Uusi vuosi, uudet kujeet

Blogin päivityksestä onkin kulunut aikaa, mutta elo on ollut hyvässä ja pahassa niin tapahtumarikasta, ettei vain ole ehtinyt koneen ääreen riittävän kauaksi aikaa istahtaa ja koota ajatuksiaan kirjalliseen muotoon. Ja ehkä se ajatusten kokoaminenkin on ollut hetkittäin haastavaa. Otetaan nyt huonot uutiset ensin, kun kerta sillä linjalla aloittelin...

Uudet järjestelyt

Turbo sai muutama viikko sitten taas uuden epilepsia-kohtauksen sillä aikaa kun olimme poissa kotoa. Kaiken hyvän lisäksi sillä oli purujäljet jalassa, syylliseksi epäillään Wäinöä... Ei mikään mieltänostattava tunnelma tulla töistä kotiin, voin sanoa. Mitäpä siinä tekemään kuin eristämään koirat toisistaan ja miettimään, että mitäs nyt. Kauaa ei tarvinnut miettiä, kohtaus kun uusi vielä samana iltana, vaikkakin pienempänä. Seuraavana päivänä kohtauksia alkoi tulla vähän väliä, joten koira vietiin eläinlääkäriin. Syytä kohtauksiin ei eläinlääkäri vieläkään osannut sanoa, mutta kuulemma se on joko "oikeaa" epilepsiaa (joka yleensä puhkeaa jo nuorena) tai sitten esimerkiksi kasvaimesta johtuvaa. Kovin valoisa ei tuo ennuste siis ollut. Joka tapauksessa sille aloittiin epilepsialääkitys ja tällä hetkellä tilanne on se, että kohtaukset ovat pysyneet poissa. Koira on ollut erittäin väsynyt kovasta lääkityksestä ja aika sekaisin muutenkin. Ensi alkuun eivät oikein edes jalat pitäneet ja muutenkin koira tuntui olevan hukassa jopa siitä missä se oli.

Lääkkeillä on huumaava vaikutus ja ne selvästi saavat koiran pään sekaisin, mutta hyvä tietysti, että auttavat. Joka tapauksessa Turbon hoito on hetkittäin haastavaa, koska sille tulee vieroitusoireita lääkkeistä. Ennen lääkkeen saantiaikaa (aamuin illoin) se on erittäin rauhaton ja hiippailee joka paikassa tekemässä milloin mitäkin, yleensä sellaista mitä se ei saisi, kuten syömässä pöydiltä, toisten ruokakupeilta, juomassa huvikseen (toki lääkkeet lisäävät janoa), raapimassa tai nuolemassa itseään tai muuta vastaavaa. Jos nämä keinot eivät sen eteen lääkettä tuo, se alkaa inisemään. Lääkkeen saannin jälkeen alkaa sama show ennen kuin koira simahtaa, ja sen pitää vielä päästä uloskin vähän väliä. Aamuisin sen pitää päästä ulos jo ennen seitsemää aamulla. Pari kertaa se on jopa tehnyt tarpeensa sisälle, mikä tietysti pistää allekirjoittaneen hermot erittäin kireälle. En tiedä onko lääkkeillä tähän vaikutusta, eikö se tajua olevansa sisällä vai eikö se pysty enää pidättelemään entiseen malliin vai testaako se jotain ihme asiaa...

Poikia ei tästä lähin pidetä meidän poissaollessamme samassa tilassa isojen kanssa, ihan varmuuden vuoksi. Vähän surkuhan minulle on laittaa niitä vierasmakkariin öiksi/työpäiviksi, mutta pakkohan se on. Olen ruokkinut Wäinön samaisessa huoneessa, syöttänyt niille siellä luita sekä silitellyt ja leikkinyt poikien kanssa nimenomaan siellä, jotta huoneesta jäisi mahdollisimman hyvä maku. Kaiken hyvän lisäksi olen pidentänyt aamu- ja iltalenkkien pituuksia ja lisännyt aivotyöskentelyä, jotta ne olisivat kunnolla väsyneitä huoneeseen jäädessään. Näyttää kyllä suunnitelma tepsineen, pojat ovat pärjänneet siellä vallan mainiosti ja lähinnä nukkuvat. Toisinaan ne pyrkivät huoneeseen, vaikka olisin paikallakin, joten eivät siis pidä sitä minään rangaistuksena vaan enemmänkin rauhallisena paikkana.

Hoitolakokemuksia

Pojat ehtivät käväisemään joulukuun alkupuolella myös koirahoitolassa yhden viikonlopun verran. Vastoin alkuperäisiä odotuksiani, niillä ei ollut ollut siellä minkäänläisia ongelmia vaan ne olivat viihtyneet vallan mainiosti! Odottelin koko viikonlopun soittoa, että nyt tule hakemaan nämä rakit täältä veks, mutta onneksi sellaista ei kumminkaan kuulunut :) Niiden hoitolaan jättäminen kyllä vähän kirpaisi, varsinkin kun Wilho oikein yritti kiivetä syliin ilmeellä "ethän jätä, pliis!". Wäinö oli enemmän kiinnostunut ympäristöstä, vaikka kun hävisin näkyvistä, kuulin kun se uikutti hieman. Onneksi pojat ovat reippaita eläjiä eivätkä sitten alun jälkeen olleet olleet moksiskaan. Jätin niille siankorvat syötäviksi molemmiksi päiviksi ja kun niitä oli vielä lenkkeilytetty ja rapsuteltu, ei niillä ollut ollut mikään hätä. Päinvastoin, kun saavuin hakemaan niitä, oli vastassa toki iloinen kaksikko, mutta tervehdys oli paaaaaljoon laimeampi kuin olin kuvitellut. Siellä ne häkissään makailivat ja olivat hyvin tyytyväisen oloisia. Kiitos Lemmikkihoitola Moppe ja Miiru http://www.moppejamiiru.fi/, meistä tulee varmasti vakiasiakkaita niille kerroille kun vakihoitajat (vanhempani) ovat estyneitä.

Hyvää uutta vuotta kaikille kuitenkin!

Ja tietysti kiitos lukijoille, jotka ovat jaksaneet olla kiinnostuneita elämästämme :)

Uusivuosi vietettiin poikien kanssa maalla, jossa ne kyllä ovat olleet joulukuun aikana muuten vaan lomailemassakin. Ei ole tuntunut poikia haittaavan, siellä kun ovat saaneet juosta vapaana ilman hihnoja aamusta iltaan. Välillä on meinannut mennä jopa yliväsymyksen puolellekin. Pidempään jos olisin niitä siellä pitänyt tokkopa olisin saanut enää totutettua kaupunkilaiselämään ;) Wäinö olikin ensimmäiset päivät kotona aika rauhaton varsinkin ulkona, mutta on nyt taas kivasti kotiutunut ja sietää autotkin entiseen malliin. Wilho halusi aluksi haukkua kaikki ulkoa tulevat äänet, mutta se oli ilmeisesti enemmänkin mielennäyttöä kuin kulttuurishokkia... Wilho on yrittänyt hieman testailla minua ja vanhempianikin, ei taas muka ensimmäisestä käskystä tarvitse totella...

Wäinö sen sijaan sai kehuja siitä, miten mainio pihakoira se onkaan! Ja kyllähän se todella on mitä osuvin otus niihin olosuhteisiin. Nykyään se pärjää niin hyvin kaupungissakin, että olen kyllä todella tyytyväinen sen kehitykseen. Siitä on tullut niin mainio koira, että välillä huomaan haavelevani toisesta samanlaisesta... Hui kamala! Oikeastiko? Mutta kyllä, siinä on niin valloittavia luonteenpiirteitä, että sen ollessa hoidossa minulla oli todella ikävä sen seuraa. Koska Wäinöhän on nimenomaan se koira, joka on aina touhussa mukana, oli se sitten pyykinpesua, ruuanlaittoa, lenkkeilyä tai sohvalla makomista. Wilho on tällä hetkellä lähinnä evakossa "omassa" huoneessaan, koska ilmeiseti välttelee niin paljon Turboa. Mutta on se muutenkin paljon vähemmän seuraa vaativa koira, tosin juuri kun tämän tähän kirjoitin, se nousi tuoliani vasten ja änkesi syliin :D

Uusivuosi itsessään ei ollut mikään ongelma, vaikka raketit paukkuivatkin. Wilho pelkäsi niitä hieman ja haukkui taivaalle aina kun pamaus tuli. Sisällä ollessaan se ei reagoinut paukkeeseen ollenkaan, hirsitalo on kyllä hyvin äänieristetty ihan luonnostaan, mutta meillä ei ollut mitään ylimääristä, radioita tms. estämässä paukkeen kuulemista. Wäinö ei edes ulkona ollessaan reagoinut paukkeeseen lainkaan. Ollessaan yhtäaikaa Wilhon kanssa ulkona, se osallistui konserttiin, mutta ei selvästikään tiennyt mille haukuttiin. Reippaana koirana se toki otti osaa talkoisiin, tottakai!

Kyllä maalla on mukavaa! Varsinkin kun "koiria ei saa syöttää pöydästä"-sääntö ei siellä päde! Noh, juhlan kunniaksi menkööt...

Arki ja tavoitteet

Nyt olisi taas totuttauduttava arkeen...Sen kunniaksi kävin taas pitkästä aikaa koirapuistossa poikien kanssa ja saimme seuraksi vielä serkkutytönkin, jota kuulemma koirakuume vaivaa :) Reissusta muodostuikin aika hauska. Keskustan puistossa, jossa emme yleensä käy, oli alkuun kivasti porukkaa. Sattuipa sinne vielä samanikäinen uroskin kuin Wäinö ja vielä leikkaamaton, mutta ei niiden välille muodostunut edes kahakkaa, vaikka sitä vähän pelkäsin. Wäinö urahti sille kun se yritti nousta selkään, mutta sen jälkeen ne vain välttelivät toisiaan. Hieno Wäinö, parempaa en olisi voinut toivoakaan! Kun ensimmäinen erä koiria oli lähtenyt, paikalle saapui vielä ihastuttava 4-kuinen kultaisennoutajanpentu. Voih, aivan ihana! Wilhoa ei sen touhut kiinnostaneet, ei sitten yhtään, mutta Wäinö kyllä jaksoi leikkiä penskan kanssa :)

Mieli halajaisi jollekin kurssille jomman kumman koiran kanssa, tai ehkä kummankin jos vaan aika riittää. Wäinöä olen ilmoittamassa taas uuteen näyttelyyn, saas nähdä tuleeko se serti tällä kertaa... Jos jostain vielä löytyisi sopiva tokojatko-kurssi, voisin viedä Wilhon vuorostaan sellaiselle. Tai rallytko-kurssille. Mietin jopa, että voisin osallistua johonkin rallytokokisaan Wilhon kanssa... Ainakin helmikuussa sellainen olisi tarjolla Jyväskylän näyttelyiden yhteydessä, mutta se taitaa tulla meille hieman liian aikaisin. Vaikka liikkeet sinällään onkin hallussa, me ei olla harjoiteltu yhtään, joten ehkä pitää lykätä sitä myöhempään ajankohtaan...

Wäinön joulurusetti. Why, oh why?

Blogihaaste

Kaikessa kiireessäni unohdin, että oltiin saatu blogihaaste, kiitos http://cummikarhun.blogspot.fi
En vielä ketään haasta takaisin, mutta kysymyksiin on aina kiva vastailla, joten olkaapa hyvä:

Haaste:
1.) Jokainen haastettu kertoo 11 faktaa itsestään
2.) Hän vastaa haastajan 11 kysymykseen
3.) Haastettu keksii haastamilleen bloggaajille omat 11 kysymystä
4.) Hänen tulee siis haastaa 11 bloggaajaa joilla on alle 300 lukijaa
5.) Tässä postauksessa haastettu kertoo kenet on haastanut, ja kertoo myös haastetuille

Itseään haastannutta ei saa haastaa takaisin!"

