Voihan Turbo...

Turbolta löytyi maanantaina patti nisän takaa ja eilen käytettiin sitä eläinlääkärissä tarkastuksessa. Patista otettiin kuvat ja näytteet, jotka lähetettiin tutkittavaksi. Jonkin sortin kasvainhan se oli, mutta pelkästään katsomalla ei kuulemma pystynyt sulkemaan pois sen pahalaatuisuutta. Tulos valmistuu noin viikossa ja sen aikaa saadaan nyt vaan sitten odotella... Toivottavasti ei ole mitään vakavaa, kylläpä huolettaa. Muutamia kipuilun? merkkejä ollaan ehkä huomatta, mutta se tietysti voi olla jo vanhuuttaan jäykistyvien lihasten mukanaan tuomaa. Muuten herra on kyllä syönyt ja liikkunut normaalisti ja mielialakin on ollut iloisen oloinen. Voih... ei sitä loppujen lopuksi edes halua uskoa, että koira on tosiaan vanhus, vaikka siitä niin usein vitsaileekin.

Muuten ollaan oltu kaikki laiskasti pääasiassa sisätiloissa kun ulkona on ollut järkyttävän kuuma. Liikunnan tarjoamiseksi olen käyttänyt Wilhoa ja Wäinöä uimassa. Wilhonkin olen veteen viskannut, vaikka se ei siitä kyllä suuremmin ole välittänyt. Lähinnä vaan katsellut minua, että oliko pakko... Oli! Punkero on taas kerännyt kesärasvaa karvan alle. Wäinö on ollut omaan tapaansa reipas ja käyttäytynytkin todella kauniisti viime aikoina. Pihalla ollaan riehuttu jonkin verran, mutta Wäinö viihtyy siellä pääasiassa vain kun joku ihminen on mukana. Silloin onkin riemu irti ja koira onnesta soikeana! Wilho sen sijaan tykkää vahtia ohikulkevaa liikennettä ihan vaikka yksikseenkin tuntikausia. Olen välillä käynyt pyytämässä sitä sisäänkin, ja tuleehan se, mutta hieman vastahakoisesti ja painuu sitten nukkumaan "omaan huoneeseensa", joten olen nyt sitten antanut sen nauttia ulkoilmasta kun kerta siellä on niin tyytyväinen.

Mutta näissä tunnelmissa tällä kertaa. On se vaan odottavan aika pitkä...

Huomioita

Viime aikoina pikkupentukoirani Wäinö on osoittanut hienoja aikuistumisen merkkejä. Tai sellaiseksi minä ne luen, mitä lie ne käytöshäiriöitä oikeasti :D

Toissapäivänä sattui megaluokan moka itselleni: anoppikokelaan kanssa olimme ostoksille lähdössä ja juuri autoon istuutumassa kun hän sanoo, että: "mitäs pikkukoira tekee ulkona?" Minä siihen, että mikä koira? "No sinun koira", vastaa hän hieman tyrmistyneenä. Minä siihen vielä tyrmistyneempänä, että "Ai minun koira?". Tämän älykkään sananvaihdon jälkeen huomaan, että Wilhohan se siinä pihalla käyskentelee, vaikka sisälle sen olinkin jättänyt! Salamana tulee mieleen, että oven on pakko olla auki ja missä helkkarissa on Wäinö! Juoksin sisälle pikavauhtia ja siellähän se Wäinö; kiltisti keittiössä tuijottamassa ulos, naamalla ilme, joka kertoo kiusauksen mennä ulos olevan kova. Siinä se silti istua tönöttää, vaikka Wilho on mennyt jo edeltä aika päiviä sitten, vaikka ovi on ihan avoin (laitoin sen ilmeisesti huolimattomasti kiinni) ja ulkoa kuuluu ääniä. Voi miten hieno, hieno koira! Olin ihan käsittämättömän ylpeä (ja helpottunut)!

Asiasta toiseen; olen huomannut, että vieraiden vastaanottaminen on helpompaa, eli Wäinö haukkuu huomattavasti vähemmän, jos sen ei tarvitse olla vastaanottamassa vieraita. Käytännössä siis niin, että vieraat saavat tulla sisälle kun Wäinö ei ole talossa ja kun ovat asettuneet istumaan tms., Wäinö tuodaan sisälle. Pari kertaa olen sopivasti ollut lenkillä kun meille on tullut vieraita ja noilla kerroilla haukkuminen on ollut minimaalista. Se johtuu varmaan siitä, että koira ei pääse kiihtymään odottaessaan oven aukaisua. Joka tapauksessa täytynee tehdä tästä pysyvämpi käytäntö.

Viimein olen myös saanut selville mikä vahviste on Wäinölle niin vahva, etteivät edes toiset koirat voita sitä! Tämäkin tuli vahingon kautta kun lenkkeillessämme pysähdyimme lammen rantaan uimaan ja heittelin Wäinölle keppiä veteen. Takaa sattui sitten tulemaan toisia ulkoilijoita koiransa kanssa, joita en huomannut. heidän koiransa alkoi vielä räyhäämään meidät huomatessaan ja ehdin jo ajatella, että tästähän se soppa syntyy. Kokeilu mielessä heitin kumminkin Wäinölle kepin vähän pidemmälle ja sinnehän se Wäinö porskutteli! Vaikka oli nähnyt ja kuullut vieraan koiran ihan lähistöllä. Pelkkä keppi ei riitä eikä pelkkä uiminen, mutta kun nämä yhdistää koira keskittyykin täysillä tekemiseensä.

Lomaviikkoa vietellessä ollaan poikien kanssa lenkkeilty taas ihan kunnolla, milloin pari tuntia, milloin yli. Kelit ovat siinä mielessä suosineet, että on raaskinut olla ulkona eikä ole tullut koirillekaan liian kuuma. Wäinö on pysynyt kiitettävän lähellä, jonka arvelen johtuvan siitä, että olen heitellyt sille palloa aina välillä lenkillä ollessamme. Nyt se ei samalla tavalla malta lähteä kauemmas, ettei vaan mene tilaisuus sivu suun. Tästä olen ollut erittäin tyytyväinen. Wilho on eilistä poikkeusta (korvat olivat lenkillä hieman hukassa) lukuun ottamatta toiminut normaalilla tavallaan ja nauttinut sekin kun on saanut kunnolla ulkoilla, itsestä nyt puhumattakaan. Aamulla opeteltiin vaihtelun vuoksi molempien kanssa vähän seuraamista, pujottelua sekä agiputkeen juoksemista (jollainen löytyi isännältä varastosta, jee! Kohta meillä on radallinen esteitä. Seuraavaksi hankintaan laitetaan pujottelukepit). Se menikin enemmän kuin mallikkaasti molemmilta pojilta. Wäinö varsinkin tuntui nauttivan, mutta ei Wilhokaan arastellut lainkaan. Nyt sisällä on rauhallista porukkaa, vaikka "treenasimme" vain puoli tuntia per koira :)

Suuremman vesistön puutteessa, myös pienempi käy viilennykseen vallan mainiosti!

Kesälomareissulla kera Wilhon

Suunnistin viikonlopuksi kaverin luo eteläisempään Suomeen ja tottahan toki sinne oli ainakin yksi koira raahattava matkaan. Lähinnä matkaseuraksi, olisihan se nyt muuten ollut yksinäistä istua monta tuntia junassa! Matka ei alkanut kovinkaan lupaavasti kun nukuin pommiin ja ensimmäisestä junasta myöhästyttiin. Alkuun otti kyllä aivoon aikalailla, mutta nokka pystyyn ja seuraavaan vaan... Tässä myöhäisemmässä junassa olikin sitten muitakin koiran kanssa matkustajia jo valmiina; 10-vuotian kääpiösnautseri (joka tosin näyttäytyi vain kun meni emäntänsä kanssa vessaan, muun aikaa se tyynesti nukkui penkin alla) ja suomenlapinkoira uros. Lähtöhötäkässä vesipullo unohtui matkasta, mutta onneksi snautserin omistaja ystävällisesti tarjosi meille omastaan. Oma koiransa kun ei kuulemma juo ollenkaan koko matkojen aikana! Wilho kyllä maisteli ja loppumatkasta laitoin veden sekaan maksamakkaraa, että maistuisi paremmin eikä koira vallan kuivuisi.

