torstai 28. tammikuuta 2016

Treenejä aloitellen

Viimein ollaan päästy treenaamaan ja lenkille! Ihanaa, tuntuu, että ikuisuus ollaan oltu sisätiloissa. Enkä ollut tunteitteni kanssa yksin - myös toiset ohjaajat valittelivat samaa kun käytiin treenaamassa uudessa porukassa. Kovin suuret odotukset ei minulla olleet, mutta ihan kohtalaiset treenit saatiin aikaiseksi.

Wilhon kanssa otin vähän sitä, tätä ja tuota ja päälle pikkuisen hömppää. Kokeiltiin merkin kiertoa ja se menikin itseasiassa oikein mallikkaasti lähietäisyydeltä ja käsiohjauksella. Siihen nähden, että tätä ei olla kovin paljoa kokeiltu, olin oikein tyytyväinen. Parasta antia oli kumminkin häiriöt - saatiin niitä oikein roppakaupalla toisen koiran juostessa merkille ja ristiin rastiin meidän lähellä muutenkin. Hihnassa Wilho oli sitä mieltä, että voisi käydä katsomassa kuka tuo toinen kaveri oikein on, mutta heti kun päästin sen irti, sille iski treenimoodi eikä se ollut ollenkaan kiinnostunut muusta kuin minusta. Jes, hieno Wilho. Ollaan myös palkkaamalla ja treenejä tauottamalla päästy eroon niiskutuskohtauksista. Wilholle pitää selvästi ahkerasti kertoa kun se tekee oikein, muuten se stressaa siitä.

Wäinön kanssa otettiin koko treeni hihnassa. Lisähaastetta toi juoksuinen narttu, joka selvästi sekoittikin pojan päätä. Kun ei haukkumalla päästy naisen luo, piippasi se vähän aikaa. Palkkasin ahkerasti vähimmästäkin kontaktista ja tulihan se sieltä aina välillä. Kävellessä nartun jälkiä se useaan otteeseen herpaantui, mutta kontakti parani koko ajan loppua kohden. Kahden lelun leikillä sen sai unohtamaan nartunkin läsnäolon ja loppuun saatiin rauhoittumisenhetki onnistumaan ihan kivasti. Kokeiltiin myös tokopaikallaoloa helpotettuna versiona. Wäinö ei kuunnellut muiden ohjaajien käskyjä, mutta ohikulkija oli liikaa ja sille piti hieman haukkua. Sain sen ruotuun kuitenkin ja kun se älysi tehtävänsä - olla paikallaan - se tekikin sen ihan kivasti, vaikka ihan vieras koira oli kolmen metrin päässä. Ihan ok alku siis!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti