin tyytyväinen ja meillä oli oikein onnistunut työpäivä 😊 Olen ollut kipeänä ja pentuun on mennyt kaikki likenevä energia. Ajattelin, että pakko saada pojille jotain tekemistä tai kohta ne hyppivät seinille. Kävin siis vielä lukukoirailun päälle poikien  kanssa lenkillä ja heittelin Wäinölle keppiä lumihankeen, jotta se saisi edes vähän purettua paineita. Lenkki tosin jäi lyhyeksi, koska oma olo oli niin heikko.

Ilmeisesti kuitenkin paineita oli purettu riittävästi sillä Wäinö vaikutti seuraavana aamuna rauhalliselta. Minulla oli edelleen kipeä olo, joten lenkki vaihtui kahvitteluhetkeksi kaverin luona, jonne otin Wäinön mukaan leikkimään porokoira Lakun kanssa. Omaksi yllätyksekseni koirat todellakin leikkivät! Alussa niillä oli pieni välien selvittely, mutta todella mitätön. Se väsytti Wäiskiä kivasti ja saipahan sekin ns. oman hetken kun oli ainoana koiran mukana.

Perjantain treeneihin ei päästy, koska olin vieläkin liian kipeä. Se harmitti ihan toden teolla, varsinkin kun tiedän, että seuraavien viikkojenkin osallistumisen kanssa on vähän niin ja näin. Pääsin Wäinön kanssa Kuopion rallykisoihin tämän kuun lopussa ja harjoiteltavaa olisi, mutta minkä teet. Käydään kokeilemassa. Onneksi kisoja on tulossa lähiseuduille kevään aikana jopa runsaasti! Wilhon kanssa tuntuu, että olemme viimein valmiit korkkaamaan voittajan. Olin haaveillut pääseväni mitteleiden rally-tokonrotumestaruus kisoihin tänä vuonna, mutta ne ovat jo toukokuun lopulla ja kun on kaiken maailman pentukurssia tulossa, taidan vielä jättää ne väliin. Ehkä ensi vuonna!