Yllätys, yllätys, kiirettä on taas pitänyt siinä määrin, etten edes blogia ole ehtinyt päivittämään. Heräsin oikeastaan vasta viime viikolla siihen, että syksy on saapunut, vaikka lehdetkin ovat olleet enemmän tai vähemmän keltaisia jo jonkin aikaa ja pimeä alkaa tulla jo kahdeksan jälkeen. Kiireen keskellä sitä vaan tuntuu sulkevan silmänsä jopa moisilta muutoksilta aika tehokkaasti :) Mutta palataanpas lyhyesti kesän tunnelmiin tämän päivityksen muodossa...
Kesän vaellusreissu tehtiin Kolille yhdessä siskon ja ihanan lainakoira Ledin kanssa. Alkuun vähän epäilytti ottaa Ledi mukaan, tai ylipäätään meille vierailemaan, koska kyseessä on melko samanikäinen leikkaamaton uros kuin Wäinö, paitsi tietty saksanpaimenkoirana hiukka isompaa kokoa :) Ja Wäinö ei yleensä uroksista ihan älyttömästi perusta. Eikä kyllä perustanut tälläkään kertaa ja tunne oli molemmin puolinen. Pientä örinää oli ilmassa kun nämä veitikat (jotka myöhemmin saivat lisänimet nuija ja tosinuija, roolit vaihtelivat) joutuivat liian lähetysten toistensa kanssa. Ennakko-odotusten perusteella valmistauduttiin jo jättämään Wäinö kotiin, koska pikkumökkiin ei riitapukarit mahdu, mutta koska kumpikaan ei ollut halukas muuta kuin vähän örisemään, voitiin lähteä kolmen koiran voimin matkaan. Wilhosta idea ei ollut mitenkään paras, se oli saada jonkin sortin halvauksen Ledin nähdessään. Jostain syystä se pelkää tätä koiraa, vaikka kyseessä on todella lempeä otus eikä todellakaan Wilholle kukaan ärissyt! Muutaman kerran Wilho tosin jäi jalkoihin kun nuija-osasto jyräsi päältä...
Sinällään reissu oli menestys, koirat saivat paljon liikuntaa vaihtelevassa maastossa ja koska mökki oli ihanan rauhallisella paikalla, pystyi koiria pitämään lähes koko ajan vapaana. Ah, rentouttavaa! Wäinö kävi lammessa uimassa ja nähtiinpä reissulla jopa lehmiä, jotka ihmetyttivät poikia. Molemmat katselivat niitä silmät pyöreinä ja Wäinö varmuuden vuoksi murisi vähäsen, vaikkakaan ei näyttänyt olevan varma mitä moisista otuksista pitäisi ajatella :) Erittäin positiivista huomata miten paljon Wäinö on kehittynyt; ennen olisi varmuuden välttämiseksi räyhännyt minkä olisi ehtinyt, mutta nyt se jopa pysähtyi miettimään ensin! Olen tyytyväinen myös siihen, että pystyttiin nukkumaan samassa tilassa kaikki viisi, mutta lähtiessämme syömään jätimme Ledin ja Wäinön eri tiloihin, ihan vaan varmuuden vuoksi. Huippusuoritus koko reissu Wäinöltä! Olen erittäin tyytyväinen. Wilho (ja tietty Ledi) käyttäytyi omaan hienoon tapaansa ja alkujärkytyksestä selvittyään senkin reissu oli oikein rento :)
Wäinön kanssa saatiin myös tokoagin alakoulu päätökseen. Koitos päättyi luonnollisesti lopputenttiin, jossa oli suoritettavana 15 erilaista osiota. Lähdettiin tenttiin vähän huonoista asetelmista sillä emme olleet harjoitelleet edellisellä viikolla ollenkaan ja jos totta puhutaan niin ylipäätään olimme harjoitelleet hävettävän vähän... Päätin kumminkin, ettei se ota jos ei annakaan ja rohkeasti tenttiin vaan! En myöskään ehtinyt lenkittämään koiraa ennen tenttiä, joten huimat ei omat odotukset ainakaan olleet. Itse asiassa olin melko varma, ettemme saa koko tenttiä läpi.
15 eri tehtävää suoritettiin 5 tehtävän sarjoissa. Olimme toisena suoritus vuorossa ja siinä vuoroa odotellessa kertasin Wäinön kanssa tulevat liikkeet.Täytyy myöntää, että Wäinö oli huippuvedossa! Se oppi liikkeet nopeasti (osaksi ne toki olivat kertausta tunneilta) ja suoritti ne virheettä kun oma vuoromme tuli. Yhden ainoan miinuspisteen saimme tasapainolaudasta, jolle koiran oli tarkoitus laittaa etutassunsa. Olin vahingossa opettanut sen menemään laudalle käskystä kun sen olisi pitänyt mennä siihen omatoimisesti. Joten siinä kohtaa koira vain odotti minulta käskyä, ihan niin kuin sille oli opetettukin... Saimme 14/15 pistettä eli huima suoritus ja varsinkin meille! Hieno Wäikki!
Seuraava koitos onkin Wäinön kanssa näyttelyt Jyväskylässä marraskuun puolessa välissä. Tällä kertaa olen jo ilmoittanut sen, joten enää en voi perääntyä. Vaikka jännittää jostakin syystä mennä itse esittämään koira... Wilhon kanssa pitänee myös kehitellä jotain kivaa, mutta vielä ei ole erikoisempaa tiedossa.
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Pikkuhiljaa arkeen palaten
Kesäloma on ollut ja mennyt eikä auta kuin odottaa taas ensi vuoteen :( Onneksi hyviä ilmoja on vielä jäljellä ja parin viikon päästä alkaa Wäinön kanssa togoagin alkeiskurssi. Bongasin tälläisen mahdollisuuden ja pakkohan sitä on lähteä kokeilemaan! Wäinön kanssa en pitkään aikaan ole missään käynytkään. Unohdin vielä taidokkaasti ilmoittaa Wäinön näyttelyihin, joten niillekin olisi uusi aika katseltava. Harmittaa vietävästi, mutta tässä on tullut muutenkin oltua niin kiireinen, stressaantunut, väsynyt ja vaikka mitä, että tuo unohdus on nyt vielä pientä... Ja ehtiihän sitä...
Lomalla matkattiin Tallinnaan, jolloin pojat jäivät porukoille tottakai hoitoon melkein viikoksi. Hyvin olivat kuulemma pärjänneet ja kiltisti olleet, jopa siellä rakennuksen keskellä. Aika väsyneen kaksikon minä sieltä kyllä pois hainkin, olivathan ne touhuilleet päivät pitkät ulkona, uineet, juosseet ja vahtineet. Wilho oli jo toisena aamuna luovuttanut lehden haku-lenkkien osalta ja jäänyt mieluummin vahtimaan josko keittiöstä likenisi ylimääräistä aamupalaa. Wäinö oli toki joka aamu mennyt matkaan :) Wäinö sai muutenkin erikoiskehuja ja oli kuulemma ollut tosi kiltti ja helppo. Tosin niinhän se on, rakas pieni!
Lähestyvän syksyn kunniaksi ollaan aloitettu myös hiki pintaan, Wilho ja Marjaana 2013 -projekti. Viime viikolla käytiin neljästi puoli tuntia juoksemassa. Tavoitteena siis on saada näitä meidän ylimääräisiä kiloja vähän pois. Nooh... Saas nyt sitten nähdä miten pitkään tätäkin projektia jaksaa, mutta kaikki lasketaan, eikös? Wäinö on tottakai stempparina matkassa ja tulipa kerran isäntä ja isot koiratkin mukaan. Isoille taisi kyllä olla vähän vähemmän mieleistä aktiviteettiä ja naamasta näykyi kun miettiävät, että mitähän nuo taas höyryää...
Lomalla matkattiin Tallinnaan, jolloin pojat jäivät porukoille tottakai hoitoon melkein viikoksi. Hyvin olivat kuulemma pärjänneet ja kiltisti olleet, jopa siellä rakennuksen keskellä. Aika väsyneen kaksikon minä sieltä kyllä pois hainkin, olivathan ne touhuilleet päivät pitkät ulkona, uineet, juosseet ja vahtineet. Wilho oli jo toisena aamuna luovuttanut lehden haku-lenkkien osalta ja jäänyt mieluummin vahtimaan josko keittiöstä likenisi ylimääräistä aamupalaa. Wäinö oli toki joka aamu mennyt matkaan :) Wäinö sai muutenkin erikoiskehuja ja oli kuulemma ollut tosi kiltti ja helppo. Tosin niinhän se on, rakas pieni!
Lähestyvän syksyn kunniaksi ollaan aloitettu myös hiki pintaan, Wilho ja Marjaana 2013 -projekti. Viime viikolla käytiin neljästi puoli tuntia juoksemassa. Tavoitteena siis on saada näitä meidän ylimääräisiä kiloja vähän pois. Nooh... Saas nyt sitten nähdä miten pitkään tätäkin projektia jaksaa, mutta kaikki lasketaan, eikös? Wäinö on tottakai stempparina matkassa ja tulipa kerran isäntä ja isot koiratkin mukaan. Isoille taisi kyllä olla vähän vähemmän mieleistä aktiviteettiä ja naamasta näykyi kun miettiävät, että mitähän nuo taas höyryää...
 |
| Turbon mieleen on silitykset. Ei niinkään ulkona rehkiminen :) |
torstai 18. heinäkuuta 2013
Mustikassa
Ihan ensimmäiseksi pitää muistaa kertoa, että Turbon kasvain osottautui hyvälaatuiseksi. Tulehdukseen annettiin pitkähkö antibioottikuuri ja nyt poika on jo paremmassa kunnossa eikä edes leikkausta välttämättä tarvita. Huh helpotusta!
Kesäloman alettua ollaan taas poikien kanssa lenkkeilty ahkerasti ja tässä päivänä eräänä yhdellä näistä samoiluista huomasin, että mustikat alkavat olla kypsiä, joten päivänä eräänä otettiin rasiat matkaan ja eikun keräämään! Paikoittain löysinkin ihan kivoja mättäitä ja yhteensä tuli vietettyä yli neljä tuntia tuolla reissulla. Innoissani en edes huomannut, että mäkäräiset tekivät hyökkäyksen, mutta sitten oli kädet ja jalat puremia täynnään. Noh, se lie vaan kuuluu asiaan...
Pojat toki sähläsivät mukana minkä ehtivät, vaikka en nyt voi varsinaisesti sanoa, että niiden panostus olisi juurikaan auttanut... Hauskaa niilläkin oli kun välillä hyökkäsivät syömään parhaat mustikat päältä, kierivät sammalessa, juoksivat ympyrää tai ihan vaan vahtivat ympäristöä. Wäinö on myös kunnostautunut löytämään ihmisten metsään heittämiä palloja; eilen löytyi pallo nro 6 (ainakin), jonka se sitten toi minulle ylpeänä näytille. Kun en kiinnittänyt sen touhuihin sen kummempaa huomiota, se päätti haudata aarteensa ja siinä samalla kaapi mustikkarasiat täyteen hiekkaa. Ei sille voinut olla edes puolittain vihainen, oli se sen verran tyytyväisen oloinen :)
Pojat (ja samalla tietysti myös isot) ovat ehtineet jäädä myös anopin hellään huomaan yhdeksi viikonlopuksi kun itse teimme lyhyen kesälomareissun. Vastoin kaikkia odotuksia, kotona oltiin pärjätty ihan hyvin ja pojat olivat saaneet jopa lenkityksen! Wäinö oli pienen kohtauksen esittänyt vastaan tulleelle pyöräilijälle, koska taluttaja ei ollut osannut varautua moiseen, mutta muuten oli kuulemma mennyt jopa vetämättä. Nyt pojat vietiin mökkeilemään ja isot omaan hoitopaikkaansa kun ollaan taas reissun päällä muutaman päivää. Wäinölle onkin edessä uusia haasteita kun joutuu mökkirempan takia olemaan hihnassa jonkin aikaa. Ainakaan eilen se ei siitä juuri nauttinut :) Saavat ne onneksi pääasiassa vapaanakin juoksennella.
Kesäloman alettua ollaan taas poikien kanssa lenkkeilty ahkerasti ja tässä päivänä eräänä yhdellä näistä samoiluista huomasin, että mustikat alkavat olla kypsiä, joten päivänä eräänä otettiin rasiat matkaan ja eikun keräämään! Paikoittain löysinkin ihan kivoja mättäitä ja yhteensä tuli vietettyä yli neljä tuntia tuolla reissulla. Innoissani en edes huomannut, että mäkäräiset tekivät hyökkäyksen, mutta sitten oli kädet ja jalat puremia täynnään. Noh, se lie vaan kuuluu asiaan...
Pojat toki sähläsivät mukana minkä ehtivät, vaikka en nyt voi varsinaisesti sanoa, että niiden panostus olisi juurikaan auttanut... Hauskaa niilläkin oli kun välillä hyökkäsivät syömään parhaat mustikat päältä, kierivät sammalessa, juoksivat ympyrää tai ihan vaan vahtivat ympäristöä. Wäinö on myös kunnostautunut löytämään ihmisten metsään heittämiä palloja; eilen löytyi pallo nro 6 (ainakin), jonka se sitten toi minulle ylpeänä näytille. Kun en kiinnittänyt sen touhuihin sen kummempaa huomiota, se päätti haudata aarteensa ja siinä samalla kaapi mustikkarasiat täyteen hiekkaa. Ei sille voinut olla edes puolittain vihainen, oli se sen verran tyytyväisen oloinen :)
Pojat (ja samalla tietysti myös isot) ovat ehtineet jäädä myös anopin hellään huomaan yhdeksi viikonlopuksi kun itse teimme lyhyen kesälomareissun. Vastoin kaikkia odotuksia, kotona oltiin pärjätty ihan hyvin ja pojat olivat saaneet jopa lenkityksen! Wäinö oli pienen kohtauksen esittänyt vastaan tulleelle pyöräilijälle, koska taluttaja ei ollut osannut varautua moiseen, mutta muuten oli kuulemma mennyt jopa vetämättä. Nyt pojat vietiin mökkeilemään ja isot omaan hoitopaikkaansa kun ollaan taas reissun päällä muutaman päivää. Wäinölle onkin edessä uusia haasteita kun joutuu mökkirempan takia olemaan hihnassa jonkin aikaa. Ainakaan eilen se ei siitä juuri nauttinut :) Saavat ne onneksi pääasiassa vapaanakin juoksennella.
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Voihan Turbo...
Turbolta löytyi maanantaina patti nisän takaa ja eilen käytettiin sitä eläinlääkärissä tarkastuksessa. Patista otettiin kuvat ja näytteet, jotka lähetettiin tutkittavaksi. Jonkin sortin kasvainhan se oli, mutta pelkästään katsomalla ei kuulemma pystynyt sulkemaan pois sen pahalaatuisuutta. Tulos valmistuu noin viikossa ja sen aikaa saadaan nyt vaan sitten odotella... Toivottavasti ei ole mitään vakavaa, kylläpä huolettaa. Muutamia kipuilun? merkkejä ollaan ehkä huomatta, mutta se tietysti voi olla jo vanhuuttaan jäykistyvien lihasten mukanaan tuomaa. Muuten herra on kyllä syönyt ja liikkunut normaalisti ja mielialakin on ollut iloisen oloinen. Voih... ei sitä loppujen lopuksi edes halua uskoa, että koira on tosiaan vanhus, vaikka siitä niin usein vitsaileekin.
Muuten ollaan oltu kaikki laiskasti pääasiassa sisätiloissa kun ulkona on ollut järkyttävän kuuma. Liikunnan tarjoamiseksi olen käyttänyt Wilhoa ja Wäinöä uimassa. Wilhonkin olen veteen viskannut, vaikka se ei siitä kyllä suuremmin ole välittänyt. Lähinnä vaan katsellut minua, että oliko pakko... Oli! Punkero on taas kerännyt kesärasvaa karvan alle. Wäinö on ollut omaan tapaansa reipas ja käyttäytynytkin todella kauniisti viime aikoina. Pihalla ollaan riehuttu jonkin verran, mutta Wäinö viihtyy siellä pääasiassa vain kun joku ihminen on mukana. Silloin onkin riemu irti ja koira onnesta soikeana! Wilho sen sijaan tykkää vahtia ohikulkevaa liikennettä ihan vaikka yksikseenkin tuntikausia. Olen välillä käynyt pyytämässä sitä sisäänkin, ja tuleehan se, mutta hieman vastahakoisesti ja painuu sitten nukkumaan "omaan huoneeseensa", joten olen nyt sitten antanut sen nauttia ulkoilmasta kun kerta siellä on niin tyytyväinen.
Mutta näissä tunnelmissa tällä kertaa. On se vaan odottavan aika pitkä...
Muuten ollaan oltu kaikki laiskasti pääasiassa sisätiloissa kun ulkona on ollut järkyttävän kuuma. Liikunnan tarjoamiseksi olen käyttänyt Wilhoa ja Wäinöä uimassa. Wilhonkin olen veteen viskannut, vaikka se ei siitä kyllä suuremmin ole välittänyt. Lähinnä vaan katsellut minua, että oliko pakko... Oli! Punkero on taas kerännyt kesärasvaa karvan alle. Wäinö on ollut omaan tapaansa reipas ja käyttäytynytkin todella kauniisti viime aikoina. Pihalla ollaan riehuttu jonkin verran, mutta Wäinö viihtyy siellä pääasiassa vain kun joku ihminen on mukana. Silloin onkin riemu irti ja koira onnesta soikeana! Wilho sen sijaan tykkää vahtia ohikulkevaa liikennettä ihan vaikka yksikseenkin tuntikausia. Olen välillä käynyt pyytämässä sitä sisäänkin, ja tuleehan se, mutta hieman vastahakoisesti ja painuu sitten nukkumaan "omaan huoneeseensa", joten olen nyt sitten antanut sen nauttia ulkoilmasta kun kerta siellä on niin tyytyväinen.
Mutta näissä tunnelmissa tällä kertaa. On se vaan odottavan aika pitkä...
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Huomioita
Viime aikoina pikkupentukoirani Wäinö on osoittanut hienoja aikuistumisen merkkejä. Tai sellaiseksi minä ne luen, mitä lie ne käytöshäiriöitä oikeasti :D
Toissapäivänä sattui megaluokan moka itselleni: anoppikokelaan kanssa olimme ostoksille lähdössä ja juuri autoon istuutumassa kun hän sanoo, että: "mitäs pikkukoira tekee ulkona?" Minä siihen, että mikä koira? "No sinun koira", vastaa hän hieman tyrmistyneenä. Minä siihen vielä tyrmistyneempänä, että "Ai minun koira?". Tämän älykkään sananvaihdon jälkeen huomaan, että Wilhohan se siinä pihalla käyskentelee, vaikka sisälle sen olinkin jättänyt! Salamana tulee mieleen, että oven on pakko olla auki ja missä helkkarissa on Wäinö! Juoksin sisälle pikavauhtia ja siellähän se Wäinö; kiltisti keittiössä tuijottamassa ulos, naamalla ilme, joka kertoo kiusauksen mennä ulos olevan kova. Siinä se silti istua tönöttää, vaikka Wilho on mennyt jo edeltä aika päiviä sitten, vaikka ovi on ihan avoin (laitoin sen ilmeisesti huolimattomasti kiinni) ja ulkoa kuuluu ääniä. Voi miten hieno, hieno koira! Olin ihan käsittämättömän ylpeä (ja helpottunut)!
Asiasta toiseen; olen huomannut, että vieraiden vastaanottaminen on helpompaa, eli Wäinö haukkuu huomattavasti vähemmän, jos sen ei tarvitse olla vastaanottamassa vieraita. Käytännössä siis niin, että vieraat saavat tulla sisälle kun Wäinö ei ole talossa ja kun ovat asettuneet istumaan tms., Wäinö tuodaan sisälle. Pari kertaa olen sopivasti ollut lenkillä kun meille on tullut vieraita ja noilla kerroilla haukkuminen on ollut minimaalista. Se johtuu varmaan siitä, että koira ei pääse kiihtymään odottaessaan oven aukaisua. Joka tapauksessa täytynee tehdä tästä pysyvämpi käytäntö.
Viimein olen myös saanut selville mikä vahviste on Wäinölle niin vahva, etteivät edes toiset koirat voita sitä! Tämäkin tuli vahingon kautta kun lenkkeillessämme pysähdyimme lammen rantaan uimaan ja heittelin Wäinölle keppiä veteen. Takaa sattui sitten tulemaan toisia ulkoilijoita koiransa kanssa, joita en huomannut. heidän koiransa alkoi vielä räyhäämään meidät huomatessaan ja ehdin jo ajatella, että tästähän se soppa syntyy. Kokeilu mielessä heitin kumminkin Wäinölle kepin vähän pidemmälle ja sinnehän se Wäinö porskutteli! Vaikka oli nähnyt ja kuullut vieraan koiran ihan lähistöllä. Pelkkä keppi ei riitä eikä pelkkä uiminen, mutta kun nämä yhdistää koira keskittyykin täysillä tekemiseensä.
Lomaviikkoa vietellessä ollaan poikien kanssa lenkkeilty taas ihan kunnolla, milloin pari tuntia, milloin yli. Kelit ovat siinä mielessä suosineet, että on raaskinut olla ulkona eikä ole tullut koirillekaan liian kuuma. Wäinö on pysynyt kiitettävän lähellä, jonka arvelen johtuvan siitä, että olen heitellyt sille palloa aina välillä lenkillä ollessamme. Nyt se ei samalla tavalla malta lähteä kauemmas, ettei vaan mene tilaisuus sivu suun. Tästä olen ollut erittäin tyytyväinen. Wilho on eilistä poikkeusta (korvat olivat lenkillä hieman hukassa) lukuun ottamatta toiminut normaalilla tavallaan ja nauttinut sekin kun on saanut kunnolla ulkoilla, itsestä nyt puhumattakaan. Aamulla opeteltiin vaihtelun vuoksi molempien kanssa vähän seuraamista, pujottelua sekä agiputkeen juoksemista (jollainen löytyi isännältä varastosta, jee! Kohta meillä on radallinen esteitä. Seuraavaksi hankintaan laitetaan pujottelukepit). Se menikin enemmän kuin mallikkaasti molemmilta pojilta. Wäinö varsinkin tuntui nauttivan, mutta ei Wilhokaan arastellut lainkaan. Nyt sisällä on rauhallista porukkaa, vaikka "treenasimme" vain puoli tuntia per koira :)
Toissapäivänä sattui megaluokan moka itselleni: anoppikokelaan kanssa olimme ostoksille lähdössä ja juuri autoon istuutumassa kun hän sanoo, että: "mitäs pikkukoira tekee ulkona?" Minä siihen, että mikä koira? "No sinun koira", vastaa hän hieman tyrmistyneenä. Minä siihen vielä tyrmistyneempänä, että "Ai minun koira?". Tämän älykkään sananvaihdon jälkeen huomaan, että Wilhohan se siinä pihalla käyskentelee, vaikka sisälle sen olinkin jättänyt! Salamana tulee mieleen, että oven on pakko olla auki ja missä helkkarissa on Wäinö! Juoksin sisälle pikavauhtia ja siellähän se Wäinö; kiltisti keittiössä tuijottamassa ulos, naamalla ilme, joka kertoo kiusauksen mennä ulos olevan kova. Siinä se silti istua tönöttää, vaikka Wilho on mennyt jo edeltä aika päiviä sitten, vaikka ovi on ihan avoin (laitoin sen ilmeisesti huolimattomasti kiinni) ja ulkoa kuuluu ääniä. Voi miten hieno, hieno koira! Olin ihan käsittämättömän ylpeä (ja helpottunut)!
Asiasta toiseen; olen huomannut, että vieraiden vastaanottaminen on helpompaa, eli Wäinö haukkuu huomattavasti vähemmän, jos sen ei tarvitse olla vastaanottamassa vieraita. Käytännössä siis niin, että vieraat saavat tulla sisälle kun Wäinö ei ole talossa ja kun ovat asettuneet istumaan tms., Wäinö tuodaan sisälle. Pari kertaa olen sopivasti ollut lenkillä kun meille on tullut vieraita ja noilla kerroilla haukkuminen on ollut minimaalista. Se johtuu varmaan siitä, että koira ei pääse kiihtymään odottaessaan oven aukaisua. Joka tapauksessa täytynee tehdä tästä pysyvämpi käytäntö.
Viimein olen myös saanut selville mikä vahviste on Wäinölle niin vahva, etteivät edes toiset koirat voita sitä! Tämäkin tuli vahingon kautta kun lenkkeillessämme pysähdyimme lammen rantaan uimaan ja heittelin Wäinölle keppiä veteen. Takaa sattui sitten tulemaan toisia ulkoilijoita koiransa kanssa, joita en huomannut. heidän koiransa alkoi vielä räyhäämään meidät huomatessaan ja ehdin jo ajatella, että tästähän se soppa syntyy. Kokeilu mielessä heitin kumminkin Wäinölle kepin vähän pidemmälle ja sinnehän se Wäinö porskutteli! Vaikka oli nähnyt ja kuullut vieraan koiran ihan lähistöllä. Pelkkä keppi ei riitä eikä pelkkä uiminen, mutta kun nämä yhdistää koira keskittyykin täysillä tekemiseensä.
Lomaviikkoa vietellessä ollaan poikien kanssa lenkkeilty taas ihan kunnolla, milloin pari tuntia, milloin yli. Kelit ovat siinä mielessä suosineet, että on raaskinut olla ulkona eikä ole tullut koirillekaan liian kuuma. Wäinö on pysynyt kiitettävän lähellä, jonka arvelen johtuvan siitä, että olen heitellyt sille palloa aina välillä lenkillä ollessamme. Nyt se ei samalla tavalla malta lähteä kauemmas, ettei vaan mene tilaisuus sivu suun. Tästä olen ollut erittäin tyytyväinen. Wilho on eilistä poikkeusta (korvat olivat lenkillä hieman hukassa) lukuun ottamatta toiminut normaalilla tavallaan ja nauttinut sekin kun on saanut kunnolla ulkoilla, itsestä nyt puhumattakaan. Aamulla opeteltiin vaihtelun vuoksi molempien kanssa vähän seuraamista, pujottelua sekä agiputkeen juoksemista (jollainen löytyi isännältä varastosta, jee! Kohta meillä on radallinen esteitä. Seuraavaksi hankintaan laitetaan pujottelukepit). Se menikin enemmän kuin mallikkaasti molemmilta pojilta. Wäinö varsinkin tuntui nauttivan, mutta ei Wilhokaan arastellut lainkaan. Nyt sisällä on rauhallista porukkaa, vaikka "treenasimme" vain puoli tuntia per koira :)
 |
| Suuremman vesistön puutteessa, myös pienempi käy viilennykseen vallan mainiosti! |
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Kesälomareissulla kera Wilhon
Suunnistin viikonlopuksi kaverin luo eteläisempään Suomeen ja tottahan toki sinne oli ainakin yksi koira raahattava matkaan. Lähinnä matkaseuraksi, olisihan se nyt muuten ollut yksinäistä istua monta tuntia junassa! Matka ei alkanut kovinkaan lupaavasti kun nukuin pommiin ja ensimmäisestä junasta myöhästyttiin. Alkuun otti kyllä aivoon aikalailla, mutta nokka pystyyn ja seuraavaan vaan... Tässä myöhäisemmässä junassa olikin sitten muitakin koiran kanssa matkustajia jo valmiina; 10-vuotian kääpiösnautseri (joka tosin näyttäytyi vain kun meni emäntänsä kanssa vessaan, muun aikaa se tyynesti nukkui penkin alla) ja suomenlapinkoira uros. Lähtöhötäkässä vesipullo unohtui matkasta, mutta onneksi snautserin omistaja ystävällisesti tarjosi meille omastaan. Oma koiransa kun ei kuulemma juo ollenkaan koko matkojen aikana! Wilho kyllä maisteli ja loppumatkasta laitoin veden sekaan maksamakkaraa, että maistuisi paremmin eikä koira vallan kuivuisi.
Alkumatkan Wilho ihmetteli sylissä, että mitäs tämä nyt sitten taas on. Ohi meneviä junia säikähdettiin molemmat :) Nopeasti se kuitenkin rauhottui ja kävi jalkojeni juureen nukkumaan. Ohi kulkevat ihmiset pysähtyivät vähän väliö silittelemään Wilhoa, joka ei ollut moksiskaan. Syötin sille toki herkkuja palkkioksi erinomaisesta käytöksestä. Jonkun verran ihmetytti kyllä miten koiran luo vaan tultiin ja alettiin silittämään kysymättä minulta lainkaan lupaa ja pahimmassa tapauksessa niin, että koira ei edes huomannut lähestyvää ihmistä! Onneksi oli koira, joka tämän kesti, mutta mielestäni ei olisi mitenkään ihmeellistä jos olisi vaikka säikähtänyt.
Muutenkin viikonloppu oli Wilhon osalta menestys - se totteli niin kauniisti kuin koiran vain voi toivoa tottelevan. Ja siinä samalla se nautti sydämensä kyllyydestä huomiosta, jota se sai roppa kaupalla! Iltaisin se vetäytyi ihan nätisti nukkumaan eikä se juuri edes haukkunut kerrostalon äänille. Liekö sitten ollut vanhassa muistissa kerrostaloeläminen? Loppumatkasta Wilho sai vielä käväistä Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa se myös nostatti hymyn monen ohikulkijan huulille. Olihan se kyllä sievä ilmestys touhottaessaan kaikissa valkoisissa (juuri perusteellisesti harjatuissa) karvoissaan ihmisvilinässä :)
Wäinö oli odotellut isännän huomassa kotona, vaikka periaatteessa senkin olisin voinut matkaan ottaa. Se vaan olisi vaatinut huomattavasti enemmän keskittymistä koiraan, ja luulen, ettei se olisikaan Wilhon lailla reissusta nauttinut. Eilen käytiinkin sitten lohdutuslenkillä sen kanssa ihan kaksistaan kun tulin kotiin. Käveltiin lammen rannalle uimaan (siis Wäinö ui) ja sieltä pois, joten poika saikin ihan reilun lenkin. Harjoiteltiin samalla hieman hihnakäytöstä, joka vieläkin on siltä hukassa. Nyt kun räyhääminen on huomattavasti vähentynyt, olen yrittänyt laittaa koulutuspanostukseni Wäinön kohdalla nyt siihen, että se kulkisi vetämättä hihnassa. Alkumatka varsinkin on haasteellinen, koska silloin pojassa on aina virtaa kuin pienessä kylässä. Pitäisi ennen lenkkejä teettää sillä hieman aivojumppaa ja alkumatkasta mieluummin vaikka seurauttaa sitä tms., jotta sen huomio pysyisi minussa kaiken muun ympärillä hyörivän sijaan. Loppulenkistä se kuitenkin kulki oikein nätisti pitkiäkin matkoja ilman, että hihna kiristyi lainkaan.
Alkumatkan Wilho ihmetteli sylissä, että mitäs tämä nyt sitten taas on. Ohi meneviä junia säikähdettiin molemmat :) Nopeasti se kuitenkin rauhottui ja kävi jalkojeni juureen nukkumaan. Ohi kulkevat ihmiset pysähtyivät vähän väliö silittelemään Wilhoa, joka ei ollut moksiskaan. Syötin sille toki herkkuja palkkioksi erinomaisesta käytöksestä. Jonkun verran ihmetytti kyllä miten koiran luo vaan tultiin ja alettiin silittämään kysymättä minulta lainkaan lupaa ja pahimmassa tapauksessa niin, että koira ei edes huomannut lähestyvää ihmistä! Onneksi oli koira, joka tämän kesti, mutta mielestäni ei olisi mitenkään ihmeellistä jos olisi vaikka säikähtänyt.
 |
| Alkumatkalla jännitti - emännän syliin siis tarkkailemaan tilannetta! |
Wäinö oli odotellut isännän huomassa kotona, vaikka periaatteessa senkin olisin voinut matkaan ottaa. Se vaan olisi vaatinut huomattavasti enemmän keskittymistä koiraan, ja luulen, ettei se olisikaan Wilhon lailla reissusta nauttinut. Eilen käytiinkin sitten lohdutuslenkillä sen kanssa ihan kaksistaan kun tulin kotiin. Käveltiin lammen rannalle uimaan (siis Wäinö ui) ja sieltä pois, joten poika saikin ihan reilun lenkin. Harjoiteltiin samalla hieman hihnakäytöstä, joka vieläkin on siltä hukassa. Nyt kun räyhääminen on huomattavasti vähentynyt, olen yrittänyt laittaa koulutuspanostukseni Wäinön kohdalla nyt siihen, että se kulkisi vetämättä hihnassa. Alkumatka varsinkin on haasteellinen, koska silloin pojassa on aina virtaa kuin pienessä kylässä. Pitäisi ennen lenkkejä teettää sillä hieman aivojumppaa ja alkumatkasta mieluummin vaikka seurauttaa sitä tms., jotta sen huomio pysyisi minussa kaiken muun ympärillä hyörivän sijaan. Loppulenkistä se kuitenkin kulki oikein nätisti pitkiäkin matkoja ilman, että hihna kiristyi lainkaan.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Wilho 5V.!
Mihin tämä aika menee? Wilho täytti toissapäivänä kokonaiset viisi vuotta ja en voi kun ihmitellä... Tuntuu, että vasta hain sen! Hirmu kiireellä ajoin äiti ja kaveri seuranani työpäivän jälkeen pentua hakemaan. Kaveri, joka istui takapenkillä, valitteli jo pahaa oloa kun kurvailin pientä hiekkatietä vähän liian kovasti, hups. Wilho touhusi yksinään eristyksissä ja oli viimeinen pentu, joka pentueesta lähti omaan kotiinsa. Olin suoraan sanottuna järkyttynyt miten villi se oli! Tuntui, että se ehti joka paikkaan. Ikävästä sillä ei ollut tietoakaan, liekkö oli liian innoissaan kaikesta uudesta, mutta automatka sujui hyvin etupenkillä minun sylissä eikä se kertaakaan esimerkiksi ulissut tms.
Kotona päästin sen nurmikolle vapaaksi ja se vetäisi korvat taakse ja uskomatonta vauhtia juoksi pöllyyttämään kukkapenkin! Ei sitä ehtinyt edes kieltää kun se oli jo toisessa paikassa ja me mietittiin mikä pyörremyrsky meihin oli juuri iskenyt. Mutta sanomattakin selvää, me oltiin täysin myytyjä siitä hetkestä alkaen.
Wilholle ostin synttärilahjaksi "raatolelun" eli sellaisen täytteettömän pehmoeläimen, joka vinkuu. Ne on sen lelu nro. yksi. Melkein se jo sen tuhosikin, ehdin kumminkin pelastamaan, että siitä olisi iloa pidemmäksi aikaa. Lisäksi hankin pojille rengashyppyesteen, jonka virittelin pihalle. Tämä on siis sellainen halpa malli, jota on helppo siirrellä paikasta toiseen. Varsinkin Wäinö oli sangen ihastunut tähän aktiviteettiin eikä edes ohi ajavat autot häirinneet sitä tippaakaan. Mitäs mitäs, pitääkö sen kanssa siis agilityä käydä koittamassa? Myös jalkojen välistä pujottelun opetin sille ja se oli aivan täpinöissään. Koskaan se ei esimerkiksi tokossa ole jaksanut keskittyä niin kympillä. Olisihan se pitänyt tietysti arvata; lisää aktiviteettiin fyysisyyttä ja se on Wäinön hommaa!
Kotona päästin sen nurmikolle vapaaksi ja se vetäisi korvat taakse ja uskomatonta vauhtia juoksi pöllyyttämään kukkapenkin! Ei sitä ehtinyt edes kieltää kun se oli jo toisessa paikassa ja me mietittiin mikä pyörremyrsky meihin oli juuri iskenyt. Mutta sanomattakin selvää, me oltiin täysin myytyjä siitä hetkestä alkaen.
Wilholle ostin synttärilahjaksi "raatolelun" eli sellaisen täytteettömän pehmoeläimen, joka vinkuu. Ne on sen lelu nro. yksi. Melkein se jo sen tuhosikin, ehdin kumminkin pelastamaan, että siitä olisi iloa pidemmäksi aikaa. Lisäksi hankin pojille rengashyppyesteen, jonka virittelin pihalle. Tämä on siis sellainen halpa malli, jota on helppo siirrellä paikasta toiseen. Varsinkin Wäinö oli sangen ihastunut tähän aktiviteettiin eikä edes ohi ajavat autot häirinneet sitä tippaakaan. Mitäs mitäs, pitääkö sen kanssa siis agilityä käydä koittamassa? Myös jalkojen välistä pujottelun opetin sille ja se oli aivan täpinöissään. Koskaan se ei esimerkiksi tokossa ole jaksanut keskittyä niin kympillä. Olisihan se pitänyt tietysti arvata; lisää aktiviteettiin fyysisyyttä ja se on Wäinön hommaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)