Vanha varvasvaiva ei jätä meitä rauhaan. Viikonloppu oltiin maalla, jossa tietysti koirat ulkoilivat vapaasti paljon ja Wäinö tyylilleen uskollisesti otti jaloistaan kaiken irti. Vaan varvas ei kestä ja huomasin, että kynnen juuresta tulee verta. Poistoon siis. Harmi vaan, että eläinlääkäriin oli pienoinen jono ja sain ajan vasta ensi maanantaille. Onneksi kotona oli kipulääkettä antaa Wäiskille ja hetken näyttikin, että voidaan odotella maanantaihin. Vaan viime yönä jalka alkoi vaivata oikein todenteolla eikä nukkunut koira enkä minä oikein ollenkaan. Heti aamulla soitin siis eläinlääkäriin, että eikö me sittenkin päästäisi vähän aiemmin ja onneksi meidät mahdutettiin heti aamupäivän ohjelmaan.
Varpaanpoisto ei sinällään ole iso operaatio ja olenkin tyytyväinen, että se on ohi. Koira on hieman tokkurainen, mutta toistaiseksi ei vielä vahtaa jalkaansa kovin paljoa. Aion silti nukkua sen kanssa samassa huoneessa, jotta se ei pääsisi runnomaan haavaa. Hienosti se on keksinyt, että kun suulla ei pääse jalkaan kiinni niin sen päälle voi hyppiä etutassuilla... Onneksi isännällä on huominen vapaa niin koira ei jää yksin ollenkaan. Kipulääkekuuri ei ole kuin 5 päivää ja minulle sanottiin, että aikaisemminkin voi lopettaa sen antamisen jos siltä näyttää. Ei pitäisi siis olla paha rasti edessä, kunhan huolehtii ettei haava pääse kastumaan ja vaihtaa siteen päivittäin. Antibiootit Wäiskille määrättiin myös.
Nyt alkaakin sitten ikuisuudelta tuntuva kuntouttamisjakso, että leikkaushaava saa parantua. Wäinö levossa... Se on se haaste. Sotasuunnitelmaa olen punonut jo valmiiksi ja kaverilta sain hyviä vinkkejä mitä kaikkea voidaan treenailla.
Wilhon kanssa käytiin tekemässä ns. kaverikoirakeikka Vetreaan muistisairaiden vanhuksien luo. Meitä olikin tervehtimässä oikein iloinen henkilökunta ja monta vanhusta. Wilhon onneksi ruokailu oli juuri päättynyt ja pöytien alle tippuneet ruuat se imuroikin napaansa sellaista vauhtia, että oksat pois. Meinasipa samalla mennä jälkkärikin naamaan, mutta onneksi valpas hoitaja ehti väliin. Sika koiraksi! Mutta saatiin kuitenkin hyvää palautetta käynnistämme, joten oletettavasti siitä oli iloa asukkaille ja henkilökunnalle. Niin kuin aina, aika on se elementti, joka on kortilla ja vaikka toivoisin, että meillä olisi aikaa käydä uudellakin vierailulla, pelkään, että ainakaan kovin säännölliseen toimintaan ei vaan rahkeet riitä.
Aika tulee jatkossa olemaan todennäköisesti vielä tiukemmassa sillä pentusuunnitelmat ovat viimein saaneet uutta puhtia alleen. Pentuekin on jo katsottuna ja sitä odotellaan syntyväksi. Riippuen siitä, tuleeko sieltä urosbullmastiffia, meillä saattaa olla pentunen jo loppuvuodesta. Olenkin alkanut valmistautua pennun tuloon hankkimalla kirjallisuutta aiheesta ja varaamalla alustavasti paikan pentukurssille. Pitkään käytyjen keskustelujen jälkeen olemme todenneet, että nyt on kumminkin hyvä aika uudelle tulokkaalle. Itse olen yllättäen vähän toppuutellut, suurimpina kysymyksinä riittääkö aika ja miten koirat tulevat toimeen keskenään?
Neljä koiraa on aika massiivinen määrä, tiedän jo kokemuksesta. Tietenkään meillä ei aiemmin ole ollut neljää koiraa, josta yksi on pentu. Toisaalta meillä on ollut neljä koiraa, joista yksi on nuori Wäinö... Bullmastiffi ei aktiivisimmillaankaan ole mitään buhundia vastaavaa :D Mutta pentu on pentu ja ensimmäisenä vuotena pitää olla kyllä aktiivinen sen koulutuksen suhteen. Tai saa olla! Pikku hiljaa alkaa omakin innostus kasvamaan, vaikka täytyy myöntää, että pikkukoiraihminen minussa on miettinyt ison koiran ottamista hyvinkin varauksella. Sellainen on pentukuume ollut, että jos uusi buhund olisi tullut isännälle kysymykseenkään, sellainen täällä varmaan jo olisi... Jokin kaunis päivä sitten.
Jännittävää on miten koirat ottavat uuden tulokkaan vastaan. Kaverini termiä käyttäen; pentututka niillä kaikilla on kunnossa, joten ensimmäiseen puoleen vuoteen en usko, että niillä on suurempaa ongelmaa. Wilho saattaa päänsä sisällä miettiä, että kamoon nyt taas! Hauska ajatus kumminkin, että Darralla on taas ruttunaama seuraa. Rouva on pysynyt hyvässä kunnossa ja sekin puoltaa sitä, että pentu otetaan nyt eikä odoteta esimerkiksi vielä yhtä vuotta. Aihetta on kumminkin nyt hangattu ees taas, olen miettinyt pääni puhki lauma-asioita, jaksamista, mitä kaikkea voi mennä vikaan jne. ja silti tullut tulokseen, että hyvä siitä tulee. Hetken mielijohteesta ja varautumattomuudesta meitä ei ainakaan voi syyttää. Ihan oma bullmastiffi, heh, kenpä olisi uskonut!
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
lauantai 3. lokakuuta 2015
Sairastamista
Selvittyämme nenäpunkkiepisodista, oli Wäinön vuoro teloa itsensä. Poika juoksi vähän rajummin pihalla, okei - ei ihan vähän rajusti jos totta puhutaan, ja onnistui telomaan jalkansa. Sisälle tullessa se linkkasi ja jalasta tuli vähän verta, mutta mitään haavaa ei näkynyt, joten ajattelin, että se on pienellä levolla ohi.
Sitten se alkoi linkkaamaan jalkaa lenkillä. Mitään jalassa ei taaskaan näkynyt, mutta koska Wäiski päätti, että nuoleminen on paras hoitokeino, jalka turposi ja vähän tulehtui. Eikun siis eläinlääkäriin kuvauttamaan takajalan varvas. Se sama, jonka poika onnistui aikojen alussa telomaan autojupakassa. Kuvista selvisi, että vanha murtuma oli rustottunut ja nyt tuo rusto oli murtunut. Sen lisäksi kynsi oli hieman irti, josta johtui verentulo alunperin. Wäinö sai kipulääkekuurin ja määräyksen pitää tötteröä päässä ainakin viikon ajan.
Alussa jalka olikin todella kipeä. Jouduin vaihtamaan nukkumaan vierashuoneeseen, jotta olen samassa tilassa Wäinön kanssa ja estän sitä yrittämästä turmella jalkaansa tötteröllä. Jonka se kyllä onnistui tekemään kuitenkin. Tein taas hieman fiksausta Wäinön tötteröön ja päällystin reunat vanutupoilla, jotka teippasin siis pehmustamaan reunaa. Onneksi tämä auttoi eikä Wäinö enää saanut aikaan enää lisää tuhoa. Paraneminen alkoi ja nyt näyttää jo lupaavalta. Pidämme kumminkin sairaslomaa lenkkeilystä varmuuden vuoksi ainakin ensi viikon. Tai niin kauan kuin Wäinön pää kestää.
Rallytreeneissä olen Wäinöä kumminkin käyttänyt, jotta sillä olisi edes jotain tekemistä. Niissä en ole viitsinyt vaatia oikein yhtään mitään, lähinnä vaan palkkaillut ja muutenkin kehunut. Viime viikon treeneissä kipu selvästi vaikutti ja koira oli "flegmaattinen", joka siis Wäinön kohdalla tarkoittaa sitä, että se näytti hyvin keskittyvältä koiralta kun ei pomppinut ja haukkunut ylimääräisiä... Tällä viikolla voitiin jo tehdä paljon enemmän. Olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin meillä meni. Varsinkin lopputreenit kun otettiin useampi koira samaan tilaan ja tehtiin omiamme. Yksi koirista oli nuori porokoirauros, mutta Wäinö ei kiinnittänyt siihenkään sen kummemmin huomiota, se jopa vaikutti rennolta huolimatta toisista koirista!
Wilhon kanssa ollaan sitten doboiltu ja lukukoirailtu ihan urakalla. Milloinhan se sanoo sopimuksen irti? Varsinkin lukukoirahomma on ollut henkisesti rankkaa, vaikkakin todella kivaa. Doboilussa ollaan molemmat saatu huomata, että meillä ei ehkä olekaan ihan niin timmit lihakset kun ollaan luultu ;) Hauskaa on kumminkin ollut, saisipa itsestä revittyä energiaa tehdä hommaa säännöllisemmin. Vatsalihakseni nimittäin kertovat, että tarvetta sille olisi!
Sitten se alkoi linkkaamaan jalkaa lenkillä. Mitään jalassa ei taaskaan näkynyt, mutta koska Wäiski päätti, että nuoleminen on paras hoitokeino, jalka turposi ja vähän tulehtui. Eikun siis eläinlääkäriin kuvauttamaan takajalan varvas. Se sama, jonka poika onnistui aikojen alussa telomaan autojupakassa. Kuvista selvisi, että vanha murtuma oli rustottunut ja nyt tuo rusto oli murtunut. Sen lisäksi kynsi oli hieman irti, josta johtui verentulo alunperin. Wäinö sai kipulääkekuurin ja määräyksen pitää tötteröä päässä ainakin viikon ajan.
Alussa jalka olikin todella kipeä. Jouduin vaihtamaan nukkumaan vierashuoneeseen, jotta olen samassa tilassa Wäinön kanssa ja estän sitä yrittämästä turmella jalkaansa tötteröllä. Jonka se kyllä onnistui tekemään kuitenkin. Tein taas hieman fiksausta Wäinön tötteröön ja päällystin reunat vanutupoilla, jotka teippasin siis pehmustamaan reunaa. Onneksi tämä auttoi eikä Wäinö enää saanut aikaan enää lisää tuhoa. Paraneminen alkoi ja nyt näyttää jo lupaavalta. Pidämme kumminkin sairaslomaa lenkkeilystä varmuuden vuoksi ainakin ensi viikon. Tai niin kauan kuin Wäinön pää kestää.
 |
| Buhund ei ole helpoin potilas |
Rallytreeneissä olen Wäinöä kumminkin käyttänyt, jotta sillä olisi edes jotain tekemistä. Niissä en ole viitsinyt vaatia oikein yhtään mitään, lähinnä vaan palkkaillut ja muutenkin kehunut. Viime viikon treeneissä kipu selvästi vaikutti ja koira oli "flegmaattinen", joka siis Wäinön kohdalla tarkoittaa sitä, että se näytti hyvin keskittyvältä koiralta kun ei pomppinut ja haukkunut ylimääräisiä... Tällä viikolla voitiin jo tehdä paljon enemmän. Olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin meillä meni. Varsinkin lopputreenit kun otettiin useampi koira samaan tilaan ja tehtiin omiamme. Yksi koirista oli nuori porokoirauros, mutta Wäinö ei kiinnittänyt siihenkään sen kummemmin huomiota, se jopa vaikutti rennolta huolimatta toisista koirista!
Wilhon kanssa ollaan sitten doboiltu ja lukukoirailtu ihan urakalla. Milloinhan se sanoo sopimuksen irti? Varsinkin lukukoirahomma on ollut henkisesti rankkaa, vaikkakin todella kivaa. Doboilussa ollaan molemmat saatu huomata, että meillä ei ehkä olekaan ihan niin timmit lihakset kun ollaan luultu ;) Hauskaa on kumminkin ollut, saisipa itsestä revittyä energiaa tehdä hommaa säännöllisemmin. Vatsalihakseni nimittäin kertovat, että tarvetta sille olisi!
 |
| Wilhon työtilat Kontiolahden kirjastolla ovat ihastuttavassa satuhuoneessa |
lauantai 19. syyskuuta 2015
Pitkä lukukoiraviikko
Tällä viikolla ei paljon muuta olla ehdittykään kuin lukukoirailla. Maanantai aloitettiin Wilhon kanssa pienellä lehtihaastattelulla Pielisjokiseutuun. Itse en ole vielä edes juttua kunnolla nähnyt, nopeasti ehdin vain vilkaista, että kyllä se Wilhon kuva siellä on. Minulle luvattiin laittaa lehti postiin, joten sitä odotellen...
Tiistaina pidettiin välipäivää ja olinkin suunnitellut, että lenkille, lenkille niin saadaan Wäinöstäkin puhti pois. Vaan Wäinö teloi jalkansa pihalla juostessaan eikähän siitä mitään tullut. Varpaat punoittavat ja ovat hieman turvonneet, mutta luultavasti se johtuu vain jostakin pienestä haavasta. Pelkäsin kamalasti, että ne ovat murtuneet, koska nehän ovat ne samat varpaat, jotka vahingoittuivat Wäinön jäätyä pentuna auton alle. Mennään nyt puhdistuksella ja katsellaan maanantaihin saakka josko ne siitä alkaisivat paranemaan vai joudutaanko käymään eläinlääkäristä lääkekuuri tulehdukseen.
Keskiviikkona meitä odottikin sitten ensimmäinen varsinainen lukukoirakoettelemus. Tällä kertaa Lehmon kirjastossa, jossa meillä oli nuorisotilat varattuna parin tunnin ajan ja ihmiset saivat tulla tutustumaan Wilhoon. Suunnitelmat muuttuivatkin hieman ja Wilho pääsi kuuntelemaan kolmea eri lukijaa. Tilanne oli toki hieman rauhaton, koska ihmisiä oli joka puolella ja se näkyi hieman koirassakin, mm. läähätyksenä. Hyvin pikkumies kuitenkin veti! Wilho aika pitkälti kävi katsastamassa kaikki tilaan tulijat ja muutaman luona intoutui pysyttelemään rapsuteltavanakin. Yhteensä paikalla kävi 15 henkilöä kahden tunnin aikana. Tämä tuntui todella paljolta minusta ja varmasti koirasta samoin!
Torstaina kävimme sitten Kontiolahden kirjastolla, jossa sama juttu. Siellä olikin huomattavasti rauhallisempaa, yhteensä kävijöitä oli 10 ja he viihtyivät tilassa lyhemmän aikaa. Mukava kokemus kuitenkin sekin ja hyvä, että molemmat tilat ovat nyt meille tutut. Seuraavan kerran Wilhokin on luultavasti rauhallisempi.
Jotta meillä ei aika kävisi tylsäksi, ilmoittauduin Wilhon kanssa myös hoitokotikeikalle. Siellä meitä odottaa muutama muistisairas vanhus ja tilanne on taas hieman eri; tällä kertaa se olen ilmeisesti minä, joka luen ja sitten keskustellaan. Wilhon rooli on kaverikoiramaiseen tapaan olla rapsuteltavana ja kuunnella. Huh! Kaikkeen sitä pitää päänsä tunkea. Odotan kumminkin aika innolla sekä tulevia lukukoirakertoja että hoitokotikeikkaa; tarvetta tällaiselle toiminnalle tuntuu olevan. Ainakin meidät on otettu niin liikuttavan innokkaasti vastaan molemmissa kohteissa!
Tiistaina pidettiin välipäivää ja olinkin suunnitellut, että lenkille, lenkille niin saadaan Wäinöstäkin puhti pois. Vaan Wäinö teloi jalkansa pihalla juostessaan eikähän siitä mitään tullut. Varpaat punoittavat ja ovat hieman turvonneet, mutta luultavasti se johtuu vain jostakin pienestä haavasta. Pelkäsin kamalasti, että ne ovat murtuneet, koska nehän ovat ne samat varpaat, jotka vahingoittuivat Wäinön jäätyä pentuna auton alle. Mennään nyt puhdistuksella ja katsellaan maanantaihin saakka josko ne siitä alkaisivat paranemaan vai joudutaanko käymään eläinlääkäristä lääkekuuri tulehdukseen.
Keskiviikkona meitä odottikin sitten ensimmäinen varsinainen lukukoirakoettelemus. Tällä kertaa Lehmon kirjastossa, jossa meillä oli nuorisotilat varattuna parin tunnin ajan ja ihmiset saivat tulla tutustumaan Wilhoon. Suunnitelmat muuttuivatkin hieman ja Wilho pääsi kuuntelemaan kolmea eri lukijaa. Tilanne oli toki hieman rauhaton, koska ihmisiä oli joka puolella ja se näkyi hieman koirassakin, mm. läähätyksenä. Hyvin pikkumies kuitenkin veti! Wilho aika pitkälti kävi katsastamassa kaikki tilaan tulijat ja muutaman luona intoutui pysyttelemään rapsuteltavanakin. Yhteensä paikalla kävi 15 henkilöä kahden tunnin aikana. Tämä tuntui todella paljolta minusta ja varmasti koirasta samoin!
Torstaina kävimme sitten Kontiolahden kirjastolla, jossa sama juttu. Siellä olikin huomattavasti rauhallisempaa, yhteensä kävijöitä oli 10 ja he viihtyivät tilassa lyhemmän aikaa. Mukava kokemus kuitenkin sekin ja hyvä, että molemmat tilat ovat nyt meille tutut. Seuraavan kerran Wilhokin on luultavasti rauhallisempi.
Jotta meillä ei aika kävisi tylsäksi, ilmoittauduin Wilhon kanssa myös hoitokotikeikalle. Siellä meitä odottaa muutama muistisairas vanhus ja tilanne on taas hieman eri; tällä kertaa se olen ilmeisesti minä, joka luen ja sitten keskustellaan. Wilhon rooli on kaverikoiramaiseen tapaan olla rapsuteltavana ja kuunnella. Huh! Kaikkeen sitä pitää päänsä tunkea. Odotan kumminkin aika innolla sekä tulevia lukukoirakertoja että hoitokotikeikkaa; tarvetta tällaiselle toiminnalle tuntuu olevan. Ainakin meidät on otettu niin liikuttavan innokkaasti vastaan molemmissa kohteissa!
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
Salme Mujusen saalisviettikurssi 5.9
Vähän erilaista koulutusta tällä kertaa :) Kaverini oli kyseisestä kurssista pitkään haaveillut ja aloimmekin sitä yhdessä puuhata tälle suunnalle (minä kyllä enemmänkin olin vain henkinen tuki järjestelyissä :D). Lopulta kurssi järjestettiin yhteistyössä Susirajan Lappalaisten kanssa. Itse lähdin mukaan, jotta saisin hajua siitä, miten leikkiä hyödynnetään palkkauksessa. Kohteeksi valikoitui... kukas muu kuin Wäiski!
Päivä alkoi luennolla, joka olikin hyvin perusteellinen. Olin tutustunut jo aiemmin Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa -kirjaan pintapuolisesti, joten jokin haju minulla oli siitä mitä tuleman pitää. Taas kerran luennoitsija oli kokenut ihminen ja vuosien koulutustausta näkyi: ohjelma eteni, juttua riitti ja koulutettavat otettiin hyvin huomioon. Voin suositella, joskin koirankouluttajien kannattaa aina pureskella kuulemaansa.
Wäinön kohdalla minun ei tosin tarvinnut pureskella yhtään mitään. Se syttyi leikkiin välittömästi, niin paljon, että pystyin laskemaan sen irti, vaikka autoja liikkui lähistöllä. No jopas! Ensimmäisessä vaiheessa kahta samanlaista lelua heitettiin koiralle, jotta ns. saalisvietti (vietti -sanaahan ei enää moderneissa piireissä käytetä, mutta tarkoittaa tässä tapauksessa siis saaliskäyttäytymisen aktivoitumista) syttyisi. Kun koira saavuttaa ensimmäisen lelun, sille näytetään toista ja kun koira hylkää ensimmäisen, toinen heitetään siitä poispäin. Tätä toistetaan kunkin koiran jaksamisen mukaan. Wäinöhän jaksaa...