Alkumatkan Wilho ihmetteli sylissä, että mitäs tämä nyt sitten taas on. Ohi meneviä junia säikähdettiin molemmat :) Nopeasti se kuitenkin rauhottui ja kävi jalkojeni juureen nukkumaan. Ohi kulkevat ihmiset pysähtyivät vähän väliö silittelemään Wilhoa, joka ei ollut moksiskaan. Syötin sille toki herkkuja palkkioksi erinomaisesta käytöksestä. Jonkun verran ihmetytti kyllä miten koiran luo vaan tultiin ja alettiin silittämään kysymättä minulta lainkaan lupaa ja pahimmassa tapauksessa niin, että koira ei edes huomannut lähestyvää ihmistä! Onneksi oli koira, joka tämän kesti, mutta mielestäni ei olisi mitenkään ihmeellistä jos olisi vaikka säikähtänyt.

Alkumatkalla jännitti - emännän syliin siis tarkkailemaan tilannetta!

Muutenkin viikonloppu oli Wilhon osalta menestys - se totteli niin kauniisti kuin koiran vain voi toivoa tottelevan. Ja siinä samalla se nautti sydämensä kyllyydestä huomiosta, jota se sai roppa kaupalla! Iltaisin se vetäytyi ihan nätisti nukkumaan eikä se juuri edes haukkunut kerrostalon äänille. Liekö sitten ollut vanhassa muistissa kerrostaloeläminen? Loppumatkasta Wilho sai vielä käväistä Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa se myös nostatti hymyn monen ohikulkijan huulille. Olihan se kyllä sievä ilmestys touhottaessaan kaikissa valkoisissa (juuri perusteellisesti harjatuissa) karvoissaan ihmisvilinässä :)

Wäinö oli odotellut isännän huomassa kotona, vaikka periaatteessa senkin olisin voinut matkaan ottaa. Se vaan olisi vaatinut huomattavasti enemmän keskittymistä koiraan, ja luulen, ettei se olisikaan Wilhon lailla reissusta nauttinut. Eilen käytiinkin sitten lohdutuslenkillä sen kanssa ihan kaksistaan kun tulin kotiin. Käveltiin lammen rannalle uimaan (siis Wäinö ui) ja sieltä pois, joten poika saikin ihan reilun lenkin. Harjoiteltiin samalla hieman hihnakäytöstä, joka vieläkin on siltä hukassa. Nyt kun räyhääminen on huomattavasti vähentynyt, olen yrittänyt laittaa koulutuspanostukseni Wäinön kohdalla nyt siihen, että se kulkisi vetämättä hihnassa. Alkumatka varsinkin on haasteellinen, koska silloin pojassa on aina virtaa kuin pienessä kylässä. Pitäisi ennen lenkkejä teettää sillä hieman aivojumppaa ja alkumatkasta mieluummin vaikka seurauttaa sitä tms., jotta sen huomio pysyisi minussa kaiken muun ympärillä hyörivän sijaan. Loppulenkistä se kuitenkin kulki oikein nätisti pitkiäkin matkoja ilman, että hihna kiristyi lainkaan.

Wilho 5V.!

Mihin tämä aika menee? Wilho täytti toissapäivänä kokonaiset viisi vuotta ja en voi kun ihmitellä... Tuntuu, että vasta hain sen! Hirmu kiireellä ajoin äiti ja kaveri seuranani työpäivän jälkeen pentua hakemaan. Kaveri, joka istui takapenkillä, valitteli jo pahaa oloa kun kurvailin pientä hiekkatietä vähän liian kovasti, hups. Wilho touhusi yksinään eristyksissä ja oli viimeinen pentu, joka pentueesta lähti omaan kotiinsa. Olin suoraan sanottuna järkyttynyt miten villi se oli! Tuntui, että se ehti joka paikkaan. Ikävästä sillä ei ollut tietoakaan, liekkö oli liian innoissaan kaikesta uudesta, mutta automatka sujui hyvin etupenkillä minun sylissä eikä se kertaakaan esimerkiksi ulissut tms.

Kotona päästin sen nurmikolle vapaaksi ja se vetäisi korvat taakse ja uskomatonta vauhtia juoksi pöllyyttämään kukkapenkin! Ei sitä ehtinyt edes kieltää kun se oli jo toisessa paikassa ja me mietittiin mikä pyörremyrsky meihin oli juuri iskenyt. Mutta sanomattakin selvää, me oltiin täysin myytyjä siitä hetkestä alkaen.

Wilholle ostin synttärilahjaksi "raatolelun" eli sellaisen täytteettömän pehmoeläimen, joka vinkuu. Ne on sen lelu nro. yksi. Melkein se jo sen tuhosikin, ehdin kumminkin pelastamaan, että siitä olisi iloa pidemmäksi aikaa. Lisäksi hankin pojille rengashyppyesteen, jonka virittelin pihalle. Tämä on siis sellainen halpa malli, jota on helppo siirrellä paikasta toiseen. Varsinkin Wäinö oli sangen ihastunut tähän aktiviteettiin eikä edes ohi ajavat autot häirinneet sitä tippaakaan. Mitäs mitäs, pitääkö sen kanssa siis agilityä käydä koittamassa? Myös jalkojen välistä pujottelun opetin sille ja se oli aivan täpinöissään. Koskaan se ei esimerkiksi tokossa ole jaksanut keskittyä niin kympillä. Olisihan se pitänyt tietysti arvata; lisää aktiviteettiin fyysisyyttä ja se on Wäinön hommaa!

Puuhastelua

Viime aikoina on ollut niin hyvät säät, ettei paljoa ole koneella tullut istuttua :) Poikien kanssa ollaan lenkkeilty useamman tuntien lenkkejä päivässä monta kertaa viikossa, ihan vaan siksi, että on ollut kivaa! Mitään kovin "järkevää" ei olla saatu aikaan, mutta ei ole ollut väliksikään. Ehtiihän tuota sitten toisessa elämässä.

Isotkin ovat lenkkeileet matkassa aina sopivan tilaisuuden tullen. Toissapäivänä käytiin koko konkkaronkka yli puolentoista tunnin metsälenkillä. Koirat juoksivat ihan innoissaan ja kävivät uimassakin ties missä mutalätäköissä, siis lähinnä Wäinö ja Turbo, meidän vesipedot. Wilho tyytyi vähän juomaan ja niin pääasiassa Darrakin, vaikka sopivasti lenkin lopuksi se sai itsensä uitettua jossakin turvelätäkössä. Kiva! Ei ollut ensimmäinen kerta kun olen mielessäni kiittänyt kodinhoitohuonetta ja sitä, että siitä pääsee suoraan kylppäriin. No mutta nyt on kumminkin puhtaita koiria kun saivat kaikki oikein shampoopesun! Wilhon turkki on nyt suorastaan silkkinen. Pitäisiköhän pestä sitä useammin...? Farkkumallin auto vielä niin pääsisi tuosta ainaisesta penkkien suojelusta ties millä hursteilla, jotka ei kumminkaan auta.

Turbo väsähti tuosta lenkistä kyllä jonkin verran. Illalla sen lihakset ilmeisesti olivat aika jumissa, koska se linkutti noustuaan nukkumasta ja linkutus jatkui vielä seuraavana aamunakin. Vanhuus ei tule yksin kai... Hieroin sitä vähän ja kaipa se auttoi, koska tänä aamuna se ei enää linkuttanut (ja selästä huomasi hyvin kipeän kohdan, joka säteili etujalkaan). Ajateltiin myös, että pitää alkaa ottaa Turbon kanssa rennommin. Lenkeillä se juoksee ihan innoissaan ylös ja alas mäkiä, mutta raskaalle vanhalle koiralle se ei varmaan ole enää kovin hyväksi. Ehkä nämä pidemmät lenkit saavat sitten sen osalta jäädä ja käydään jatkossa sellaisia lyhempiä lönkyttelyjä. Innoissaan se on aina lähdössä, mutta kyllähän siitä huomasi jossain vaiheessa, että puhti alkoi olla vähän vähissä. Ero viime kesään on ainakin minun silmiin huomattava.

Punkit ovat tulleet vaivaamaan meitäkin näillä kaikilla metsävaelluksillamme. YÖK. Viimeinen pisara oli perjantai aamuna kun yksi punkki kiipesi kylppärissä allasta ylös. Oli siis pakko suunnistaa apteekkiin etsimään pojille punkinkarkoituslääkettä. Wilholle olen tasan kerran sen elämässä moisen liuottimen laittanut niskaan ja pysyihän ne punkit poissa, mutta koirallekin tuli allerginen reaktio kyseisestä lääkkeestä, joka säikäytti minut niin pahasti, että siihen kerta annokseen se jäi. Wäinölle en koskaan ole mitään laittanutkaan. Valkosipulia olen syöttänyt ja luottanut sen voimaan, mutta tänä kesänä en enää uskaltanut jättää pelkästään sen varaan. Pannat ynnä muut ylimääräiset härpäkkeet tuntuvat minusta kovin hankalilta, joten sellaisia en kumminkaan halunnut. Apteekista valikoitui valikoiman suppeudesta johtuen eri lääkkeet; Wäinölle

Frontline ja Wilholle Effipro, joissa molemmissa on kuulemma sama vaikuttava aine. Isoille tilasin tuota Effiprota, koska se oli ainut lääke lähiapteekissamme, jossa on isompienkin koirien annostus saatavilla.

Wilho oksenteli jonkin aikaa lääkkeen saannin jälkeen, mutta en ole varma johtuiko se lääkkeestä vai kaikesta siitä ruohosta, jota herra on innolla ulkona popsinut. Molemmilla koirilla oli myös maha vähän sekaisin ja sen luulisin kyllä johtuvan lääkkeestä, koska mitään sen kummempaa syötävää ne eivät ole saaneet. Darralla en ole huomannut mitään oireita lääkkeestä. Turbon turkki on niiltä kohdilta, joihin lääke laitettiin, hieman tahmainen, mutta muuten ei oireita niissäkään näy. Turbo ehkä kutisee enemmän kuin tavallisesti, mutta se saattaa johtua myös pesusta ja uinnista. Että näillä taidetaan sitten mennä. Hintaa ollaan kyllä kauhisteltu: 150 euroa meni, että hujahti. Onhan siitä koko kesälle kaikille koirille punkkisuoja, mutta ei se nyt ihan ilmaiselta ainakaan meidän taloudessa tunnu!

Wäinön kanssa kävin piipahtamassa myös mätsäreissä erään tiistai-iltapäivän ratoksi. Mutta olisi pitänyt jättää koko reissu suosiolla käymättä. Itse olin kiukkuinen ja väsynyt jo lähtiessä ja harkitsin vakavasti sen väliin jättämistä. Olin kumminkin oikein erikoisjärjestellyt työvuorot ja kaikki, joten pakottauduin sitten matkaan. Eihän siitä kovin hyvää seurannut. Minun levottomuus tarttui tietysti koiraankin ja se ärähteli jonkin verran toisille koirille. Kehässä meni ihan mukavasti kumminkin, vaikka Wäinö juoksi vähän miten sattuu. Se seisoi kuitenkin ihan kivasti ja antoi tuomarin tutkia itsensä nätisti, joten ei se nyt ihan hukkaan mennyt. Tuomisina oli taas sininen nauha, ylläri :) Mutta saatinpa lähteä aikaisemmin pois ja ensi kerralla tiedän, että jätän vain välistä jos ei kerta innosta. Joensuun näyttelyyn ajattelin kumminkin Wäikin ilmoittaa, joten harjoittelukausi on nyt sitten avattu!

Ulkoilua

Aloitimme viikonlopun oikein kunnon ulkoilulla poikien kanssa. Ja mikäs siinä oli metsässä käppäillessä kun aurinko paistoi. Muutakin porukkaa oli liikkeellä kyllä enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta saimme pääosin välteltyä suurimman osan heistä. Muutaman kerran otin Wäinön ihan varmuuden välttämiseksi kiinni kun lähistöltä alkoi kuulumaan mopon ääniä. Ei jotenkin ollut ollenkaan sellainen olo, että olisin jaksanut juosta koiran perässä pitkin metsiä ja teitä... Wäinö oli ihan super! Se tuli luokse jokaikinen kerta salamana heti kun vain aloin lausua sen nimeä. Muutenkin se roikkui koko ajan lähistöllä ja kärtti tekemistä. Olihan sille sitä siis suotava ja heittelin sille keppiä sekä teetin pikaluoksetuloja lähietäisyydeltä. Välillä intouduin jopa itse juoksupyrähdyksiin. Wäinöstä oli selvästi hauskaa kun yleensä laiskanpulskea omistajakin intoutui hyppelemään odottamattomasti :)

Wilho taas... Mitähän sen perjantaisesta suorituksesta oikein sanoisi? Ei sujunut oikein mikään! Joka kerta kun pyysin siltä jotakin, herra katsoi ensin ympärilleen ja sitten vasta hi-taas-ti toteutti pyyntöni, pyysin sitä sitten istumaan, tulemaan luo tai katsomaan silmiin. Jaa, että mitä ja. Kun satuttiin törmäämään sitten vielä juoksijaan koiransa kanssa, se jopa jätti toteuttamatta luoksetulokäskyn. En voi sanoa, että olisin mitenkään tyytyväinen sen käyttäytymiseen.

