keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Rally-tokokisat Lahti 1.11

Wilho miettii, että mitä kummaa se nyt taas sählää.


Heh, ei menneet meidän osalta ihan niin nappiin kuin olisi toivonut. Tai läheskään; ohjaajan sekoilujen vuoksi 61 pistettä eli hylätty. Tällä kertaa sain kuitenkin Wilhon oikeaan moodiin ja siitä olenkin tyytyväinen. Omat hermot vaan hallintaan niin siitä se lähtee, Wilho on ihan paras <3

Rata sinällään oli oikein mukava; ei mitään hämäyksiä, vaan selkeä rata, jossa tosin oli haastavia kylttejä, kuten pelätty istu, seiso, kierrä koiran ympäri. Eihän se sitten mennytkään ihan putkeen. Harjoitellessa Wilho teki sen täydellisesti, mutta radalla en sitten käskenytkään sitä ihan niin napakasti ja sille jäi epäselväksi mitä halusin, joten se tapojensa mukaisesti tarjosi vaihtoehtoista käytösmallia eli istui. Radalla oli mukana myös hyppy, jonka minä mokasin myös :D Lähetin Wilhon sille aivan liian myöhään eikä se enää tajunnut mitä sen piti hypätä, vaikka innokkaasti se eteenpäin juoksikin, ainut vaan ettei edessä ollutkaan estettä. Jouduin siis pysähtymään, että sain sen esteestä yli ja -10p. väärin suoritetty tehtävä tietysti. Nämä nyt vielä meni ja annan itselleni anteeksi. Mutta se, että sekoitin oikean ja vasemman, noh... Vieläpä ihan peruskyltillä (koira eteen, vasemmalta sivulle). Ei tietysti yllättänyt, sitähän sattuu harkoissa jatkuvasti! Pitää treenata siis sitäkin.

Wilhon sain kumminkin pitkästä päivästä huolimatta oikeaan mielentilaan ja se tekikin oman osuutensa moitteetta, siitä olen todella tyytyväinen! Tuomari kommentoi, että "kaunista perusmenoa, tänään sattui virheitä joukkoon". Lämmitti mieltä tietysti ja kaikesta huolimatta kisoista jäikin ihan hyvä fiilis ja pieni palo päästä yrittämään uudemman kerran. Wilhon kanssa olin myös tyytyväinen hihnan poisjäännistä, onpa paljon helpompaa kun ei tarvitse sen kanssa pelata! Lisäksi tavattiin muita mitteleitä, joista yksi oli täysin vakuuttunut, että Wilho on nainen... Wilho ei ollut ihan samaa mieltä, mutta eihän se tietenkään ärähtänyt toiselle vaan katseli minua, että mitäs nyt sitten. Otin sen sitten pois toisen koiran luonta ettei tarvitse ahdistua. Illalla hotellilla meillä olikin sitten todella väsynyt kaveri. Kaikkensa antaneena se vetäytyi tuolille nukkumaan, ihan äsken en olekaan nähnyt sitä niin väsyneenä!

Wäinö ei siis tällä kertaa osallistunut vaan jäi maalle viettämään laatuaikaa. Wäinö oli päässyt lempipuuhiinsa eli noutamaan keppiä ja juoksemaan. Erityisen ylpeä täytyy tietysti olla siitä, että vaikka mökkinaapurit olivat paikalla, ei poika ollut edes yrittänyt lähteä naapurin tontille. Hieno, etevä vahti! Nyt ollaan sitten lenkkeilty ja pidetty treenitaukoa. Seuraavan kerran palataan aiheeseen vasta perjantaina. Sitä ennen ehkä harjoitellaan Wäinön kanssa takapalkkaa ja seuraamista, mutta Wilho saa keräillä voimiaan nyt ihan kunnolla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti