argh... kiukuttaa

Wäinöllä ja Turbolla oli yhteenotto viikonloppuna, joka vain huipensi tämän viikon koirien osalta. Wäinö on karannut kuluneella viikolla pari kertaa ja Wilhokin lyhyesti kerran. Toisella kerralla Wäinö karkasi suoraan kotipihasta, täysin odottamatta, autotielle juoksemaan ja oli muutaman minuutin ajan kadoksissa. Ei mitään hajua minne se oli juossut, koska kahdessa lyhyessä sekunnissa se oli jo näkymättömissä. Koko lähiö raikasi kun huusin sitä, mutta koiraa ei näkynyt missään ja paniikki hiipi pikkuhijaa mieleen. Siinä ajassa se olisi halutessaan ja väärän suunnan ottaessaan ehtinyt isolle tielle eikä siltä reissulta olisi tarvinnut elävää koiraa hakea. Juuri kun olin ihan oikeasti menettämässä hallinnan, se juoksi kävelykatua pitkin takaisin. Oli onni onnettomuudessa, että olin liikkeellä niin myöhään, ettei autoja sattunut samaan aikaan paikalle. Sama neljän aikaan iltapäivällä ja en viitsi edes ajatella.

Nyt ollaankin sitten ekstra varovaisia Wäinön kanssa. Ikään kun en aina olisi ollut, mutta on sen normaalisti voinut päästää irti ennen sisälle menoa ja se on vain kiltisti odottanut lupaa mennä sisään. Huoh, tietäisipä mitä sen päässä aina liikkuu. Tätäkään en millään osannut arvata, sillä sen ilme ei värähtänytkään - se vain otti ja lähti.

Tuo yhteenotto kiukuttikin sitten (huom. kiukutti on vain siistitty sana tästä tunteesta) sen verran, että viskoin koirat ulos/muihin huoneisiin jaloista pyörimästä ja istua mökötin makkarissa. Plus tietysti meuhkasin ja muuta vastaavaa ei kovinkaan kehittävää tai aikuismaista käytöstä... Eikä se edes auttanut, ihan samalla tavalla ne riekkuvat edelleen. Nooh, kyllä se taas siitä sitten alkoi piristymään ja pojatkin tajusivat, että aina ei kannata kiristellä emännän hermoja loppuun asti. Ainakin hetkellisesti tajusivat, koska nyt ovat pari päivää käyttäytyneet lenkillä oikein hyvin.

Wäinö on ollut autojen kanssa oikein mallikkaasti viime päivät ja sen hetkellisestä taantumasta niiden kanssa ei taas ole tietoakaan. Nyt mennään autot ohi jopa ilman käskyä! Viime lenkillä se muutaman auton kohdalla vain vilkaisi niitä ja jatkoi haisteluaan ja muutaman auton kohdalla se vilkaisi niitä, sitten minua. Vau! Todellista edistystä. Koirien ja ihmisten ohitus on niin ikään mennyt hyvää tahtia eteenpäin. Erityishaasteena on kyllä koirantaluttajat, jotka antavat omien koiriensa pysähtyä maahan makaamaan ja odottamaan. Wilho kiinnostuu niistä ja Wäinö reagoi Wilhon kiinnostukseen hyökkäämällä kohti. Kahta koiraa taluttaen nämä ovat aika kaaottisia tilanteita kun yrität samalla vetää kahta eri suuntiin vetävää koiraa pois ja vielä ehkä selittää toiselle koirakolle, että "me ei tervehditä hihnassa". Voisi kuvitella, että moisen esityksen jälkeen ei ketään meidän tervehtiminen kiinnostakaan, mutta annas olla! Eräskin nainen totesi, että "kivoja kavereita sulla". Olisin luullut sarkasmiksi, mutta naisen ilme oli lähinnä loukkaantunut kun ei tultukaan leikkimään.

Eikä tulla leikkimään tämän jälkeenkään. Tuli nimittäin tahattomasti testattua mitä Wäinö tykkää kun hihnassa ollessaan se pääsee kosketuksiin toisen koiran kanssa. Ja eihän se tykkää. Naapurin koira karkasi omistajiensa tietämättä meidän luo muutama ilta sitten. Se tuli yllättäen selän takaa, joten millään en pystynyt estämään tilannetta. Wilho reagoi säikähtämällä ja Wäinö sen kummemmin miettimättä oli päälle käymässä. Se herpaantui kyllä täysin. Onneksi meillä sattui olemaan kuonopanta käytössä, joten sain sen aika kivuttomasti vedettyä pois eikä tuo naapurin koira enää ollut kovinkaan kiinnostunut lähikontaktista. Lähdin raahaamaan poikia kotiin, jolloin naapurin koira jolkotteli omalle pihalleen. En kyllä voi ihan kauheasti (vai pitäisiköhän?) syyttää Wäinöä moisesta reaktiosta, sen verran yllättäen ja röyhkein ottein tuo toinen koira iholle tuli... Ja kuitenkaan se ei käyttäydy noin kun vien sen tarkoituksella tutustumaan toiseen koiraan vaikka olisikin hihnassa. Voi olla, että se otti pontta myös minun säikähdyksestäni. Vaikea mennä sanomaan, taaskaan :)