1. Kuinka päädyit nykyiseen lemmikkiisi? Pitkän etsinnän kautta vai puolivahingossa.
- Pitkän etsinnän kautta ja puolivahingossa :) Koiraa olin ennen Wilhoa harkinnut pitkään, mutta rotu löytyi vähän vahingossa ja sama oikeastaan Wäinön kanssa.
2. Mikä luonteenpiirre lemmikissäsi viehättää eniten?
- Iloisuus ja toiminnanhalu
3. Mikä lemmikkisi ulkonäössä on eniten mieleesi?
-Pystytkorvat ja pitkät kuonot, muutenkin pirteä olemus
4. Oletko ikinä isojen vastoinkäymisten tms jälkeen miettinyt, olisiko elämäsi helpompaa ilman kyseistä lemmikkiäsi/lemmikkejäsi?
- En. Kovasti olen miettinyt, että miten pärjään ja miten ongelmat ratkon, mutta sen verran rakkaita nuo ovat, että helpompaa saattaisi olla, mutta tyhjää!
5. Pystytkö kuvittelemaan elämää ilman lemmikkiäsi?
- En. Pojat tuo kovasti sisältöä ja hellyyttä elämääni, että en halua ajatella moista... Koirista on tullut vuosien varrella niin luonnollinen osa arkeani ja juhlaani, että on kyllä todella vaikea miettiä mitä sitä tekisi ilman niitä :)
6. Miksi valitsit kyseisen rodun tai "roduttomuuden"?
- Molemmat ovat sopivankokoisia, iloisia, aktiivisia (eli aktivoivat minuakin), nopeita oppimaan, jaksavat lenkkeillä ja harrastaa minun kanssani. Lisäksi pystykorvien luonne ja ulkonäkö ovat aina miellyttäneet minua kovasti.
7. Mikä on elämäsi yksi hirveimmistä kokemuksista?
- Koiriin liittyen jos vastaan, niin ehdottomasti Wäinön auton alle jääminen kun se oli nuorempi. Hihnan lukko petti ja koira juoksi suoraan autotielle. Säikähdin todella kovasti ja pelkäsin tottakai pahinta. En ollut itse paikalla, mutta se hetki kun koiraa kannettiin tieltä pois ja näin, että jostain siitä tulee verta, oli sellainen paniikintäyteinen ja sanalla sanoen kamala. Hyvä kun en pyörtynyt helpotuksesta siihen paikkaan kun eläinlääkäri totesi, ettei muuta vahinkoa ole käynyt kuin varvas murtunut...
8. Entä mitä hetkeä et ikinä vaihtaisi pois?
- Tervehdystä kun herään tai tulen töistä kotiin, yhdessä metsässä samoilua ja sitä kun koirat nukkuvat jaloissa kun katselen telkkaria, Wilhon lenkkihepuleita, Wäinön uskollista mukana seuraamista :)
9. Mitä toivot tulevaisuudeltasi?
- Terveyttä ja pitkää ikää itselle ja perheelle ja lemmikeille.
10. Oletko koskaan kisannut? Yksin tai lemmikkisi kanssa.
- Ei olla. Se ei koskaan ole oikein ollut minun juttu. Joihinkin pikkukisoihin voisin vaikka joskus osallistuakin huvin vuoksi, mutta vakavampi kisaaminen vaatisi sellaista omistautuneisuutta ja pitkäjänteisyyttä jollekin lajille, että minusta ei ehkä ole siihen.
11. Jos saisit toivoa joululahjaksi mitä tahansa tavaraa (ja vielä saisit sen), mitä toivoisit?
- Turbolle ja Daralle uusia KESTÄVIÄ petejä.

Jyväskylän näyttelyt

No nyt ne on viimein ohi ja koettu! Jännitin jostain syystä ihan kamalasti sitä, että itse esitän koiran, mutta loppujen lopuksi se meni oikein mallikkaasti. Noh, tällä kertaa olimme oikeasti treenanneet :) Tuloksena kuitenkin vain EH, mutta kovin olen taas ylpeä Wäinöstä ja sen suorituksesta! Se ei olisi voinut paremmin toimia ja ympäristö ihmisineen, autoineen, koirineen ja kaikkine mahdollisine häiriöineen oli sille erittäin vaikea! On se vaan kehittynyt niin paljon... Joka tapauksessa tuomarin arvostelu kuului näin: A little broad in skull. Would pref a darker eye. Good reach of neck. Well placed shoulder. Nicely balanced outline. Moving soundly behind, wide in front & toeing in. Temperament a little shy.

