Lukukoira valmistuminen

Wilho on nyt siis virallisesti valmistunut Koirapalvelu Vihmerän lukukoiraksi. Tänään vietimme valmistujaisia ja oli kyllä hienot sellaiset meille järjestetty. Saimme todistukset käydystä koulutuksesta ja Wilho sai hienon vihreän huivin nimellään ja uudella tittelillään varustettuna. Koirille oli tarjolla luita ja omat muffinssit, ohjaajille kakkukahvit.

Hieman haikein tunnelmin saimme siis päätökseen lukukoirakoulutuksen. Tämä on ollut yksi opettavaisimmista poluista koiraharrastukseni aikana. Porukka ja ohjaus olivat huippuja, välillä olen kyseenalaistanut kykyni olla mukana näin vastuullisessa projektissa. Wilho on kyllä huivinsa ansainnut - se on jälleen kerran osoittanut olevansa paljon enemmän kuin koira. Joten ennen kaikkea Onnea Wilho; luotettava kumppani, ystävä ja työtoveri. Ilman Wilhoa ei olisi minulle tätäkään projektia <3

Juhlahumua ja kurssitovereita

Herkut maistuivat ja niitä olikin runsaasti tarjolla

Myös ohjaajille oli valittu hieno kakku ja muuta maistuvaa syötävää

Lukukoiria varten oli varattu erityisesti koirille tarkoitettuja muffineja

Koulutuspäivä Jyväskylässä

Jipii, päästiin taas Krista Karhun oppiin - tällä kertaa Jyväskylässä Haukkuvaarassa. Päivä oli aivan mahtava ja paljon jäi taas mietittävää tulevaisuutta ajatellen sekä roppakaupalla vinkkejä tekemisen parantamiseen. Wilho oli tällä kertaa ainoana koirana mukana kun viime kerralla pääsi Wäinö.

Päivän parasta antia oli minulle se, että Wilhon jätättämisongelma ei Kristan mielestä ollut mikään motivaatio-ongelma vaan enemmänkin sitä, etten vaadi koiralta sen osaamia asioita ja sitä, että se helposti hylkää minut radalla jos minulla hajoaa paketti liikaa. Tämä oli niin helpottavaa, koska olen vähän ajatellut, että se ei halua tehdä - joten olen ajatellut pakottavani sen epämiellyttäviin tilanteisiin jatkuvasti. Joka ei siis ollenkaan ole meidän harrastuksen pohja, joten olen sitä kautta olen kyseenalaistanut meidän jatkon VOI-luokkaan. Kisavalmiita me ei olla ja kisat saa kyllä odottaa, mutta nyt tuli toivoa, että kyllä me sinne joskus päästään! Todella paljon hyviä vinkkejä saatiin siihen miten jatkaa tästä.

Rataongelmaa ratkottiin -radalla. Tehtiin muutaman kyltin rataa, jossa oli houkutuksia matkalla ja häiriötä myös ohjaajalle. Mietin alkuun, että ei se tule kisatilannetta vastaamaan kun tiedän, ettei tarvitse suorittaa ja "ansat" mitä radalle oli viritetty oli etukäteen tiedossa. Ja pöh, menin ihan yhtä helppoon kuin koirani :D Häkellyin ihan tosissaan, joten saatiin erinomainen treeni ja hyvä demonstraatio siitä miten Wilho kyllä uppoavan laivan hylkää surutta! Treeni-into on kyllä taas hetken aikaa huipussaan. Wäinön kanssa oli vielä iltamyöhällä pakko ottaa pikatreenit omalla pihalla :D

Tipahduksia

Välillä ei sitten homma luista. Hieman pakon sanelemana ollaan treenailtu aika vähän viime aikoina. Viikoittaisiin rallytreeneihinkään ei olla päästy. Eilen päätettiin sitten lähteä tokoilemaan uudessa porukassa ja olisiko kannattanut... No ei joo. Ihan kamalaa säheltämistä. Kaikki koirat ihan yli-innoissaan ja yrittivät karkailla autosta kun hain yhtä, Wäinö räyhäsi ympäriinsä ja hermohan siinä meinasi mennä ihan totaalisesti. Jouduin pitämään pienen hengähdystauon ja aloittamaan uudestaan. Toisella yrittämällä pidin kunnon välimatkan ja Wäinö teki ihan kiitettävää seuraamista pitkiä pätkiä. Palkkasin ahkerasti - ihan vaan, että olisi hiljaa.

Tästä jatkettiin lenkille, mutta kun ei ollut meidän päivä niin ei ollut. Lähtö oli yhtä säheltämistä kun taas kerran koirat ponkaisi autosta ulos ilman lupia - paitsi Darra, joka ei olisi tullut ulos ollenkaan. Välillä tuntuu, että sillä on kuulo ja/tai ymmärrys huonontunut kun se käskyjen jälkeen jää vain hömöttämään paikoilleen ja näyttää siltä, että se ei ole kuullut eikä ainakaan ymmärtänyt, että sille on puhuttu. No, vanhuus ei tietenkään tule yksin, se on selvää.

Juuri kun päästiin lenkillä toteamasta, että nyt pimeällä näkyy varmaan kilometrin päähän jos joku on tulossa, Wäinö oli kuullut jotain mitä me emme ja ponkaissut vastaantulevien lenkkeilijöiden luo. Keräsin hätäisesti muut koirat kasaan ja sain Wäinönkin tulemaan luokse. Vastapuoli huuteli, että kaikki ok, oli käynyt nuuhkaisemassa ja se siitä. Tämä lenkkeilijä osoittautui Darran ensimmäiseksi emännäksi ja tottakai päästin Darran tervehtimään. Päästin myös Wäinön vapaaksi, mutta se oli virhe: se tunsi saaneensa tulitukea ja käväisi aloittamassa rähäkän vieraan koiran kanssa. Tosi nice.

Anteeksipyytelyt esitettiin ja pienen shown jälkeen matka jatkui. Darra lähti mukaan nakin avustamana ja seurailin hetken aikaa, että se myös pysyy mukana. Vaan juu ei, kun huomioni kiinnittyi muihin asioihin, oli rouva ottanut hajun ja lähtenyt etsimään emäntäänsä. Siellä sitten pilkkopimeässä etsittiin koiraa ja onneksi se löytyikin suurin piirtein niiltä main jossa sen kadotin. Kovaa se oli läähätyksestä päätellen juossut ja illalla se olikin kaikkensa antanut. Viimeiselle ulkoilutukselle nouseminen teki silmin nähden tiukkaa, taisi lihakset olla aika jumissa.

Omaa hölmöyttänihän kaikki sekoilut olivat. Noh, parempaan huomiseen, välillä pitää tipahtaa käymään maan pinnalla! Viikonloppuna päästään Wilhon kanssa Krista Karhun koulutukseen jälleen :) Sitä ennen vielä rallya Wäinön kanssa ja lukukoiraa Wilhon. Darra pitänee lepoa ainakin tämän päivää myös lenkkeilystä, ehtii vanhuksen lihakset palautua.

Tokounelmia

Treenit on olleet vähissä tällä viikolla. Wilhon kanssa päätettiin viikko vihon viimeisin lukukoiravalmennuksiin. En voi sanoa, että siellä kovaa menestystä olisi ollut - Wilho riekkasi koko ajan! Huonompaan ollaan menty kuin mistä aloitettiin. Hyviä neuvoja kuitenkin sain ja samalla sain huomata, että ottavat ne muutkin paineita tekemisistään. Lohduttavaa sinällään ja hyvä muistutus, ettei pidä olla liian ankara itselleen. Hyvää voi olla paljon ilman täydellisyyttäkin! Parin viikon päässä häämöttää valmistujaiset :) Sitä ennen meillä on vielä toki ihan oikeita töitä kirjastolla.

Wäinön kanssa käytiin tänään parkkipaikka treeneissä. Huh, menipäs ne... HYVIN! Poika oli minulla suurimman osan aikaa irti autotien läheisyydessä eikä merkkiäkään karkaamisesta ollut. Kokeiltiin peruuttamista, joka on varpaanpoiston jälkeen ollut Wäiskille vähän hassuntuntuinen liike. Hyvin meni sekin, mutta parhaiten meni paikkamakuu, jota otin ihan noin vaan huvikseen kun toimittiin häiriönä kaverin koiralle. Wäinöpä jäi paikalleen makaamaan, vaikka toinen juoksi vierestä kutsuttaessa! Enpä olisi moista uskonut!

Tämä saa minut taas haaveilemaan tokokisoista. Uskallettaisiinkohan me jo? Nyt ollaan menty ihan aimoharppauksin eteenpäin ja alan pikkuhiljaa löytämään sen luoton tuohon koiraan... Ehkä me voitaisiin, ehkä sittenkin...

Huimia treenifiiliksiä

No onpas Wäiski ollut huippu tämän viikon treeneissä! Perjantain treeneissä oli houkutus; hui kauhistus. Pidin alkuun Wäiskin hihnassa, koska olin varma, että sinnehän se ryntää. Koko halli vielä haisi koiran märkäruualle, joten en pitänyt mitenkään mahdollisena, että se pysyisi sieltä poissa. Alkuun otin askeleen houkutusta kohti ja klikkasin kun Wäinö luopui. Sitten otin toisen askelen jne. Kontakti oli hyvä, joten päästin sen vapaaksi. Eikä se mennyt! Jatkoin samaa rataa ja lopulta siirryttiin harjoittelemaan peruutusta vähän kauemmaksi houkutuksesta. Houkutus jäi sinne kumminkin olemaan, mutta Wäiski ei yrittänytkään mennä katsomaan mitä sieltä löytyy vaan keskittyi täysillä tekemiseen.

Lauantaina treenattiin ensin rataa. Päätin pistää kaikki peliin ja pyytää treenikaveria ja hänen rauhallista uroskoiraansa käytösruutuun meidän radan ajaksi. Minua jännitti aivan kamalasti, suorastaan tärisin. Se tarttui Wäinöön tottakai ja se katselikin huolestuneena ympärilleen. Kun mentiin kohti toista koirakkoa se oli jo todella huolissaan (koska minä olin), mutta se pysyi hanskassa ilman sen kummempaa käskytystä. Toki palkkasin koko radan. Tehtiin perään toinenkin rata ja minulle löytyi luotto, että pysyyhän se siinä. Se näkyi heti koirassakin. Ah, ollaan me edistytty! Lopuksi vielä harjoiteltiin putkea ja siitäpä kaikki koirat innostuivatkin, erinomainen lopetus muutenkin hauskoille ja onnistuneille treeneille.

Wilhon kanssa rallateltiin perjantaina myös. Pääpaino oli innostuksessa ja sitä löytyikin ihan kivasti. Leikitin Wilhoa raatolelulla ja se oli aluksi hieman epävarma, että mistä siinä on kyse. Se kuitenkin innostui lopulta ihan huomattavan paljon ja meidän vuoro menikin enemmän tai vähemmän riehumiseksi. Pari kertaa se sen johdosta karkasi houkutukselle, mutta toisaalta; jos me vaan saadaan into hommaan, millään muulla ei ole väliä. Edistystä siis tälläkin rintamalla :)

Että sellaisia treenejä

Wäinön sairasloma on tällä haavaa loppu. Jalka on alkanut parantua kivasti ja lenkkeily ollaan aloitettu toiveikkaina. Vielä pidetään tötteröä päässä, ettei pääse nuolemaan ja olen lisäksi puhdistanut jalan ulkoa tullessa. Sidettä ei olla enää pidetty. Nyt vaan sormet ja varpaat ristissä, että saataisiin tämä kunnialla päätökseen. Antibioottikuuri loppuu tänään.

Perjantaina otinkin siis Wäiskin rallytreeneihin mukaan pitkästä aikaa. Ajattelin, että ei siitä mitään tule. Tuli kumminkin. Aluksi se juoksenteli ympäri hallia eikä halunnut kuunnella. Yritin kutsua ja palkata tiheämmin vaan ei, minä en kiinnostanut silti. Lopulta meni itsellä kärsivällisyys ja laitoin kädet puuskaan ja ilmoitin koiralle, että ei kyllä kiinnosta minuakaan! Kun kävelin rivakkaan pois, olikin Wäiski todella kiinnostunut, että mitä ihmettä se puuhaa. Seurasi kuin hai laivaa :D Eli niin, älä paapo sitä koiraa vaan anna sen tehdä työt. Tuo bu kyllä osaa kaikki temput, liian älykäs!

Toinen osa treenejä otettiin toisen koiran kanssa samaan aikaan - vapaana. Koira oli tuttu narttu, joten helpolla aloitettiin. Wäinö ei edes yrittänyt mennä koirakon luo! Huimaa! Ohitettiinkin ne monta kertaa ihan käden etäisyydeltä eikä se silti ollut menossa niiden luo. Tämä piristi kyllä ihan mielettömästi, vaikka muuten treenit olivatkin mitä olivat.

Lauantain rallytreeneissä edusti Wilho ja oltiinkin sitten ainoina paikalla. Onneksi saatiin häiriötä paikalle sattuneista satunnaistreenaajista ja Wilho tekikin sen verran napakkaan, että päädyttiin tekemään puoli tuntia eri rallyjuttuja. Häiriö oli hyvää, koska toisilla oli toko/agitreenit meneillään, mutta eipä Wilho niistä paljon piittaillut. Jäi ihan superfiilis kun Wilho seurasi nätisti ja napakasti molemmilla puolilla ja saatiin puolen vaihdot edestä ja takaa onnistumaan kivasti.

Lukukoirassakin ollaan ehditty käymään. Wilholla oli torstaina 2x3 lukijaa, kaikki tyttöjä. Olipa sitten meidän ensimmäinen haluton lukija! Lapsi oli tullut suoraan kerhosta, joten väsytti ja kiukutti ja aluksi ilmoittikin, että hän ei ainakaan lue. Olipa hyvä, että viime harjoituksissa oli sattunut tällainen lukkotilanne, joten minä en tällä kertaa jäätynyt :D Temputin Wilhoa (joka oli ihan kierroksilla) ja se ilmeisesti huvitti tyttöjä niin paljon, että saatiin nopeasti tilanne positiiviseksi. Sitten kyselin kirjasta ja lopulta oltiinkin tilanteessa, että piti ihan toppuutella, ettei seuraavaa kirjaa enää ehditä lukea! Käytin myös vaihtokauppaa:lue sana Wilholle niin saat teettää sillä tempun.

Wilholla kesti tosi kauan rauhoittua ja ensimmäinen vuoro menikin temppuillessa. Onneksi sattui sellainen tilanne, että se oli niin lukijoille kuin koirallekin parasta. Sitten meillä oli pieni tauko ja Wilho rauhoittuikin sen aikana. Toinen ryhmä oli todella ihana, saatiin peräti kolme kirjaa luettua! Wilho oli tyttöjen rapsuteltavana koko ajan. Kuulin vielä palautettakin vahingossa kun tyttöjen äiti kyseli, että ”no, kuunteliko se koira?” ja kuorossa tytöt vastasi, että ”kuunteli! Se kuunteli ihan koko ajan!” Kokonaisuudessaan jäi ihan tosi hyvä mieli!

Parantelua

Wäinön haava on parantunut lupaavasti, mutta ei se minua liian helpolla päästä. Nyt kun se on taas virkeä ja ollaan uskallettu jättää sitä muutamaksi tunniksi yksin, se on keksinyt, että se saa kiskottua siteen jalastaan pois. Jotta se voisi olla ihan varma, ettei ainakaan samaa sidettä sen jalkaan tulla kietomaan, on se varmuuden vuoksi vielä syönyt siteen. Nice. Soitin eläinlääkärille, että mitä tässä pitäisi tehdä: tikkien poistoon olisi kolme päivää ja haava näyttää hyvältä. En millään haluaisi jättää sitä suojatta, mutta huomenna Wäinö on pakko jättää yksin ja vaikka sen vatsa on yleensä rautaa, ei se kyllä loputtomasti voi niitä siteitä syödä.

Eläinlääkäri pohti asiaa ja nyt sitten ollaan ilman sidettä - toki sillä on ollut ja on jatkossakin kuuppa päässä, jottei se pääsisi nuolemaan haavaa. Mutta mene nyt sitten sanomaan etteikö se pystyisi. Se on välillä liian fiksu omaksi parhaakseen. Taas hyvä osoitus siitä, että kun se jotain päättää, se menee läpi vaikka harmaan kiven. Kolme päivää... Näytti jo niin hyvältä. Nyt olen taas huolesta sekaisin.