Ideana on jatkaa niin kauan kunnes tulo heitetylle lelulle hidastuu hieman. Viimeistä lelua ei heitetäkään vaan siihen tarrataan kaksin käsin ja koira saa purra siihen kiinni, jolloin ohjaaja joustaa, jopa pyöräyttää koiran itsensä ympäri vauhdista ja alkaa keinutella lelua oikealta vasemmalle. Sen jälkeen ohjaaja päästää toisella kädellä irti ja ottaa hihnan tuntumalle (kuten hevosohjat). Sitten annetaan koiran voittaa lelu ja sen kanssa lähdetään kävelemään pienen matkaa hihna koko ajan tuntumalla, jotta koira ei pääse ns. tappamaan saalistaan vaan kantaa sitä. Wäinö olisi halunnut kantaa lelun pois ja mennä rauhassa nauttimaan saaliistaan, mutta sen kummemmin se ei hihnaan reagoinut.
Viimeisessä vaiheessa siirrytään koiran viereen ja samanaikaisesti otetaan kiinni koiran pannasta. Sitten koiraa silitellään kunnes se vapaaehtoisesti rauhoittuu ja pudottaa lelun maahan. Lopuksi lelu siirretään vaivihkaa piiloon. Wäinön kanssa koko harjoitus onnistui, rauhoittumisineen.
Kotona piti tietysti päästä kokeilemaan Wilhon kanssa. Olin melko varma, että harjoitus ei tule onnistumaan tietyiltä osilta tämän paljon herkemmän herran kanssa. Vähän olin oikeassa, mutta olin vähän väärässäkin... Ongelmaksi ei muodostunutkaan kantaminen, vaikka ajattelin, että siihen viimeistään loppuu Wilhon kiinnostus. Wilho myös vaihtoi esinettä lopulta reippaasti. Vähän sai kyllä houkutella, mutta kun se juonen tajusi, se oli aika täysiä mukana.
Suurimmaksi ongelmaksi paljastui kaulapanta, joka oli suoranainen kauhistus. Ei tykännyt, eihän sillä moista ole käytettykään sitten pentuajan. En lähtenyt pakottamaan, koska tiedän, että se ei ole Wilhosta ainoastaan outo esine, se aiheuttaa ihan oikeaa epämiellyttävyyttä Wilhon pehmeän nielun takia. Joten tässä kohtaa piti mietiskellä ja pureskella. Päädyin tekemään harjoituksen niin, että ykkös ja kakkos osio kuten yllä. Sitten luovuin lelusta ja Wilho kanniskeli sitä muutaman askeleen verran (kävelin mukana) kunnes istui maahan esine suussa. Menin viereen ja aloin silitellä, pienen hetken kuluttua se kellahti selälleen jalkojeni jureen, päästi lelusta irti ja rentoutui silitettäväksi. Nooh... ei siis oppikirjanmukainen suoritus ollenkaan, mutta minusta sama saatiin aikaan - siis koiran tyydyttynyt olo kun se oli saanut toteuttaa jonkin tietyn käytösmallin. Kirjoitin tekniikasta myös Mujuselle palautekyselyn mukana ja odottelen mielenkiinnolla vastausta.
Ihan niin kuin noin sivuhuomiona: pannat, hyi! Yhtenä harjoituksena oli laittaa panta kaulaan ja näytellä koiraa kun pari harjoitteli lähestymistä. Se oli aivan kamalaa :D Wäinölle tulikin ostettua onneksi viimein uudet valjaat, joihin toistaiseksi olen aika tyytyväinen; hyvin napakat ja kestävänoloiset ja tarvittaessa niihin saa lisäosan rintaa tukemaan ja siten tasaamaan painetta muualle kuin kaulaan.
Päivä alkoi luennolla, joka olikin hyvin perusteellinen. Olin tutustunut jo aiemmin Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa -kirjaan pintapuolisesti, joten jokin haju minulla oli siitä mitä tuleman pitää. Taas kerran luennoitsija oli kokenut ihminen ja vuosien koulutustausta näkyi: ohjelma eteni, juttua riitti ja koulutettavat otettiin hyvin huomioon. Voin suositella, joskin koirankouluttajien kannattaa aina pureskella kuulemaansa.
Wäinön kohdalla minun ei tosin tarvinnut pureskella yhtään mitään. Se syttyi leikkiin välittömästi, niin paljon, että pystyin laskemaan sen irti, vaikka autoja liikkui lähistöllä. No jopas! Ensimmäisessä vaiheessa kahta samanlaista lelua heitettiin koiralle, jotta ns. saalisvietti (vietti -sanaahan ei enää moderneissa piireissä käytetä, mutta tarkoittaa tässä tapauksessa siis saaliskäyttäytymisen aktivoitumista) syttyisi. Kun koira saavuttaa ensimmäisen lelun, sille näytetään toista ja kun koira hylkää ensimmäisen, toinen heitetään siitä poispäin. Tätä toistetaan kunkin koiran jaksamisen mukaan. Wäinöhän jaksaa...
Ideana on jatkaa niin kauan kunnes tulo heitetylle lelulle hidastuu hieman. Viimeistä lelua ei heitetäkään vaan siihen tarrataan kaksin käsin ja koira saa purra siihen kiinni, jolloin ohjaaja joustaa, jopa pyöräyttää koiran itsensä ympäri vauhdista ja alkaa keinutella lelua oikealta vasemmalle. Sen jälkeen ohjaaja päästää toisella kädellä irti ja ottaa hihnan tuntumalle (kuten hevosohjat). Sitten annetaan koiran voittaa lelu ja sen kanssa lähdetään kävelemään pienen matkaa hihna koko ajan tuntumalla, jotta koira ei pääse ns. tappamaan saalistaan vaan kantaa sitä. Wäinö olisi halunnut kantaa lelun pois ja mennä rauhassa nauttimaan saaliistaan, mutta sen kummemmin se ei hihnaan reagoinut.
Viimeisessä vaiheessa siirrytään koiran viereen ja samanaikaisesti otetaan kiinni koiran pannasta. Sitten koiraa silitellään kunnes se vapaaehtoisesti rauhoittuu ja pudottaa lelun maahan. Lopuksi lelu siirretään vaivihkaa piiloon. Wäinön kanssa koko harjoitus onnistui, rauhoittumisineen.
Kotona piti tietysti päästä kokeilemaan Wilhon kanssa. Olin melko varma, että harjoitus ei tule onnistumaan tietyiltä osilta tämän paljon herkemmän herran kanssa. Vähän olin oikeassa, mutta olin vähän väärässäkin... Ongelmaksi ei muodostunutkaan kantaminen, vaikka ajattelin, että siihen viimeistään loppuu Wilhon kiinnostus. Wilho myös vaihtoi esinettä lopulta reippaasti. Vähän sai kyllä houkutella, mutta kun se juonen tajusi, se oli aika täysiä mukana.
Suurimmaksi ongelmaksi paljastui kaulapanta, joka oli suoranainen kauhistus. Ei tykännyt, eihän sillä moista ole käytettykään sitten pentuajan. En lähtenyt pakottamaan, koska tiedän, että se ei ole Wilhosta ainoastaan outo esine, se aiheuttaa ihan oikeaa epämiellyttävyyttä Wilhon pehmeän nielun takia. Joten tässä kohtaa piti mietiskellä ja pureskella. Päädyin tekemään harjoituksen niin, että ykkös ja kakkos osio kuten yllä. Sitten luovuin lelusta ja Wilho kanniskeli sitä muutaman askeleen verran (kävelin mukana) kunnes istui maahan esine suussa. Menin viereen ja aloin silitellä, pienen hetken kuluttua se kellahti selälleen jalkojeni jureen, päästi lelusta irti ja rentoutui silitettäväksi. Nooh... ei siis oppikirjanmukainen suoritus ollenkaan, mutta minusta sama saatiin aikaan - siis koiran tyydyttynyt olo kun se oli saanut toteuttaa jonkin tietyn käytösmallin. Kirjoitin tekniikasta myös Mujuselle palautekyselyn mukana ja odottelen mielenkiinnolla vastausta.
Ihan niin kuin noin sivuhuomiona: pannat, hyi! Yhtenä harjoituksena oli laittaa panta kaulaan ja näytellä koiraa kun pari harjoitteli lähestymistä. Se oli aivan kamalaa :D Wäinölle tulikin ostettua onneksi viimein uudet valjaat, joihin toistaiseksi olen aika tyytyväinen; hyvin napakat ja kestävänoloiset ja tarvittaessa niihin saa lisäosan rintaa tukemaan ja siten tasaamaan painetta muualle kuin kaulaan.
maanantai 31. elokuuta 2015
Rally-tokokisat Joensuu 29.8
Ei lähdetty kisaamaan kovin tavoittein. Wilhosta tiesin, että jos en itse mokaa, RTK2 tulee varmasti, kuten tulikin. Wilholla oli ihan kamalan huono päivä; alkuverkassa se yritti lähteä toisten koirien luo (mitä, mitä, mitä???), en saanut innostumaan sitä oikein millään. Yritin jopa vinkulelulla leikittää vaan ei. Tuntui, että minun piti oikein raahata se radalle. Ei kiva asetelma. Ajattelin, että vedetään silti läpi ja niinhän me tehtiin, mutta olihan se aika kamalaa. Wilho laahasi perässä, kävi haistelemassa houkutuksen possu-lelua (taas mitähän ihmettä!), joten -10 pistettä naps. Minäkin haahuilin yrittessäni houkutella koiraani matkaan, joten saimme yhteensä - 6 epätarkkuudesta eri kylteillä, ihmettelen suuresti, ettei sen enempää. Yhteensä siis 84/100 ja RTK2. Kuten Wilholle sanoinkin: se on niin hyvä, että huonoimmillaankin se on paras! <3 Tuomarin kommentti: Hyvin stempattu loppuun asti.
Wäinö oli tällä kertaa ensimmäisessä suoritusvuorossa. Rataan tutustuessa tiesin, että houkutus tulee olemaan meidän kompastuskivi. Koko halli nimittäin tuoksui koiran märkäruualle... Ensimmäiseltä kyltiltä se karkasikin suoraan edessä siintävälle houkutukselle (-10 pistettä). Kutsuin sen takaisin ja tulihan se. En uusinut, vaikka jälkeenpäin olisi kyllä kannattanut. Ajattelin taas, että täyttä höyryä eteenpäin! Houkutuksella se kävi haistelemassa possun varmuuden vuoksi ja -10 siitäkin. No tätä ei todella kannattanut alkaa uusimaan! Seuraava -10 tuli kun Wäiski käväisi istumassa minun edessä, vaikka ei pitänyt. Tämäkin olisi kannattanut uusia! Niillähän olisi tullut jo hyväksytty tulos! Nyt tulos 58/100. Tuomarin kommentti: Todella kauniita pätkiä radalla. Alussa hieman karkailua. Seuraavan kerran opettelen uusimaan myös Wäiskin kanssa. Se on nyt osoittanut, että se pystyy ja haluaa työskennellä kanssani, huolimatta häiriöistä.
Kaiken tämän summana olin kuitenkin erittäin tyytyväinen päivään. Sain vieläpä tavata aivan ihastuttavan mitteliuros Jekun sekä jutella buhundeista kiinnostuneen ihmisen kanssa, tunnelma oli aivan mahtava ja epäonnistumisia korjasi mahtavat onnistumiset (kuten Wäinön halu tehdä ja pienesti herännyt luotto siihen ja lämmitti se koularikin kyllä). Sokerina pohjalla treenikaverimme ja Laku suoritti oman ratansa täysin pistein ja sijoittui kisan toiseksi!
Nyt taitaa tulla kisatauko ainakin Wilholle. Voittajassa on niin paljon asiaa, jotka eivät ole vielä hallussa ja haluan kerrankin aloittaa luokan niin, että olen luottavaisilla mielillä kisaamassa. Wäinöä saatankin jossain lähistöllä käyttää, onhan meillä ainakin kolme kisaa aikaa olla AVOssa.
Wäinö oli tällä kertaa ensimmäisessä suoritusvuorossa. Rataan tutustuessa tiesin, että houkutus tulee olemaan meidän kompastuskivi. Koko halli nimittäin tuoksui koiran märkäruualle... Ensimmäiseltä kyltiltä se karkasikin suoraan edessä siintävälle houkutukselle (-10 pistettä). Kutsuin sen takaisin ja tulihan se. En uusinut, vaikka jälkeenpäin olisi kyllä kannattanut. Ajattelin taas, että täyttä höyryä eteenpäin! Houkutuksella se kävi haistelemassa possun varmuuden vuoksi ja -10 siitäkin. No tätä ei todella kannattanut alkaa uusimaan! Seuraava -10 tuli kun Wäiski käväisi istumassa minun edessä, vaikka ei pitänyt. Tämäkin olisi kannattanut uusia! Niillähän olisi tullut jo hyväksytty tulos! Nyt tulos 58/100. Tuomarin kommentti: Todella kauniita pätkiä radalla. Alussa hieman karkailua. Seuraavan kerran opettelen uusimaan myös Wäiskin kanssa. Se on nyt osoittanut, että se pystyy ja haluaa työskennellä kanssani, huolimatta häiriöistä.
Kaiken tämän summana olin kuitenkin erittäin tyytyväinen päivään. Sain vieläpä tavata aivan ihastuttavan mitteliuros Jekun sekä jutella buhundeista kiinnostuneen ihmisen kanssa, tunnelma oli aivan mahtava ja epäonnistumisia korjasi mahtavat onnistumiset (kuten Wäinön halu tehdä ja pienesti herännyt luotto siihen ja lämmitti se koularikin kyllä). Sokerina pohjalla treenikaverimme ja Laku suoritti oman ratansa täysin pistein ja sijoittui kisan toiseksi!
Nyt taitaa tulla kisatauko ainakin Wilholle. Voittajassa on niin paljon asiaa, jotka eivät ole vielä hallussa ja haluan kerrankin aloittaa luokan niin, että olen luottavaisilla mielillä kisaamassa. Wäinöä saatankin jossain lähistöllä käyttää, onhan meillä ainakin kolme kisaa aikaa olla AVOssa.
 |
| Wilho poseeraa lukukoira-esitettä varten |
perjantai 28. elokuuta 2015
Koulutusinto; Wäinön kanssa opissa
Kouluttautumisinto on iskenyt ihan kunnolla ja käväisinkin Wäiskin kanssa Tommy Wirenin koulutusviikonlopulla Hammaslahdessa. Ei voinut olla käyttämättä tätä tilaisuutta, kun kerrankin oli näin lähellä tarjolla huippukoulutusta! Aikaisemmin keväällä kävin Wirenin luennolla ja olin kyllä täysin vakuuttunut ja taas täynnä uutta uskoa tekemiseen, joten olihan se nyt PAKKO päästä ihan itsekin koulutettavaksi. Hyvä viikonlopuu meillä olikin. Paljon saatiin vinkkejä tekemiseen ja muistutus siitä, että perusasioiden on oltava hanskassa! Muistiinpanoista tuli kilometrin mittaiset, mutta en kopio niitä tänne; hyvin paljon perusjuttua ne sisältävät.
Wäinön oma osuus keskittyi kohteisiin ja sitä kautta häiriöharjoitteluun. Häiriötä tilaisuudessa olikin ihan kunnolla; samalla kentällä treenasivat niin koirat kuin yleisurheilijatkin. En ottanut Wäinöä mitenkään haltuun tai kontaktiin kun mentiin omalle vuorolle. Halusin, että saamme neuvoja juuri ongelmiimme ja parhaitenhan ne tulevat esille kun kouluttaja ne itse näkee. Wäinö oli kuitenkin kohtalaisen kunnolla. Eräs HYVIN läheltä juossut urheilija sai sen kyllä reagoimaan ryntäämällä ja haukkumalla, mutta en voi olla edes pahoillani, koska itsekin säikähdin kun tämä juoksi niin, että melkein koski minua.
Wäinön harjoituksessa tarkoitus oli kehittää malttia ja sietää häiriöitä kosketuskohteen avulla. Ensin koiralta odotettiin jokin käytös (istuminen) ja siitä palkaksi pääsi töihin (sai koskea käteeni viisi kertaan, joka kerrasta palkka). Wäinö oli tässä hommassa tarkka; minulla ei saanut olla toisessa kädessä namia ja käden oli oltava pois taskusta, jos ei, se tuijotti vain ns. väärää kättä. Sitten hommaan lisättiin häiriötä. Tennispallo. Tarvitseeko muuta sanoakaan.Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:
Tästä siis opimme, taas kerran, että Wäinö on erittäin häiriöherkkä ja herkästi reagoiva koira ja sen kanssa on edettävä systemaattisesti ja hitaasti. Mutta on sen kanssa tekeminen vaan jotenkin niin mahtavaa, huolimatta siitä, että asiat ei aina onnistu kerralla. Eilen käytiin treenaamassa viimeistelytreenit ennen kisoja aallonmurtajalla. Paikassa olikin sitten sitä kaivattua häiriötä vaikka muille jakaa! Oli koiraa, autoja, vettä, juoksijaa jne. Siihen nähden Wäinö suoriutui hyvin. Treenasimme kahdessa osassa. Toisen osan päätteeksi päästin Wäiskin aallonmurtajan päässä vapaaksi treenikaverin ehdotuksesta. Kyllä jännitti. Treenikaveri seisoi vahdissa, ettei Wäiski pääse juoksemaan karkuun. Ei kyllä yrittänytkään! Ei vaikka auto päätti parkkeerata suoraan eteemme hetkeksi ihastelemaan kieltämättä hienoa auringonlaskua. Minä olin niin jännittynyt, että hyvä kun pystyin toimimaan. Wäinöltäkään en pyytänyt mitään vaikeaa ja jopa helpot asiat olivat sille vaikeita suorittaa. Yhden kerran se karkasi uimaan pienen lenkin, mutta en edes pyytänyt sitä takaisin, koska se selvästi rauhoitteli itseään. Mutta me saatiin jonkinlainen erävoitto! Auto 30 metrin päässä; Wäinö vapaana.
Huomenna edessä sitten hallikisat. En odota kummoisia, itse asiassa en odota edes hyväksyttyä tulosta. Onneksi sen saamiseen meillä ei ole mikään kiire.
Wäinön oma osuus keskittyi kohteisiin ja sitä kautta häiriöharjoitteluun. Häiriötä tilaisuudessa olikin ihan kunnolla; samalla kentällä treenasivat niin koirat kuin yleisurheilijatkin. En ottanut Wäinöä mitenkään haltuun tai kontaktiin kun mentiin omalle vuorolle. Halusin, että saamme neuvoja juuri ongelmiimme ja parhaitenhan ne tulevat esille kun kouluttaja ne itse näkee. Wäinö oli kuitenkin kohtalaisen kunnolla. Eräs HYVIN läheltä juossut urheilija sai sen kyllä reagoimaan ryntäämällä ja haukkumalla, mutta en voi olla edes pahoillani, koska itsekin säikähdin kun tämä juoksi niin, että melkein koski minua.
Wäinön harjoituksessa tarkoitus oli kehittää malttia ja sietää häiriöitä kosketuskohteen avulla. Ensin koiralta odotettiin jokin käytös (istuminen) ja siitä palkaksi pääsi töihin (sai koskea käteeni viisi kertaan, joka kerrasta palkka). Wäinö oli tässä hommassa tarkka; minulla ei saanut olla toisessa kädessä namia ja käden oli oltava pois taskusta, jos ei, se tuijotti vain ns. väärää kättä. Sitten hommaan lisättiin häiriötä. Tennispallo. Tarvitseeko muuta sanoakaan.Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:
 |
| Kohdetyöskentely onnistuu ilman häiriötä. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä |
 |
| Lisätkäämme häiriö; tennispallo. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä |
 |
| Wäinö yrittää, mutta kyllä se muistaa, että tuolla miehellä on hallussaan jotain parempaa. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä |
 |
| Hyvin muistaa. Kuva: Koirapalvelu Vihmerä |
 | ||
| Sinne se meni, mutta kyllä sillä vieläkin se pallo on. Minä muistan! Kuva: Koirapalvelu Vihmerä |
Huomenna edessä sitten hallikisat. En odota kummoisia, itse asiassa en odota edes hyväksyttyä tulosta. Onneksi sen saamiseen meillä ei ole mikään kiire.
torstai 13. elokuuta 2015
Ohjaaja koulutuksessa
Kesäloman päätteeksi suuntasimme Wäinön ja kaverini sekä hänen koiransa Lakun kanssa Krista Karhun rally-toko koulutukseen Sieviin. Matkaa tuli, mutta kylläpä kannatti! Voin ehdottomasti suositella muillekin tätä kouluttajaa, meille jäi niiiiin paljon käteen tästä reissusta.
Meidän henkilökohtainen koulutus Wäinön kanssa painottui molempina päivinä enemmänkin haukkumisen karsimiseen. Ihan ekana meille todettiin, että "Joo-o, hyvin on koirasi saanut sinut koulutettua. Nami tulee haukkumisesta". Mi... No niinpäs tekeekin! Olin jotenkin juuttunut siihen kohtaan missä syötän Wäinön hiljaiseksi, enemmän kuin koulutan sitä olemaan haukkumatta. Fiksu koirani oli sitten ottanut ohjat käsiinsä ja haukkui itselleen namin. Melkein purskahdin nauruun tästä huomiosta; tuntui jotenkin niin itsestäänselvältä. Miten se onkaan jäänyt huomaamatta! Noh, namiautomaatin ajat ovat nyt sitten ohi. Ei voi kun jälleen kerran ihmetellä miten fiksu buhund osaa olla. Nyt ollaan yritetty toteuttaa uudenlaista taktiikkaa ja vaatia hiljaaolo - myös autojen kanssa. Olenkin ollut jopa häkeltynyt miten hyvin meillä on mennyt, Wäinö ei herpaannu autoista läheskään niin pahasti kuin olin kuvitellut. Minun ei siis tarvitse yrittää syöttää sitä hiljaiseksi enää (ehkä tosi vaikeissa paikoissa, mutta ei esim. normaalilla kävelyllä jalankulkuväylää pitkin). Kriteerien nosto tässäkin siis paikallaan...
Lauantaina harmitti, etten tuonut toiselle päivälle Wilhoa mukaan. Jos koskaan päästään enää vastaavaan koulutukseen niin Wilho lähtee ehdottomasti oppiin! Sain kyllä myös Wilhoa ajatellen paljon hyviä vinkkejä seuraamalla muiden suorituksia. Sen oivaltaminen, että koiralta voi VAATIA sen osaamia asioita oli toinen mullistava oppi minulle. Olen toiminut myös Wilholle namiautomaattina ja sillä aiheuttanut meidän suoritusten innottomuuden - miksi se työskentelisi minulle kun se saa palkan luuhailusta? Aloinkin heti kotiin päästyäni tarkentaa kriteeriä ja pidin huolen etten palkannut puolisuorituksista ja johan alkoi tulla poikaan vauhtia ja kiinnostusta! Voi pojat, miten ne onkaan minua vedättäneet :D
Wäinön seuraamiseen saatiin myös hyviä neuvoja. Aloitimme ihan perusasennon ja kontaktin harjoittelulla ja etenimme siitä kahden askeleen seuraamisiin. Tarkastimme palkan suunnan, eli nami tulee aina ohjaajan katseesta päin. Tämä onkin ollut hyvä neuvo, seuraamisesta saa paljon tiiviimpää.Minulle piirrettiin maahan viiva, jota seurata, koska olin huomaamattani ottanut askeleita koiraa kohti. Tämä auttoi itseasiassa paljon siihen, että Wäinö ei automaattisesti hypi minun ohi. Sen ei tarvitse enää väistää minua kun rynnin sen päälle... Voih, perusjuttua, perusjuttua...
LUOPUMINEN oli myös kova sana, molempien koirien kanssa. Tämän opettelua ollaan tehty kotona aika paljon, koska sillä on vaikutusta niin moneen asiaan. Wäinön houkutus-ongelman ratkaisussa luopuminen on kyllä avainsana - komentamalla minä en sitä saa niitä ohittamaan. Wilhollakin tässä on yllättäen paljon tekemistä. Wilhon on todella vaikea käsittää, että ei voi vain kävellä pois paikalta vaan jotakin, mikä on ihan nenässä kiinni, ei vain saa ottaa. Wäinön kanssa teen harjoituksia niin, että kun se luopuu, annan luvan ottaa sen namin mikä minulla oli kädessä. Wilholle helpotan vielä asiaa niin, että annan namin toisesta kädestä. Pikkukoiraa suorastaan kiukuttaa nämä harjoitukset. Sen ilmeitä on kyllä hauska katsella :D Wäinön haasteeksi nousee varmasti pallot. Namista se luopuu, mutta pallosta... Ei vielä ;)
MOTIVAATIO oli toinen iso puheenaihe ja juuri se syy miksi kurssille alun perin halusinkin. Kaikista treeneistä noin puolet tulisi olla motivaation nostattamista, tehdään ns. turhia, mutta hauskoja temppuja, seuraamisen harjoittelu on yllättävää, ei anneta koiran ennakoida jne. Juttuja mitä ollaan tehtykin. Suurin motivaaton nostattaja Wilhon kanssa on kumminkin ollut VAATIMINEN. Kun se osaa, siltä pitää vaatia, ei saa antaa lusmuilla.
Saatiin myös vinkkejä miten ja mitä treenata yllä olevien perusjuttujen lisäksi. Olemme treenanneet pitkää rataa ja se on syönyt tarkkuutta sekä intoa meidän suorituksista. Muutamia asioita, joita listasin omaan treenisuunnitelmaani:
- Lyhyet seuraamiset
- Kyltti-seuraaminen-kyltti-vapaa -kaavalla treenejä, ei pidempiä pätkiä
- Kyltillä ei palkkaa, palkatan vain kylttien välissä. Kylttien suoritus harjoitellaan ilman telineitä
- Opetetaan koiralle, että kylteistä ei tarvitse välittää. Toisinaan rakennetaan rata, mutta ei pysähdytä ollenkaan kylteille ja palkka kylttien välissä seuraamisesta. Näin koira ei stemppaa vain kylteillä vaan seuraaminen on sille yhtä tärkeää ja se pysyy kuulolla
- Teetä yllätäviä asioita, esim. käske koira edessä ollessa maahan kun se automaattisesti menisikin istumaan. Koira pysyy kuulolla paremmin kun ei tiedä mitä odottaa
Lista mitä pitäisi ja mitä voisi tehdä jatkuu vaan... Muutaman viikon päästä meillä on kisatkin, mikä vähän harmittaa - nyt olisi treeni-into päällä ja haluaisin rauhassa kokeilla mihin tämä tie vie. Mutta kotikisat, meni miten meni. Tällä välin yritän treenata suunnitelmallisesti ja ahkerasti... Näkis vaan :D
Muutenkin reissu oli erittäin onnistunut ja Wäinö sai pitkästä aikaa rallata toisen buhundin - edelleen ihastuttavan Keiju-neitokaisen - kanssa :) Oltiinpa muuten kerrankin jossain, jossa en kuullut kertaakaan lausetta "Minkä rotuinen tuo sinun koira on? - Ai buhund, en oo koskaan kuullukaan, mikä se on?" Ja pakko vielä kehua miten mukavaa porukkaa oli ja erinomaiset järjestelyt Sievin kennelkerholta! Harvoin missään tilaisuudessa on niin rento ja tervetullut meininkin. Edes sade ei pilannut tunnelmaa :)
Meidän henkilökohtainen koulutus Wäinön kanssa painottui molempina päivinä enemmänkin haukkumisen karsimiseen. Ihan ekana meille todettiin, että "Joo-o, hyvin on koirasi saanut sinut koulutettua. Nami tulee haukkumisesta". Mi... No niinpäs tekeekin! Olin jotenkin juuttunut siihen kohtaan missä syötän Wäinön hiljaiseksi, enemmän kuin koulutan sitä olemaan haukkumatta. Fiksu koirani oli sitten ottanut ohjat käsiinsä ja haukkui itselleen namin. Melkein purskahdin nauruun tästä huomiosta; tuntui jotenkin niin itsestäänselvältä. Miten se onkaan jäänyt huomaamatta! Noh, namiautomaatin ajat ovat nyt sitten ohi. Ei voi kun jälleen kerran ihmetellä miten fiksu buhund osaa olla. Nyt ollaan yritetty toteuttaa uudenlaista taktiikkaa ja vaatia hiljaaolo - myös autojen kanssa. Olenkin ollut jopa häkeltynyt miten hyvin meillä on mennyt, Wäinö ei herpaannu autoista läheskään niin pahasti kuin olin kuvitellut. Minun ei siis tarvitse yrittää syöttää sitä hiljaiseksi enää (ehkä tosi vaikeissa paikoissa, mutta ei esim. normaalilla kävelyllä jalankulkuväylää pitkin). Kriteerien nosto tässäkin siis paikallaan...
Lauantaina harmitti, etten tuonut toiselle päivälle Wilhoa mukaan. Jos koskaan päästään enää vastaavaan koulutukseen niin Wilho lähtee ehdottomasti oppiin! Sain kyllä myös Wilhoa ajatellen paljon hyviä vinkkejä seuraamalla muiden suorituksia. Sen oivaltaminen, että koiralta voi VAATIA sen osaamia asioita oli toinen mullistava oppi minulle. Olen toiminut myös Wilholle namiautomaattina ja sillä aiheuttanut meidän suoritusten innottomuuden - miksi se työskentelisi minulle kun se saa palkan luuhailusta? Aloinkin heti kotiin päästyäni tarkentaa kriteeriä ja pidin huolen etten palkannut puolisuorituksista ja johan alkoi tulla poikaan vauhtia ja kiinnostusta! Voi pojat, miten ne onkaan minua vedättäneet :D
Wäinön seuraamiseen saatiin myös hyviä neuvoja. Aloitimme ihan perusasennon ja kontaktin harjoittelulla ja etenimme siitä kahden askeleen seuraamisiin. Tarkastimme palkan suunnan, eli nami tulee aina ohjaajan katseesta päin. Tämä onkin ollut hyvä neuvo, seuraamisesta saa paljon tiiviimpää.Minulle piirrettiin maahan viiva, jota seurata, koska olin huomaamattani ottanut askeleita koiraa kohti. Tämä auttoi itseasiassa paljon siihen, että Wäinö ei automaattisesti hypi minun ohi. Sen ei tarvitse enää väistää minua kun rynnin sen päälle... Voih, perusjuttua, perusjuttua...
LUOPUMINEN oli myös kova sana, molempien koirien kanssa. Tämän opettelua ollaan tehty kotona aika paljon, koska sillä on vaikutusta niin moneen asiaan. Wäinön houkutus-ongelman ratkaisussa luopuminen on kyllä avainsana - komentamalla minä en sitä saa niitä ohittamaan. Wilhollakin tässä on yllättäen paljon tekemistä. Wilhon on todella vaikea käsittää, että ei voi vain kävellä pois paikalta vaan jotakin, mikä on ihan nenässä kiinni, ei vain saa ottaa. Wäinön kanssa teen harjoituksia niin, että kun se luopuu, annan luvan ottaa sen namin mikä minulla oli kädessä. Wilholle helpotan vielä asiaa niin, että annan namin toisesta kädestä. Pikkukoiraa suorastaan kiukuttaa nämä harjoitukset. Sen ilmeitä on kyllä hauska katsella :D Wäinön haasteeksi nousee varmasti pallot. Namista se luopuu, mutta pallosta... Ei vielä ;)
MOTIVAATIO oli toinen iso puheenaihe ja juuri se syy miksi kurssille alun perin halusinkin. Kaikista treeneistä noin puolet tulisi olla motivaation nostattamista, tehdään ns. turhia, mutta hauskoja temppuja, seuraamisen harjoittelu on yllättävää, ei anneta koiran ennakoida jne. Juttuja mitä ollaan tehtykin. Suurin motivaaton nostattaja Wilhon kanssa on kumminkin ollut VAATIMINEN. Kun se osaa, siltä pitää vaatia, ei saa antaa lusmuilla.
Saatiin myös vinkkejä miten ja mitä treenata yllä olevien perusjuttujen lisäksi. Olemme treenanneet pitkää rataa ja se on syönyt tarkkuutta sekä intoa meidän suorituksista. Muutamia asioita, joita listasin omaan treenisuunnitelmaani:
- Lyhyet seuraamiset
- Kyltti-seuraaminen-kyltti-vapaa -kaavalla treenejä, ei pidempiä pätkiä
- Kyltillä ei palkkaa, palkatan vain kylttien välissä. Kylttien suoritus harjoitellaan ilman telineitä
- Opetetaan koiralle, että kylteistä ei tarvitse välittää. Toisinaan rakennetaan rata, mutta ei pysähdytä ollenkaan kylteille ja palkka kylttien välissä seuraamisesta. Näin koira ei stemppaa vain kylteillä vaan seuraaminen on sille yhtä tärkeää ja se pysyy kuulolla
- Teetä yllätäviä asioita, esim. käske koira edessä ollessa maahan kun se automaattisesti menisikin istumaan. Koira pysyy kuulolla paremmin kun ei tiedä mitä odottaa
Lista mitä pitäisi ja mitä voisi tehdä jatkuu vaan... Muutaman viikon päästä meillä on kisatkin, mikä vähän harmittaa - nyt olisi treeni-into päällä ja haluaisin rauhassa kokeilla mihin tämä tie vie. Mutta kotikisat, meni miten meni. Tällä välin yritän treenata suunnitelmallisesti ja ahkerasti... Näkis vaan :D
Muutenkin reissu oli erittäin onnistunut ja Wäinö sai pitkästä aikaa rallata toisen buhundin - edelleen ihastuttavan Keiju-neitokaisen - kanssa :) Oltiinpa muuten kerrankin jossain, jossa en kuullut kertaakaan lausetta "Minkä rotuinen tuo sinun koira on? - Ai buhund, en oo koskaan kuullukaan, mikä se on?" Ja pakko vielä kehua miten mukavaa porukkaa oli ja erinomaiset järjestelyt Sievin kennelkerholta! Harvoin missään tilaisuudessa on niin rento ja tervetullut meininkin. Edes sade ei pilannut tunnelmaa :)
 |
| Keiju edellä, Wäinö perässä. |
 |
| Mutaiset buhundit - onneksi muta karisi pois kuivuttuaan :) |
 |
| Mikäs se...? - ai buhundhan sekin on! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)