Tuomarin käsittely oli meidän heikko kohtamme. Hampaat antoi katsoa nätisti, niin kuin aina, mutta muu kopelointi olikin sitten liikaa ja hyvä kun koira ei käynyt maahan selälleen! Voi pikkuista, luulikohan se, että nyt ollaan jonkin sortin eläinlääkärissä? Mutta tätä pitää ehdottomasti alkaa treenaamaan ja etsiä kivoja ihmisiä silittelemään Wäiskiä, jotta sen itseluottamusta saisi vähän korkeammalle.

Muuten päivä oli kyllä hauska, kiitos siitä erityisesti kenneltyttönä toimineelle siskolleni! Alku härdelli oli aikamoinen kun kuviot eivät olleet ne tutuimmat. Aamun lähtö starttasi hieman myöhään ja paikalle ajeltiin reipasta vauhtia. Matkalla huomattiin, että koiran päähän oli jäänyt edellispäiväisestä pesusta saippua jäämiä ja eikun huoltsikalle vettä ja paperia etsimään, että saatiin ne pois. Koiran pää suorastaan vaahtosi... Lopulta päästiin kuitenkin hyvissä ajoin perille, mutta siellä kohtasikin sitten uudet ongelmat. Häkki, jonka isäntä oli etsinyt varastosta ei meinannut millään asettua paikoilleen, mutta onneksi apua tarjosi ystävällisin mittelin omistaja. Taisi kyllä pitää meitä hieman avuttomina, oli se systeemi sen verran helppo. Tästä kun selvittiin, tajusin, ettei minulla tietenkään ollut mitään millä saa numerolapun kiinni. Ja eikun sellaista ostamaan. Onneksi oli muuten laajat valikoimat erilaista koira tarviketta myynnissä ja nyt on sitten seuraavaakin kertaa varten käsinauha valmiina.

Koko tämän shown jälkeen ehdittiin jopa harjata koira ja harjoitella juoksemista vähän. Erityisen hauskaa oli nähdä muitakin buhundeja, joita oli jopa kaksi kappaletta paikalla! Kehässä pyörähdettiin minuutin verran ja sitten koettelemus olikin ohi... Helpotuksen aallossa en edes muistanut, että olisihan siellä ollut vaikka minkä sortin agility ja tokonäytöstä, jotka olisi olleet mielenkiintoisia käydä katsomassa. Sen sijaan käytiin ostamassa koiralle herkku ja lelu palkaksi ja suunnattiin suoraan kotiin :D Note to self: ensi kerran testaa tavarat etukäteen, pakkaa ajoissa ja jätä puoli tuntia ylimääräistä aikaa aikatauluun.

Wäinö pelkäsi, että hävisin kokonaan kun poistuin ostamaan käsinauhaa. Huh helpotusta kun palasin kumminkin takaisin!

Wäiski seisoo tomerasti.

Hampaiden katsominenkin sujuu mallikkaasti.

Mutta tää nyt ei oo ollenkaan kivaa!

Että sellaista. Päästiin siis ajoissa lähtemään ja illalla kävin sitten Wilhon (ja isännän ja isojen) kanssa rennolla kävelyllä. Wilhokin olikin erittäin iloisella päällä ja sai tutut hepulit lenkillä. Se se vaan jaksaa aina naurattaa, pitäisikin joskus videoida :D

Voihan Turbo osa 2

Heräsin toissaviikolla yöllä kolmen aikoihin outoon ääneen. Luulin aluksi, että Turbo nuolee tassujaan (jota se ei saisi tehdä, koska nuoleminen altistaa tassut ihottumalle), joten komensin sitä sängystä huutamalla lopettamaan. Mitään ei tapahtunut, joten nousin katsomaan tarkemmin. Koira kyyhötti olohuoneessa oudossa asennossa ja luulinkin hetken, että se oksentaa. Tarkemmin katsottuna sen suusta tulikin vaahtoa ja äkkiä koira alkoi kouristelemaan kovasti. Kouristukset olivat niin kovia, että koira kaatui maahan. Mitään kontaktia siihen ei saanut ja se näyttikin tajuttomalta. Kohtaus kesti yhteensä noin 2 minuuttia, mutta oli todella pelottava. Itsellä oli avuton olo kun en mitään koiran hyväksi pystynyt tekemään ja luulin jo, että Turbo kuolee siihen paikkaan.

Kun kohtaus oli ohi, koira oli todella poissaoleva eikä tuntunut tunnistavan minua ollenkaan. Kun pyysin sitä tulemaan ulos (sen maha möyri siihen malliin, että taisi mennä sekaisin), se vain katsoi minua hämmentyneenä ja murisi epävarmasti hieman. En mennyt sen enempää sitä härkkimään siinä tilanteessa. Se kuitenkin halusi mennä ulos ja siellä pyöri ihan normaaliin tapaan. Takaisin tullessa se jo tunnisti minutkin ja alkoi leikkimään luulla.

Seuraavana maanantaina sitä käytettiin eläinlääkärissä, mutta siellä sanottiin, että syytä moiseen on jälkikäteen hankala sanoa ja mitään varsinaista lääkitystä ei yhden kohtauksen perusteella tietenkään aloiteta. Saatiin kyllä lääkkeet jos kohtaus uusii. Tottahan se sitten eilen oli uusinut, mutta minä onneton olin laittanut lääkkeet paikkaan, josta isäntä ei niitä ollut löytänyt. Kohtaus oli tällä kertaa kestänyt vain minuutin verran onneksi. Nyt koira on taas normaali oma itsensä. Toivotaan etteivät ne ala uusia liian tiuhaa tahtia.

Ilmeisestikin avain olisi pitää koiran elinympäristö mahdollisimman rauhallisena ja se ei kyllä ole ihan onnistunut. Nyt täytyy kiinnittää entistä suurempaa huomiota asiaan, josko se edes vähän vähentäisi uuden kohtauksen mahdollisuutta, vaikka tuskin niitä kokonaan viekään pois. Ensimmäisen kohtauksen aikana Wilho ja Wäinö pysyivät poissa paikalta, mutta kun minä en ollut toisen kohtauksen aikaan kotona, olivat ne sitten hyökkäilleet Turbon päälle ja isäntä oli joutunut laittamaan ne eri huoneeseen. Hyvä niin. Pojille ja tässä kohtaa erityisesti Wäinölle) on kyllä hoitopaikka vanhempieni luona jos tilanne sitä vaatii.

Voih... Ei ole helppoa vanhuus.

Kesän kuvia

Huh, kun on kuuma!

Wilholla kans!

 Eli tässä teille kuvia viime kesältä kun sitä niin haikailen takaisin tulevaksi sateen ja syysflunssan painaessa mieltä vähän alas. 

Wäinöä ei yhteiskuva kiinnosta, mutta sen verran hellettä pitää, ettei poiskaan juokse :)

Onneksi välillä lenkkeillään sateessa.

Näitä kuvia Wäinöstä saa vaikka millä mitalla. Se ei taida älytä miksi osoittelen sitä kännykällä??!

Mutta Wilho jaksaa olla huomion keskipisteenä! Vaikka vähän sataisikin ja pisarat osuisivat suoraan silmiin.

Seuraavassa kuvamateriaalia (se vähä mitä joudettiin ottamaan) kesän Kolin reissulta.

Wäinö kävi uimassa ties kuinka monetta kertaa ja Ledi seuraa vierestä, että minne se seuraavaksi pyyhältää...

Paikkoja tutkimassa. Jostain syystä grilli kiinnosti kaikkia.

Wäinö käy lepäämään pitkän päivän jälkeen

Aamulla riittää taas virtaa vahtia ympäristöä kuistilta käsin.

Ledi odottaa herkkua :)

Pullohullu

Tämä ei enää ole Kolilta, mutta katsokaas kun on Wäinöllä räyhäkät uudet valjaat by Rukka

Hei hei kesä! Tule taas pian!

Yllätys, yllätys, kiirettä on taas pitänyt siinä määrin, etten edes blogia ole ehtinyt päivittämään. Heräsin oikeastaan vasta viime viikolla siihen, että syksy on saapunut, vaikka lehdetkin ovat olleet enemmän tai vähemmän keltaisia jo jonkin aikaa ja pimeä alkaa tulla jo kahdeksan jälkeen. Kiireen keskellä sitä vaan tuntuu sulkevan silmänsä jopa moisilta muutoksilta aika tehokkaasti :) Mutta palataanpas lyhyesti kesän tunnelmiin tämän päivityksen muodossa...

Kesän vaellusreissu tehtiin Kolille yhdessä siskon ja ihanan lainakoira Ledin kanssa. Alkuun vähän epäilytti ottaa Ledi mukaan, tai ylipäätään meille vierailemaan, koska kyseessä on melko samanikäinen leikkaamaton uros kuin Wäinö, paitsi tietty saksanpaimenkoirana hiukka isompaa kokoa :) Ja Wäinö ei yleensä uroksista ihan älyttömästi perusta. Eikä kyllä perustanut tälläkään kertaa ja tunne oli molemmin puolinen. Pientä örinää oli ilmassa kun nämä veitikat (jotka myöhemmin saivat lisänimet nuija ja tosinuija, roolit vaihtelivat) joutuivat liian lähetysten toistensa kanssa. Ennakko-odotusten perusteella valmistauduttiin jo jättämään Wäinö kotiin, koska pikkumökkiin ei riitapukarit mahdu, mutta koska kumpikaan ei ollut halukas muuta kuin vähän örisemään, voitiin lähteä kolmen koiran voimin matkaan. Wilhosta idea ei ollut mitenkään paras, se oli saada jonkin sortin halvauksen Ledin nähdessään. Jostain syystä se pelkää tätä koiraa, vaikka kyseessä on todella lempeä otus eikä todellakaan Wilholle kukaan ärissyt! Muutaman kerran Wilho tosin jäi jalkoihin kun nuija-osasto jyräsi päältä...

Sinällään reissu oli menestys, koirat saivat paljon liikuntaa vaihtelevassa maastossa ja koska mökki oli ihanan rauhallisella paikalla, pystyi koiria pitämään lähes koko ajan vapaana. Ah, rentouttavaa! Wäinö kävi lammessa uimassa ja nähtiinpä reissulla jopa lehmiä, jotka ihmetyttivät poikia. Molemmat katselivat niitä silmät pyöreinä ja Wäinö varmuuden vuoksi murisi vähäsen, vaikkakaan ei näyttänyt olevan varma mitä moisista otuksista pitäisi ajatella :) Erittäin positiivista huomata miten paljon Wäinö on kehittynyt; ennen olisi varmuuden välttämiseksi räyhännyt minkä olisi ehtinyt, mutta nyt se jopa pysähtyi miettimään ensin! Olen tyytyväinen myös siihen, että pystyttiin nukkumaan samassa tilassa kaikki viisi, mutta lähtiessämme syömään jätimme Ledin ja Wäinön eri tiloihin, ihan vaan varmuuden vuoksi. Huippusuoritus koko reissu Wäinöltä! Olen erittäin tyytyväinen. Wilho (ja tietty Ledi) käyttäytyi omaan hienoon tapaansa ja alkujärkytyksestä selvittyään senkin reissu oli oikein rento :)

Wäinön kanssa saatiin myös tokoagin alakoulu päätökseen. Koitos päättyi luonnollisesti lopputenttiin, jossa oli suoritettavana 15 erilaista osiota. Lähdettiin tenttiin vähän huonoista asetelmista sillä emme olleet harjoitelleet edellisellä viikolla ollenkaan ja jos totta puhutaan niin ylipäätään olimme harjoitelleet hävettävän vähän... Päätin kumminkin, ettei se ota jos ei annakaan ja rohkeasti tenttiin vaan! En myöskään ehtinyt lenkittämään koiraa ennen tenttiä, joten huimat ei omat odotukset ainakaan olleet. Itse asiassa olin melko varma, ettemme saa koko tenttiä läpi.

15 eri tehtävää suoritettiin 5 tehtävän sarjoissa. Olimme toisena suoritus vuorossa ja siinä vuoroa odotellessa kertasin Wäinön kanssa tulevat liikkeet.Täytyy myöntää, että Wäinö oli huippuvedossa! Se oppi liikkeet nopeasti (osaksi ne toki olivat kertausta tunneilta) ja suoritti ne virheettä kun oma vuoromme tuli. Yhden ainoan miinuspisteen saimme tasapainolaudasta, jolle koiran oli tarkoitus laittaa etutassunsa. Olin vahingossa opettanut sen menemään laudalle käskystä kun sen olisi pitänyt mennä siihen omatoimisesti. Joten siinä kohtaa koira vain odotti minulta käskyä, ihan niin kuin sille oli opetettukin... Saimme 14/15 pistettä eli huima suoritus ja varsinkin meille! Hieno Wäikki!

Seuraava koitos onkin Wäinön kanssa näyttelyt Jyväskylässä marraskuun puolessa välissä. Tällä kertaa olen jo ilmoittanut sen, joten enää en voi perääntyä. Vaikka jännittää jostakin syystä mennä itse esittämään koira... Wilhon kanssa pitänee myös kehitellä jotain kivaa, mutta vielä ei ole erikoisempaa tiedossa.

Pikkuhiljaa arkeen palaten

Kesäloma on ollut ja mennyt eikä auta kuin odottaa taas ensi vuoteen :( Onneksi hyviä ilmoja on vielä jäljellä ja parin viikon päästä alkaa Wäinön kanssa togoagin alkeiskurssi. Bongasin tälläisen mahdollisuuden ja pakkohan sitä on lähteä kokeilemaan! Wäinön kanssa en pitkään aikaan ole missään käynytkään. Unohdin vielä taidokkaasti ilmoittaa Wäinön näyttelyihin, joten niillekin olisi uusi aika katseltava. Harmittaa vietävästi, mutta tässä on tullut muutenkin oltua niin kiireinen, stressaantunut, väsynyt ja vaikka mitä, että tuo unohdus on nyt vielä pientä... Ja ehtiihän sitä...

Lomalla matkattiin Tallinnaan, jolloin pojat jäivät porukoille tottakai hoitoon melkein viikoksi. Hyvin olivat kuulemma pärjänneet ja kiltisti olleet, jopa siellä rakennuksen keskellä. Aika väsyneen kaksikon minä sieltä kyllä pois hainkin, olivathan ne touhuilleet päivät pitkät ulkona, uineet, juosseet ja vahtineet. Wilho oli jo toisena aamuna luovuttanut lehden haku-lenkkien osalta ja jäänyt mieluummin vahtimaan josko keittiöstä likenisi ylimääräistä aamupalaa. Wäinö oli toki joka aamu mennyt matkaan :) Wäinö sai muutenkin erikoiskehuja ja oli kuulemma ollut tosi kiltti ja helppo. Tosin niinhän se on, rakas pieni!

Lähestyvän syksyn kunniaksi ollaan aloitettu myös hiki pintaan, Wilho ja Marjaana 2013 -projekti. Viime viikolla käytiin neljästi puoli tuntia juoksemassa. Tavoitteena siis on saada näitä meidän ylimääräisiä kiloja vähän pois. Nooh... Saas nyt sitten nähdä miten pitkään tätäkin projektia jaksaa, mutta kaikki lasketaan, eikös? Wäinö on tottakai stempparina matkassa ja tulipa kerran isäntä ja isot koiratkin mukaan. Isoille taisi kyllä olla vähän vähemmän mieleistä aktiviteettiä ja naamasta näykyi kun miettiävät, että mitähän nuo taas höyryää...

Turbon mieleen on silitykset. Ei niinkään ulkona rehkiminen :)