Eilen sitten taas roolit pojilla vaihtuivat. Oltiin tällä kertaa koko porukalla liikkeellä, liekkö se sitten olisi sekoittanut Wäinön pään? Mutta joka tapauksessa sillä oli taas korvat ihan muualla. Autojen ääntä kuului poikkeuksellisen paljon myös ja sitähän se kuunteli. Minun ei kumminkaan tarvinnut ottaa sitä hihnaan, koska se tuli kuitenkin luo aina kun pyysin. Siinä rajoilla se kumminkin oli, että olisi lähtenyt jonnekin pöpelikköön juoksemaan. Onneksi oltiin kaukana niistä autoista (tottakai) kuitenkin. Isäntä heitteli sille keppiä ja juoksutti oikein kunnolla. Isotkin intoutuivat kun pistettiin ne etsintä tehtäviin. Wilho sen sijaan roikkui minun jaloissa eikä sitä innostanut kepit, isännän etsiminen tai oikeastaan mikään muukaan sen kummemmin :D

Wilho jo melkein linkkaa käskystä! Hieno koira, milloinkohan kyllästyn ihmettelemään sen taitoja...? Wäinökin osaa jo nostaa tassun itse ylös, mutta on vähän väkivaltainen sen käytön kanssa. Se lämäyttää tassun minun kädelle ja jos herkku ei heti tule, se painaa kynsillä minun kättä alas... Niin. Piti muuttaa siis taktiikkaa ja ottaa sen tassu toiseen käteen kuin missä nami on. Sillä tekniikalla ollaan sitten menty eteenpäin. Isoille en ole ehtinyt jatkaa tempun opettamista lainkaan, josko sitä taas tässä joku päivä.

Nuotiopaikka on tarkastettava kunnolla - josko sieltä vielä löytyisi jotakin!

Wilhoa naurattaa

Eipä se mitään vaikka lampi on vielä puoliksi jäässä, kyllä sinne sekaan mahtuu!

Hyvää Vappua!

Vappu on meillä sujunut rauhallisissa merkeissä. Itse olen ulkoillut suurin piirtein koko päivän kun ensin kävin ratsastamassa ja sitten siitä suoraan poikien kanssa lenkille. Metsä oli tietysti tupaten täynnä porukkaa kun ihmisillä on vapaata eikä sääkään nyt niin kamalan huono ollut. Tuuli kyllä, mutta sateelta säästyttiin. Wäinö tosin sai itsensä liattua löytämällä oikein kunnon kuralätäkön ja asettumalla siihen makaamaan. Ei sille vihainenkaan voinut olla, niin tyytyväisenä se minua sieltä mutalöllöstä katseli :) Ja onneksi sen karvanlaatu on suunniteltu käyttötarkoitukseen sopivaksi ja loppulenkistä, kun koira oli taas kuiva, hiekka karisi siitä itsestään pois eikä minun tarvinnut edes pestä koko koiraa!

Kevättä on molemmilla pojilla selvästi rinnassa, sen verran reipas liikkeisiä ovat ulkona touhutessaan. Viime lenkillähän Wäinö päätti ottaa hatkat heti alkulenkistä ja aiheutti taas sydämen tykytystä kun sitä ei muutamaan minuuttiin näkynyt eikä kuulunut. Olin ihan varma, että se ehti tielle, mutta onneksi ei sentään ja kohta se juoksi jostain minun eteeni makaamaan ihan uuvuksissa. Pitkällä se siis oli selvästi käynyt. Jonkun hajun se ilmeisesti otti, mutta oli kai sitten hukannut... Noh, se lenkki mentiin loppuun hihnassa. Wilholtakin on korvat kateissa. Se on alkanut inhottavasti miettiä sen sekunnin luokse pyydettäessä, että tullako vaiko ei tulla. Argh! Aina on kumminkin tullut, mutta en tykkää silti toistaa käskyjäni montaa kertaa.

Onhan tuo kyllä mukava kun on niin lämmin, että tarkenee lenkkeillä vähän pidempäänkin. Pitääkin lähteä lähiaikoina Kolille kävelemään ja ihailemaan maisemia poikien kanssa. Viime vuonnahan tällainen reissu tehtiin ja oli kyllä mukavaa! Viiden tunnin juokseminenkaan ei saanut Wäinöä väsyksiin, mutta oli se kai vähän rauhallisempi sen illan :)

Mutakylpy virkistää